Siirry pääsisältöön

Tekstit

Glasvegas: Geraldine

Uusimmat tekstit

Marraskuun 2018 suositukset

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (2014 WSOY, suomentanut Helinä Kangas, 511 s). Olin sanaton ja muissa maailmoissa tämän 1829-sivuisen Napoli-sarjan päätyttyä. Luin osat liian harvaan tahtiin, ja suosittelen ehdottomasti lukemaan koko paketin kerralla. Ferrantella on ilmiömäinen kyky kertoa asioista lukijaystävällisesti ilman mitään ylimääräisiä koukeroita, selittää tapahtumia ja tuntemuksia juuri sopivan paljon tai vähän, rakentaa emotionaalisia siteitä pitkin tarinaa ja saada kaiken tuntumaan niin surulliselta, aidolta, kaoottiselta ja elämältä. Kehotan ihan kaikkia lukemaan nämä kirjat.

Katja Kettu: Rose on poissa (2018, 272 s). Kahdessa aikatasossa vuosina 1973 ja 2018 sekä kirjemuodossa etenevä tarina on vaikea seurattava, ja kaiken lisäksi yksi päähenkilöistä kärsii muistimenetyksestä. Ketun lumoava, shamanistinen ja runollinen kieli ei helpota seuraamista yhtään, yksityiskohtia tulee niin tiiviiseen tahtiin, että ne pitäisi kirjoittaa muistiin, mutta kieli on toisaalta …

Katri Lipson: Kosmonautti

Julistettuani Katri Lipsonin täällä yhdeksi lempikirjailijoistani olen varmasti menettänyt objektiivisuuteni hänen tuotantonsa suhteen. Tiedostin myös valtavat riskit, kun vuosien jälkeen tartuin Lipsonin esikoiseen uudelleen lukemista varten. Se liittyy tapaani lukea kymmenen vuotta aiemmin lukuvuoden parhaaksi nimeämäni teos uudestaan, eivätkä kaikki vanhat suosikkini ole kestäneet aikaa. Vuonna 2008 Kosmonautti oli paras lukemani kirja, ja niin oli asia myös Helsingin Sanomien esikoiskirjailijaraadin mielestä. Finlandia-ehdokkaaksikin Kosmonautti pääsi.

Joskus lehdissä on ollut mielipiteitä ja kyselyjä, mikä on lukijoiden mielestä paras romaanin aloitus. Minulta ei ole kysytty, mutta jos kysyttäisiin, valitsisin Katri Lipsonin Kosmonautin avausvirkkeen ”Joskus Svetlana ajattelee, miten kaikki olisi voinut olla toisin.” Siinä ikään kuin kerralla leväytetään lukijan eteen se melankolinen kaiho, menetyksen tunne ja aikatasoissa liikkuminen, mitä Kosmonautissa niin kovin ihailen. En t…

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

Valkoinen Toyota on taksi, joka kirjan alussa vie Joni Skiftesvikin Hilkka-vaimon lentokentälle. Vaimo lentää Oulusta Helsinkiin sydämensiirtoon, ja kirjailija itse joutuu kotoa teho-osastolle aorttarepeämän takia. Skiftesvikin kirja on todennäköisesti kokonaan omaelämäkerrallinen. Se seuraa nykyajan tasolla Jonia sairaalassa ja sitä, kuinka hän soittelee Meilahteen kysyäkseen vaimonsa voinnista. Toistuvasti, noin joka toisessa luvussa, kerronta siirtyy ajassa taaksepäin. Aina niihin aikoihin, kun pariskunta perusti perhettä ja Skiftesvikin kirjailijanura oli aluillaan; Rauma-Repola oli voimissaan ja Kekkosen junaileman Kostamus-urakan ansiosta Kainuu kukoisti.

