Siirry pääsisältöön

Helmikuussa 2017 luetut



Suosituksiksi nousevat

Claes Andersson: Oton elämä (2011 WSOY, suom. Liisa Ryömä, 240 s).
Otto työskentelee ja mietiskelee kirjailijankammiossaan meilahtelaisen kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Otto on lääkäri, entinen poliitikko, muusikko, kulturelli jalkapalloaktiivi – varsin paljon Claes Anderssonin oloinen mies. Oton elämä on omaelämäkerrallinen muistelmateos, mutta vahvasti kiinni myös nykypäivässä; aikalaisromaani, lukee kannessa. Kirjassa on sivistyneitä havaintoja tavallisesta elämästä, ihmisten välisistä suhteista, ryhmädynamiikasta, koko ihmiskunnasta. Anderssonin poliittinen näkemys ja turhautumat poliitikon uralta puskevat läpi, mutta se on helppo sallia, koska Andersson on aina tavallisen ihmisen puolella. Todella miellyttävä lukukokemus.

Marko Lempinen: Läpi helvetin. Marko Jantusen tarina (2016 Otava, 320 s).
Kirja muutaman viikon tarkkuudella ikätoveristani, jonka jääkiekkouraa seurasin intensiivisesti. Jantunen ei ole minulle sen tärkeämpi henkilönä kuin kukaan mukaan lahjakas jääkiekkoilija. En ole miestä koskaan tavannut, mutta säätäviä lätkä- ja muita jätkiä on varmasti ollut kaikkien tuttavapiireissä. Jantusen tarina on pysäyttävä, hänellä elämä oli luisumassa käsistä jo yläasteella, ja kirjan kuvaama alamäki on hurja. Marko Lempinen tavoittaa hienosti olennaisia elementtejä päihderiippuvuudesta, ja toivon kirjan auttavan yhdessä tarkoituksessaan, eli varoittavana esimerkkinä. On nimittäin sekin vaihtoehto, että huumeiden käyttö saa tällaisista tarinoista ansaitsematonta ja tarkoittamatonta glooriaa. Kiitän Jantusta kaikista unohtumattomista hetkistä kaukalossa ja toivon kaikkea parasta elämässä – silloinkin, kun huomio hänen ympäriltään vähitellen hälvenee ja tavallinen keski-ikäisen miehen arki alkaa.

Volter Kilpi: Pitäjän pienempiä 

Antti Tuuri: Tangopojat

Hanna Weselius: Alma! (2016 WSOY, 207 s).
Hieno, palkittu esikoiskirja on sykäyksittäinen tarina naisista. Alma on parhaiten tunnettu säveltäjä Gustaf Mahlerin vaimona, Aino on kahden tyttären yksinhuoltaja, lakimies hoitaa elatuskiistoja, glamourmalli on julkista riistaa, nigerialaistytöt kaapataan koulustaan nukkumasta. Hanna Weseliuksen kieli on upeaa ja kirjan parhaissa kohdissa kuvaus on mestaritasoa. Jotta lukukokemukseni olisi ollut vielä parempi, olisin kaivannut lisää yhteyksiä kirjan osien välille.


Lukukokemuksina säilyvät

James McBride: The Good Lord Bird (2013 Riverhead Books, 417 s).
The Good Lord Bird sai National Book Awardin vuonna 2013, Ta-Nehisi Coatesin Between The World And Me vuonna 2015 ja Colson Whiteheadin The Underground Railroad vuonna 2016. Keskimmäinen luokitellaan tietokirjaksi rotukysymyksen historiasta ja kaksi muuta kertovat samoista tapahtumista orjuuskysymyksen leimahtaessa Amerikan sisällissodaksi. Viesti on vahva: Amerikassa taitaa olla orjuuden vaikutuksissa paljon enemmän pureskeltavaa ja kirjoitettavaa kuin olen ymmärtänytkään. Samalla tämä havainto on todiste siitä, kuinka kaunokirjallinen fiktio voi auttaa ymmärtämään reaalimaailmaa.
James McBriden kirja on hyvä, se kannattaa lukea. En halua juonipaljastuksen uhan takia mennä liikaa yksityiskohtiin, mutta kirjassa on kiinnostavasti rinnasteinen asetelma sukupuolen ja rodun kesken: ellet voi olla oma itsesi, et voi olla vapaa.

Riitta Jalonen Kirkkaus (2016 Tammi, 347 s).
Kehuttu kirja uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta sekoittaa faktan ja kuvitelman. Teos on raadollisen kovan lapsuuden, mielisairauden hoidon ja lahjakkuuden kuvaus. Frame säilytti henkisen tasapainonsa kirjoittamisen avulla. Riitta Jalosen Kirkkaus mainittiin monissa yhteyksissä yhtenä viime vuoden parhaista kirjoista, mutta pettymyksekseni en itse saanut niin paljon irti.

Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä


Unohduksiin painuvat

Veikko Huovinen: Pojan kuolema (2007 WSOY, 115 s).
Kansilehden tieto, että Veikko Huovinen ei anna tämän kirjan tiimoilta haastatteluja ja toivoo, ettei häneen oteta yhteyttä, kertoo oikeastaan olennaisen. Kyseessä on äärettömän henkilökohtainen kirjoitus. Se on pelkistetty ja yksinkertainen tarina kirjailijan hukuttautuneesta pojasta, eikä siitä ulkopuolinen voi olla mitään erityistä mieltä. Mielipiteen esittäminen tuntuu ikävältä.

Torgny Lindgren: Taiteilja Klingsor (2014 Tammi, suom. 2017 Liisa Ryömä, 173 s).
Keltaisen kirjaston vuoden 2017 avaus jätti kylmäksi. Kirja kertoo omalaatuisen kuvataiteilija Klingsorin elämästä elämäkertatutkijoiden silmin. Se on lyyrinen ja kaunis ihmiskuvaus, mutta teksti on liian painavaa. Jokaisella sanalla ja lauseella on paikkansa, mutta teksti ja lukija eivät mahdu hengittämään.

Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä (1980 Otava, 170 s).
Veijo Meren modernin kirjallisuuden klassikko on nuoren jääkiekkoilijan, Illun miehistymiskertomus 1950-luvun Hämeenlinnassa. Tarinassa ei oikeastaan ole pääjuonta, vaan tapahtumat etenevät henkilöiden kautta. On sotaveteraaneja, naisia, pikkurikollisia.
Jotkut sivutarinoista olivat hyviä, mutta kokonaisuus jäi ohueksi. Lähinnä paikkasin tällä oman kirjasivistykseni puutteita; suureksi lukukokemukseksi kirjasta ei ollut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…