Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Elokuun 2018 suositukset

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Tiina Piilola: Alkuvedet

Arto Salminen: Varasto (1998 WSOY, 167 s)
Varasto ei mielestäni täytä lamakirjallisuuden kriteerejä, vaan kyseessä on enemmänkin kertomus taloudellisesti kahtiajakautuneesta kansasta. Kuvaus on rosoisuudessaan hieno ja lohduton; eleetön ja lakoninen kerronta tuo esiin elämän, joka Suomessa haluttiin lakaista pois näkyvistä jo 20 vuotta sitten ja halutaan edelleen.

Kuva: Kustannuspäällikkö Jussi Tiihonen luennoi kertojasta Lavaklubilla 23.8.2018

Tiina Piilola: Alkuvedet

Suuren lamaromaanin etsintä jatkuu, vaikka alan tyytyä ajatukseen, että isoa, kokoavaa, realistista kertomusta 1990-luvun alusta ei ole olemassa. Ei isoa peiliä, mistä katsella mitä tuolloin tapahtui, vaan laman kertomus erikokoisina ja eri tavoilla heijastelevina sirpaleina.

Aistini ovat kuitenkin koko ajan herkkinä, ja aina kun lamaromaani mainitaan, valpastun. Teoksessa Suomen nykykirjallisuus (2013) lamaromaani esitellään historiallisen romaanin alalajina ja sijoitettuna otsikon ”Kriittisiä ajan ja yhteiskunnan kuvia” alle. Siinä mainitaan myös Tiina Piilolan Alkuvedet. Se, kuten muut luvussa esitellyt teokset ovat jääneet kotimaisessa kirjallisuudessa kovin marginaalisiksi ja melko vähälle huomiolle.

En tiedä, mitä mieltä Tiina Piilola olisi esikoisteoksensa nimeämisestä lamaromaaniksi, mutta koska jokainen saa lukea kirjoja niin kuin haluaa, minä luin Alkuvesiä juuri sellaisena. Siitä lähtökohdasta muodostuikin kiinnostava lukukokemus.

Alkuvedet sijoittuu Pohjois-Pohjanmaalle 19…

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…