Piippuhyllyllä

Suosituksiksi nousevat

Claes Andersson: Oton elämä (2011 WSOY, suom. Liisa Ryömä, 240 s).
Otto työskentelee ja mietiskelee kirjailijankammiossaan meilahtelaisen kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Otto on lääkäri, entinen poliitikko, muusikko, kulturelli jalkapalloaktiivi – varsin paljon Claes Anderssonin oloinen mies. Oton elämä on omaelämäkerrallinen muistelmateos, mutta vahvasti kiinni myös nykypäivässä; aikalaisromaani, lukee kannessa. Kirjassa on sivistyneitä havaintoja tavallisesta elämästä, ihmisten välisistä suhteista, ryhmädynamiikasta, koko ihmiskunnasta. Anderssonin poliittinen näkemys ja turhautumat poliitikon uralta puskevat läpi, mutta se on helppo sallia, koska Andersson on aina tavallisen ihmisen puolella. Todella miellyttävä lukukokemus.

Marko Lempinen: Läpi helvetin. Marko Jantusen tarina (2016 Otava, 320 s).
Kirja muutaman viikon tarkkuudella ikätoveristani, jonka jääkiekkouraa seurasin intensiivisesti. Jantunen ei ole minulle sen tärkeämpi henkilönä kuin kukaan mu…

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Antti Tuuri: Tangopojat (2016 Otava, 317 s)


Pidän paljon Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan romaaneista Pohjanmaa, Ameriikan raitti ja Lakeuden kutsu. Katson ne jopa lukuharrastukseni kivijaloiksi, ne olivat ensimmäisiä erittäin hyviä lukukokemuksia aikanaan. Olen lukenut useimmat Tuurin kirjoista, mutta ollut uusimpiin viime vuosina hieman kyllästynyt. Nyt innostuin uudestaan - olisiko uusi kiinnostava teema löytynyt: Pohjanmaalta 1960-luvulla Ruotsiin muuttaneiden ja sinne jääneiden vaiheet.

Eletään vuotta 1966 Etelä-Pohjanmaalla. Sauli on hyvä, oikeudenmukainen ja maltillinen nuori mies. Hän asuu sisarensa ja tämän perheen luona omakotitalon vinttikammarissa, toisessa päässä asuu lankomiehen äiti. Tuuri piirtää miljöön niukoin sanoin. Hyvä kun hän on ehtinyt mainita, keitä jakamattomassa perintötalossa asuu, kun se on jo elävänä lukijan mielessä.

Sauli elättää itsensä hanttihommilla ja soittaa haitaria tanssiyhtye Hurmassa. Hänen rakkautensa solisti Elinaan muuttuu yhtäkkiä yksipuolisek…

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä (1917 Tammi, 344 s)

Yleisradio julkaisi vuoden 2017 alussa Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi 101 kirjan listan.Listassa on kirja jokaiselta itsenäisyyden ajan vuodelta. Yritän lukea aikajärjestyksessä kaikki 85, joita en ollut aikaisemmin lukenut, vaikka juhlavuoden aikana se ei tulekaan onnistumaan. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta tavalta tutustua monipuolisesti suomalaiseen kirjallisuuteen.


Pasilan kirjaston kirjavarastossa on yhtäkkiä ollut kuhinaa. Konrad Lehtimäen pölyyntyneet Ylös helvetistä –niteet ovat lähteneet liikkeelle, niissä on jopa varausjono. Minä sain omani vuoden 1953 painoksena.
Kirja sijoittuu tuntemattomaksi jäävään eurooppalaiseen valtioon ja lienee kuvannut vuonna 1917 suurin piirtein nykyaikaa tai lähitulevaisuutta. Takana on tuhoisa maailmansota, valtiota hallitsee oikeistolainen santarmihallitus. Maailmansota lienee ainakin osittain fiktiivinen tapahtuma ja hallintomalli viittaa keisarivallan aikaiseen Suomeen tai jonnekin Etelä-…