Siirry pääsisältöön

Tekstit

Reko Lundán: Tarpeettomia ihmisiä

Talvella 2003 KOM-teatterissa näkemäni Tarpeettomia ihmisiä on yksi järkyttävimpiä näytelmäkokemuksiani. Eero Ahon, Hannu-Pekka Björkmanin, Sari Mällisen ja Tiina Lymin hahmot ja yksittäiset vuorosanat ovat painuneet mieleen. Niinpä oli ristiriitaisen kiinnostava kokemus tarttua 15 vuoden jälkeen itse näytelmätekstiin.

Draama sijoittuu Helsingin lähiöihin, joista mainitaan ainakin Pihlajisto ja Roihuvuori. Kari on työttömäksi jäänyt kojeistoasentaja, jonka viimeiseksi jäänyt tehtävä oli asentaa miehen itsensä tarpeettomaksi tehnyt linja-automatiikka. Petri on puuhakas, omaan tarmoonsa väsyvä, vähitellen erillistaloonsa yksinäistyvä luokanopettaja. Karin vaimo Tuula on ylennetty myymälävastaavaksi, ja Sonja on Tuulan työkaveri Siwasta.

Näytelmän tarina ja henkilöt ovat kuin oppikirja siitä, kuinka aktiivisuus ja osallistuminen kasautuvat yksille ja toisaalta huono-osaisuus syvenee toisilla. Lundánin näytelmä on kirjoitettu vuosikymmen lamakurimuksen jälkeen, hurjan nousukauden keskell…
Uusimmat tekstit

Syyskuun 2018 suositukset

Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historia. (2016 Siltala, 587 s). Harvinaisen hurja tietokirjalukukokemus; runsaudensarvi, josta riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa, ei pelkästään sen takia, että Eskelinen esittelee ison pinon kirjallisuuden valokeilasta varjoon jääneitä teoksia. Kaikkea Eskelinen analyysiä en ymmärräkään, ja osa tuntuu kohtuuttoman tölvivältä, mutta kokonaisuutena erinomaisesti kirjoitettu teos.

Olli Jalonen: Taivaanpallo (2018 Otava, 461 s). Hieno tarina tieteen, taikauskon, uskonnon ja tiedon kamppailusta. Ihmisyys on koetuksella nuoren Anguksen matkassaa St Helenan saarelta Lontooseen. Symboliikka, tarkkanäköisyyden metafora jäi toimimaan monella tavalla.

Tommi Kinnunen: Pintti (2018 WSOY, 291 s). Neljäntienristeys oli paras vuonna 2014 lukemani kirja, ja Lopotti kymmenen parhaan joukossa kaksi vuotta myöhemmin. Top 10:een Pinttikin on matkalla, koska Tommi Kinnunen on mestari luomaan henkilön miljöössään. Harvaan ladotui…

Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema

Kun kirjaa kuvaillaan termillä postmoderni antiromaani ja sitä kerrotaan leimaavan nihilistinen kehityspessimismi, olisi ehkä viisasta ottaa lukupinosta seuraava teos. Mutta silloin saattaisi menettää jotakin aivan poikkeuksellisen haastavaa ja stimuloivaa.

Romaanihenkilön kuolema on läimäytys pitkäpiimäisen realistisen, kirjasarjamaisen työproosan poskille. Se on metafiktiivinen: kirja kirjasta itsestään, kertomus kertomuksesta, omasta luomisprosessistaan. Se kertoo muun muassa siitä, miten Matti Pulkkisen edellinen teos otettiin vastaan, enkä minä tiedä, onko näin oikeasti tapahtunut, koska ainakaan sennimistä teosta ei ole olemassa.

Kustannustoimittaja Makkonen istuu puistonpenkillä ja lukee kirjailijan muistiinpanoja. Kirjailija – mahdollisesti Matti Pulkkinen – käy Tansaniassa ja Berliinin muurilla, analysoi Puolan sotatilaa ja tulee matkallaan tölvineeksi kaikkea. Suomalaista kulttuuripolitiikkaa, yhtenäiskulttuuria, konsensusta, kirjallisuuspalkintoja, pitkiä valtionapurahoja.

Elokuun 2018 suositukset

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Tiina Piilola: Alkuvedet

Arto Salminen: Varasto (1998 WSOY, 167 s)
Varasto ei mielestäni täytä lamakirjallisuuden kriteerejä, vaan kyseessä on enemmänkin kertomus taloudellisesti kahtiajakautuneesta kansasta. Kuvaus on rosoisuudessaan hieno ja lohduton; eleetön ja lakoninen kerronta tuo esiin elämän, joka Suomessa haluttiin lakaista pois näkyvistä jo 20 vuotta sitten ja halutaan edelleen.

Kuva: Kustannuspäällikkö Jussi Tiihonen luennoi kertojasta Lavaklubilla 23.8.2018

Tiina Piilola: Alkuvedet

Suuren lamaromaanin etsintä jatkuu, vaikka alan tyytyä ajatukseen, että isoa, kokoavaa, realistista kertomusta 1990-luvun alusta ei ole olemassa. Ei isoa peiliä, mistä katsella mitä tuolloin tapahtui, vaan laman kertomus erikokoisina ja eri tavoilla heijastelevina sirpaleina.

Aistini ovat kuitenkin koko ajan herkkinä, ja aina kun lamaromaani mainitaan, valpastun. Teoksessa Suomen nykykirjallisuus (2013) lamaromaani esitellään historiallisen romaanin alalajina ja sijoitettuna otsikon ”Kriittisiä ajan ja yhteiskunnan kuvia” alle. Siinä mainitaan myös Tiina Piilolan Alkuvedet. Se, kuten muut luvussa esitellyt teokset ovat jääneet kotimaisessa kirjallisuudessa kovin marginaalisiksi ja melko vähälle huomiolle.

En tiedä, mitä mieltä Tiina Piilola olisi esikoisteoksensa nimeämisestä lamaromaaniksi, mutta koska jokainen saa lukea kirjoja niin kuin haluaa, minä luin Alkuvesiä juuri sellaisena. Siitä lähtökohdasta muodostuikin kiinnostava lukukokemus.

Alkuvedet sijoittuu Pohjois-Pohjanmaalle 19…

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Heinäkuun 2018 suositukset

Antti Hyry: Maantieltä hän lähti (1958 Otava, 89 s).
Olen vasta perehtymässä Hyryn tuotantoon ja teen sen ääripäistä: samaan aikaan lukuvuorossa ovat miehen esikoinen ja viimeiseksi jäänyt Uuni. Olen hengästynyt siitä, että Hyry teki puolen vuosisadan kirjailijanuran ja otokseni perusteella säilytti tunnistettavan tyylinsä. Tämä novellikokoelma sisältää lyhyitä kirjoituksia, jotka arkisen lakonisesti piirtävät näkyviin kasvamiseen ja olemassaoloon liittyviä valtavia ajatuksia. Saatan olla löytämässä uuden nimen suosikkikirjailijoideni joukkoon.

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas 

Vladimir Nabokov: Lolita (1955 Gummerus, suom. Eila Pennanen ja Juhani Jaskari, 384 s).
Valtavat odotukset. Lolita oli kärkipäässä niistä kirjoista, joita en ollut lukenut, mutta jotka jatkuvasti tulevat esiin kiinnostavissa yhteyksissä. Täyttyivätkö odotukset? Kyllä ja ei; Lolita ei päässyt lähellekään parhaiden lukukokemusten kategoriaa, mutta kirjassa on enemmäksi kuin vain kertalukemiseksi. Siinä on us…