keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Syyskuussa 2016 luetut



Suosituksiksi nousevat


Helmi Kekkonen: Vieraat

Minna Rytisalo: Lempi (2016 Gummerus, 230 s).
Sota-aikaan sijoittuva tarina kertoo Lempistä, joka eli nuoruutensa ja lyhyen aikuisuutensa lappilaisessa kauppalassa ja syrjäisessä maatalossa. Lempin elämän käänteitä kertaavat omista näkökulmistaan aviomies Viljami, kotiapulainen Elli sekä Lempin kaksoissisko. Epätoivo, rakkaus ja sattuma heittelevät tarinan hahmoja täysin odottamattomiin käänteisiin. Minna Rytisalon Lempi on esikoiskirja parhaasta päästä. Se on harkittu ja tasapainoinen kertomus armottomista ajoista ja tunteista, joille ihmiset eivät mahda mitään. Upea suoritus!
”…asiat olivat kääntyneet nurin niskoin, ihan niin kuin tyynyliinat ja pussilakanat joskus pyykissä. Inhoan sitä. Käännän ne oikein päin märkinä, vaikka se on hankalaa. Yritän tehdä sen nopeasti ja niin että ne eivät osu lattiaan ja unohtaa koko asian pian.”


Lukukokemuksina säilyvät


Han Kang: The Vegetarian 


Miika Nousiainen: Juurihoito (2016 Otava, 324 s).
Miika Nousiaisen Juurihoito on kertomus isättömästä miehestä Pekasta, joka sattumalta löytää hammaslääkäriveljensä Eskon. Miehet lähtevät isänsä jäljille ja kertovat matkanteostaan vuorotellen.

Miika Nousiainen on hyvä tarinaniskijä, jonka ironislakoninen tyyli vetoaa. Elämä hammashoitona –asetelma on mielenkiintoinen. Juuret ja juurettomuus toimivat hyvin tarinan keskeisinä teemoina.

Jokin häiritsee, ehkä se on Nousiainen mediapersoonana. Piikikkäiden sutkautusten heittelijä tulee henkilönä liikaa esiin kirjan sivuilla, samalla tavoin kuin kävi toiselle verrattomalle sanasepolle Jari Tervolle aikanaan. Eihän se Nousiaisen vika ole, mutta näin vain tuppaa käymään, jos kirjailija tuo persoonansa julkisuuteen.

Juurihoito on oivaltavaa ja tarkkanäköistä tekstiä, mutta se on aivan liian täynnä kaiken maailman havaintoja, sinällään toki tärkeitä ja vaikuttavia. Ei parasta Nousiaista mutta huono saavutus ei ole, että kirjaa lukiessa varasin ajan hammastarkastukseen ja ostin hammaslankaa.




torstai 22. syyskuuta 2016

Helmi Kekkonen: Vieraat

Helmi Kekkonen: Vieraat (2016 Siltala, 195 s).

Eikö sinun kuuluisi ostaa kukat itse?
Mitä?
- Mrs. Dalloway, muistatko? Hän sanoi ostavansa kukat itse. 
Kyllä Senja muisti. Virginia. Clarissa. Bond Street.
Äiti oli lukenut hänelle tuon romaanin iltasaduksi kauan sitten. Sen, ja muitakin. Oatesia, Munroa ja Atwoodia. Vimmaisia, älykkäitä tarinoita surullisista naisista ja onnettomista perheistä. Vasta vuosia myöhemmin Senja oli ymmärtänyt että siinä oli jotain outoa, että toisille lapsille luettiin jotain ihan muuta. Että toisten lasten äidit olivat jotain ihan muuta. 


Onkohan suomalaisessa nykykirjallisuudessa meneillään aikakausi - sukupolvien välisen dynamiikan arkinen kuvaaminen? Tämän tyylisiä kirjoja on nimittäin tullut vastaan viime vuosina, ja suurin osa oikein hyviä. Antaa tulla lisää vaan.

Kun on taitava, sanomalla vähän voi kuvata paljon. Kun on kerrottavaa, pelkistetyillä ja yksinkertaisen arkisilla sanoilla ja lauseilla voi kertoa isoja asioita. Helmi Kekkosen Vieraat on lyhyestä mitastaan huolimatta täynnä vaiettuja tunnelukkoja ja karmivia salaisuuksia. Kirjaa ei silti ole ahdettu umpeen. Teksti hengittää ja tarvittaessa pidättää hengitystään. Mukana on hiljaisuutta ja sanomattomia asioita.

Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa usein liian myöhään, vasta silloin kun paljon on jo tapahtunut tai kun mitään ei enää tapahdu, kun elämä on vain pysähtynyt paikoilleen, kohtaan jossa kukaan ei haluaisi olla.