Tästä asetelmasta syntyy ainakin päällisin puolin melko tavallinen pitkän uran, pitkän avioliiton ja pitkähkön elämän välitilinpäätös. Sellaisena – melko tavallisena – aloin minäkin kirjaa lukea, mutta mitä siitä kasvoikaan: elämänmakuinen, hurmaavan pienimuotoinen, mutta kooltaan valtava lukukokemus. Skiftesvikin hioutuneessa…

Lokakuun 2018 suositukset

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (2013 WSOY, suomentanut Helinä Kangas 2018, 448 s)
Liian pitkä tauko tuli Napoli-sarjan ensimmäisen ja toisen osan lukemisen jälkeen, ja tämän kolmannen aluksi meni hetki ennen kuin pääsi taas sisään. Osa mittavasta henkilökavalkadista ei ole enää niin aktiivisina mielessä, mutta mikä tärkeitä Elenan ja Lilan tarina jatkuu yhtä kiehtovana kuin aiemminkin. Ferranten Napoli-romaanit ovat poikkeuksellisen vetävää kirjallisuutta.

Antti Hyry: Uuni (2009 Otava, 400 s)
Hieno tarina siitä, kuinka päähenkilö Pietari rakentaa kotiinsa uuden leivinuunin. Kerronta, suunnittelu, tarvikkeiden hankkiminen, apuvoimien pyytäminen, luontosuhteen ja oman olemassaolon pohtiminen on verkkaista. Parhaimmillaan Oulun seudun uskonnollisen ja maallisemman väestön arkiset kohtaamiset ovat mestarilaatua, mutta pakko on myöntää, että välillä Uuni myös aika pahasti laahasi, ihan niin kuin elämä ja uunin rakentaminenkin.

W.G.Sebald: Huimaus (1990 Tammi, suoment…

Kalevi Seilonen: Metsäroisto

Kalevi Seilosen pienoisromaani Metsäroisto on täyttä tavaraa. Se alkaa kuvauksella siitä, kuinka kertojasta tuli sukunsa toistaiseksi ainoa metsäroisto. 75 sivua myöhemmin kirja päättyy luetteloon huvittavimmista suomalaisista paikannimistä. Lista perustuu Seura-lehden lukijaäänestykseen. Siinä välissä kirjassa on yhtä jos toista.

Metsäroisto on mennyt alun perin metsään oman pihansa portista, vaikkei ole sitä ennen käynytkään metsässä. Hän on elänyt metsäroistona 27 vuotta ja uskoo olevansa lajinsa viimeinen, sillä alalla ei ole tulevaisuutta. Metsäroistoa etsii koko Suomi. Hänet halutaan paitsi vangita, myös saada suoraan TV-lähetykseen ja myöhemmin museoida. Metsäroisto on jo nyt julkisuuden henkilö, monella on hänestä mielipiteensä, vaikka harva on nähnyt miestä.

Kiinniottamisoperaatiot ovat mittavat ja niitä seurataan julkisuudessa tarkasti. Ainakin näennäisesti syynä on vanha valhe, jonka mukaan metsäroisto on tappanut 16 miestä ja kolme naista, vaikka tosiasiassa on tappanut n…

Syyskuun 2018 suositukset

Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historia. (2016 Siltala, 587 s). Harvinaisen hurja tietokirjalukukokemus; runsaudensarvi, josta riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa, ei pelkästään sen takia, että Eskelinen esittelee ison pinon kirjallisuuden valokeilasta varjoon jääneitä teoksia. Kaikkea Eskelinen analyysiä en ymmärräkään, ja osa tuntuu kohtuuttoman tölvivältä, mutta kokonaisuutena erinomaisesti kirjoitettu teos.

Olli Jalonen: Taivaanpallo (2018 Otava, 461 s). Hieno tarina tieteen, taikauskon, uskonnon ja tiedon kamppailusta. Ihmisyys on koetuksella nuoren Anguksen matkassaa St Helenan saarelta Lontooseen. Symboliikka, tarkkanäköisyyden metafora jäi toimimaan monella tavalla.

Tommi Kinnunen: Pintti (2018 WSOY, 291 s). Neljäntienristeys oli paras vuonna 2014 lukemani kirja, ja Lopotti kymmenen parhaan joukossa kaksi vuotta myöhemmin. Top 10:een Pinttikin on matkalla, koska Tommi Kinnunen on mestari luomaan henkilön miljöössään. Harvaan ladotui…