Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Lokakuun 2017 suositukset

Juhani Aho: Helsinkiin (1889 SKS, 90 s).
Ahon pienoisromaani kertoo matkasta. Nuori ylioppilas Antti lähtee Kuopiosta laivalla Lappeenrantaan ja jatkaa junalla Helsinkiin. Siellä kutsuvat opintojen lisäksi opiskelutoverit sekä kaupunkielämä. Antti muuttuu jo matkan aikana toiseksi mieheksi kuin kotoa lähtiessään oli, ja rappion merkit ovat nähtävillä. Ahon teksti on hienoa. Se etenee luontevasti ja erityisesti otteessaan pitävät viihdyttävät ajan termit ja sanonnat. Kertomuksen keskivaiheilla on mielestäni liian pamflettimainen osuus fennomaniaa, mutta onneksi lopussa itse tarina on taas voimissaan.

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Katja Kallio: Yön kantaja (2017 Otava, 380 s).
Hieno yhteisökuvaus Seilin mielisairaalasaarelta 1900-luvun alkupuolelta. Yön kantaja kertoo Amandasta, joka alkeellisen ja alistavan diagnostiikan takia tulee suljetuksi tahdonvastaiseen hoitoon. Kallio on tinkimättä perehtynyt Amandan ja muiden Seilin saaren asukkaiden elämään. Hän nostaa tapahtumat päivänva…

Rosa Liksom: Everstinna

Yhden yön monologi alkaa vanhan Everstinnan vaatimattomasta mökistä, jonne palataan takaisin kertomuksen lopussa. Kaikki siinä välissä on Everstinnan elämän muistelua. Hän aloittaa lapsuudestaan vapaussodan jälkeen sekä lotta- ja suojeluskuntavuosista.

”Olin täynä lotta-aatetta ja suojeluskuntahommaa. Molemat perustu saksalaisele itealismile ja ylemmyyentunnole sekä ryssävihale ja ajatuksele, että meän tehtävä on liittää kaikki suomen kieltä puhuvat kansat Suohmeen.”

Everstinna on valkoisten suomalaisten liikemies- ja aatelissukujen oppinut ja sivistynyt jälkeläinen, joka elää ja toimii lähellä eliittiä. Sukujen tarinat kytkeytyvät kansakunnan syntyyn ja valtion itsenäistymiseen. Everstinnan äidinäiti on ollut Bobrikovin uskottu, myöhemmin Everstinnaa kutsuvat ”Lapuan mustapaiat ja vasismin taikavoimat.”

Muisteluun perustuvan kertomuksen ajalliset siirtymät ovat vikkeliä. Juuri kun Everstinna on moittinut Vihtori Kosolaa suomalaisen vasismin tyylittömyydestä, hän kuunteleekin Eversti…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…