Keski-ikää lähestyvä Senja asuu puolisonsa Laurin kanssa, eikä yleensä tee tällaista, mutta nyt hän on halunnut kutsua ihmisiä illalliselle. Kutsun saavat Senjan äiti ja tämän mies, Laurin sisko, vanha ystäväpariskunta, uudempi tuttavuus leikkipuistosta, muutama Laurinkin tuttava. Senja haluaa valmistautua huolellisesti. Kutsutuilla on epäilyksensä omasta osallistumisestaan. Kaikki enemmän tai vähemmän myös ihmettelevät Senjaa.

He ovat tulleet koska tietävät mitä Senja tältä illalta haluaa ja tarvitsee (kaikki paitsi Nelli ja Karen, mutta heitä ei lasketa, he lähtisivät pian ja unohtaisivat yhtä nopeasti). Iloa, onnea, niitä hän tarvitsee, Tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle. Että kaikesta huolimatta hän on nainen joka voi kutsua läheisensä illalliselle. Että he ovat Laurin kanssa pariskunta jonka luona voi viihtyä.

Helteinen Helsingin kantakaupunki luo kirjaan pysähtyneen ja tiheän tunnelman. Kivikaupunki on varastoinut kesän lämmön ja vapauttaa sitä yötä myöten. Turhaa liikkumista ja ylimääräisen energian tuhlaamista kannattaa välttää. Kuumailmapallot lipuvat hitaasti taivaalla.

Helmi Kekkonen vaihtaa näkökulmaa ja kertojaa usein, mutta isot teemat säilyvät ja kantavat vaivatta koko tarinan. Äitiys sitoo tarinaa yhteen; yksinäisyys yhdistää ja erottaa kaikkia, vaikka he ovatkin tulossa yhteiseen illanviettoon. Vieraat on surullinen kirja. Sen ihmiset ovat vieraita, mutta eivät vain Senjan kutsuilla, vaan toisilleen, puolisoilleen, vanhemmilleen, lapsilleen, itselleen. Teksti on paikoin hengästyttävän upeaa, ja kylmien väreiden kohtia oli useita.

Äiti on oikeassa. Lauri oli ollut oikeassa. Mitä hän oli ajatellut? Miksi hän oli kuvitellut olevansa tähän valmis? Illallisia järjestivät onnelliset ihmiset, sellaiset jotka eivät itke ja pudottele laseja, joiden ajatukset ja muistot eivät räjähtele aamusta iltaan.





sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Han Kang: The Vegetarian

Han Kang: The Vegetarian (2011 Portobello books, 183 s, koreasta englanniksi kääntänyt Deborah Smith).


Aavistan, että moni tämän kirjoitukseni löytänyt lopettaa lukemisen heti, kun kerron aiheeni: eteläkorealainen kirja naisesta, joka haluaa muuttua puuksi.

The Vegetarian on Booker-palkittu kolmiosainen kertomus Yeong-hyestä; aivan tavallisesta, vaatimattomasta ja säntillisestä naisesta nykypäivän Etelä-Koreassa. Yhtenä päivänä itsestään vähän meteliä pitävä Yeong-hye ilmoittaa lopettaneensa lihansyönnin. Se lienee tavallista nykypäivän Aasiassakin, mutta Yeong-hyen valkokaulusmiehellä, tämän työyhteisöllä ja pariskunnan sukulaisilla on suuria vaikeuksia hyväksyä ratkaisua.

Tämän laajempi sisällön tai kolmen eri osan teeman paljastaminen pilaisi liikaa muiden lukukokemuksesta. Han Kang vie lukijansa mielen syövereihin, harhoihin ja hallusinaatioihin. Välillä ollaan kuin millä hyvänsä tuttavaillallisilla ja sitten hetkessä taas sadunomaisessa korealaisessa metsässä.

The Vegetarian käsittelee intohimoa, sukuyhteyttä, sosiaalista painetta ja yhteisön odotuksia. Kirjan päähenkilö ja neljä muuta henkilöhahmoa ehtivät 183 sivun kuluessa esittäytyä riittävästi. Kuitenkin Han Kang onnistuu jättämään heidät viehättävän kasvottomiksi.

Deborah Smith kuuluu opetelleen korean kielen aikuisiällä ja on ryhtynyt sitten ihailemansa Han Kangin kirjojen kääntäjäksi. Kuulostaa kunnioitettavalta suoritukselta, ja ainakin käännöstyö on nautinnollista englantia; runollista, lyyristä, utuista, silti painavaa. En väitä ymmärtäneeni kaikkea, mutta riittävästi: The Vegetarian on omalaatuinen ja hieno kirja.