Siirry pääsisältöön

Antti Tuuri: Tangopojat

Antti Tuuri: Tangopojat (2016 Otava, 317 s)


Pidän paljon Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan romaaneista Pohjanmaa, Ameriikan raitti ja Lakeuden kutsu. Katson ne jopa lukuharrastukseni kivijaloiksi, ne olivat ensimmäisiä erittäin hyviä lukukokemuksia aikanaan. Olen lukenut useimmat Tuurin kirjoista, mutta ollut uusimpiin viime vuosina hieman kyllästynyt. Nyt innostuin uudestaan - olisiko uusi kiinnostava teema löytynyt: Pohjanmaalta 1960-luvulla Ruotsiin muuttaneiden ja sinne jääneiden vaiheet.

Eletään vuotta 1966 Etelä-Pohjanmaalla. Sauli on hyvä, oikeudenmukainen ja maltillinen nuori mies. Hän asuu sisarensa ja tämän perheen luona omakotitalon vinttikammarissa, toisessa päässä asuu lankomiehen äiti. Tuuri piirtää miljöön niukoin sanoin. Hyvä kun hän on ehtinyt mainita, keitä jakamattomassa perintötalossa asuu, kun se on jo elävänä lukijan mielessä.

Sauli elättää itsensä hanttihommilla ja soittaa haitaria tanssiyhtye Hurmassa. Hänen rakkautensa solisti Elinaan muuttuu yhtäkkiä yksipuoliseksi kaipaukseksi: Elina ottaa lopputilin Hurmasta keskellä yötä keikkabussissa Lappajärven ja Lummukan välisellä tiellä ja muuttaa Ruotsiin.

Myös Saulia alkaa Ruotsiin muutto kiinnostaa enemmän kuin kuorma-autolla ajaminen tai rengin pesti isäpuolen sokerijuurikaspellolla, vaikka hänen lähtönsä perimmäinen syy onkin Elinan perään meneminen. Monella suomalaisella lähtö on edessä, kun kotimaassa seinä tulee vastaan.

”Pöytään tuli tuttuja poikia Ylikylästä ja ne kertoivat, että Vaasassa hotelli Astorissa istui mies, jolla oli valta ottaa ja päästää, palkata riskejä miehiä Ruotsiin töihin Volvon tehtaille.”

Lähtijöiden usko tulevaan on luja, elämä vaihtuu parempaan. Sen kunniaksi laivalla otetaan ensimmäiset jaloviinat auton myynnistä saadulla pesämunalla. Mielessä on nopea muutto takaisin, kunhan on tienattu sen verran, että kehtaa palata.

Skövdeen saapumisen jälkeen miehet marssitetaan asemalta kuin karjalauma Volvon konttorille. Heidät erotellaan testien ja ulkoisen olemuksen perusteella eri töihin. Tuurin kuvaus menettelystä, työolosuhteista ja majoituspaikasta nostaa mieleen paljon synkemmät vaiheet ihmiskunnan historiassa.

”Pois lähtiessämme naureskelimme ruotsalaisten testejä. Meistä tuntui, etteivät Volvon työhönottajat pitäneet meitä kovin korkealle kehittyneinä olentoina.”

Onneksi mielikuva menee ohi. Ammattiyhdistysliike pitää ainakin periaatteessa uusistakin tulijoista huolta, vapaapäiviä on, ja loma-ajan palkkaoikeuskin karttuu vähitellen. Alkuun monet nukkuvat kuitenkin autoissa eikä lieveilmiöiltä vältytä. Ollaan finnjäveliyden alkulähteillä.

Elämä Ruotsissa alkaa sujua suomalaispiireissä, baareissa ja tansseissa. Musiikki ja tanssilavat tulevat uudestaan Saulin elämään – ”Suomesta tulleet eivät halunneet kuulla ruotsalaisten ilovirsiä, koska elämä ei sitä ollut, vaan se oli kärsimystä ja häpeää.”

Antti Tuurin tyyli on hioutunut aikoja sitten ylimääräisistä särmistä. Teksti on selkeää ja yksinkertaista, mutta kertoo paljon. Minua on aina viehättänyt Tuurin persoonallinen tekniikka kirjoittaa dialogi tekstin sekaan käyttämättä perinteistä vuoropuhelumuotoa. Minä-kertoja lakonisesti toteaa, mitä kukin sanoo. Lauseenvastikkeiden käyttö on tarkkaa, välimerkit huolellisesti valitut. Kerronnassa lomittuvat dialogi, tarinan kuljettaminen reaaliajassa sekä aiemmat tapahtumat.

”Kamppila oikein tivasi, muistinko, mitä hän minulle oli sanonut. Sanoin muistavani. Kamppila huusi saman asian myös Elinalle; en tiennyt sen pitäneen puhuttelun myös sille.”

Lukiessa huvitun toistuvasti Tuurin tekstin sisäisestä sanailusta. Hauskuus syntyy siitä, että se on toteavaa, rauhallista ja kypsää tekstiä, josta on kuitenkin helposti luettavissa karski ja miehisen kuittaileva puheenparsi.

”Kerroin olevani herkkä taiteilija, muusikko, jolle paperipuun lastaaminen käsipelillä ei sopinut: haitarinsoitossa tarvittiin ehjiä ja herkkiä sormia. Tunnustin kuitenkin, että työ kiinnosti minua teknillisenä haasteena ja ottaisin sen siitä syystä vastaan. Huhtala pyysi vaimoaan todistamaan, etten ollut pyytänyt mitään palkkaa lastaustyöstä, vaan tekisin sen, koska minua kiinnosti tekniikka, jolla saisimme puut hankalasta paikasta auton lavalle.”

Rempseästä pohjalaisuudesta siirrytään kuitenkin hetkessä, yhden aukeaman aikana miehiseen tragediaan. Lainat on hoitamatta eikä auton moottorin korjaamiseen ole varaa.

Tangopojat on lukuvuoteni toistaiseksi iloisin yllätys. Uskallanko toivoa, että sarja jatkuisi kuin Pohjanmaa aikanaan. Kiinnostaisi nimittäin tietää, mitä Elinalle ja Saulille kuuluu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…