maanantai 27. helmikuuta 2017

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.

Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.

En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.

Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikön lävitse, löytää loputtomasti aarteita. Teksti on nerokkaan tarkkanäköistä. Se kuvaa, millaista on olla ihminen; luonnettamme ja käyttäytymistämme, sosiaalisia tilanteita, välisiämme suhteita. Kilven kuvaukset ovat nykypäivänäkin täysin relevantteja. Teksti liikuttaa, itkettää ja naurattaa. Ei väliä, vaikkei ymmärrä jokaista sanaa, jatkaa vain. Sanat ja lauseet ovat niin osuvia, että vähän väliä tekee mieli kirjoittaa niitä muistiin.

”Ketoniemen Riikka – Fredrika Emerentia Jäderholm lukuvuoroilla kutsuttu – oli sormekas ihminen, käteväksi häntä ei juuri voinut sanoa, vaikka hänellä olivatkin tuolut, Valpur-sängen nikkarin varvaama rukki ja Kiparluodon tätivainajalta peritty täkkipooka kammiossa, mutta sormekas ihminen hän oli, niinkuin sanottu ja ehdottomasti nopein triivin nyhtijä pitäjässä.”

Kilven kirjoissa tapahtuu ajoittain asioita hurjaan tahtiin, ajoittain taas tarinan päähenkilö saattaa istua paikallaan miettimässä useiden sivujen, jopa kymmenien, ajan. Kilven teksti on monitasoista, mutta toimii silti hyvin myös ääneen luettuna.

Kilven kirjat ovat tiiviissä yhteydessä taiteen monitoimimies Juha Hurmeen tuotantoon. Itselleni rakas on Hurmeen Nyljetyt ajatukset (2014 Teos), jossa Aimo ja Köpi soutavat Kustavista Hailuotoon ja keskustelevat taiteesta ja kaikesta muustakin. Keskustelu rönsyilee sinne tänne, ja kirjan lopussa oleva henkilö- ja teoshakemisto on mittava. Volter Kilpi tai hänen Saaristolais-sarjansa mainitaan 38 yhteydessä.


” -Kaaskerin Lundströmistä. Siitä minä starttaisin. Kaaskerin Lundström –novellin avaa Pukkilan kapteeni, Petter Pihlman, koko Saaristolaissarjan todellinen päähenkilö, kaikkialle ennättävä pyrkyri ja häirikkö. Mutta koska Kilpi on Kilpi, niin hänen demoninsa, pukki sorkkineen, on hellyttävä ja surkuhupaisa, loppujen lopuksi itselleen pahimpia vastoinkäymisiä aiheuttava.”

”Kaaskerin Lundströmistä siis kannattaa alkaa Kilven lukeminen, olen samaa mieltä. Valitsen sitä seuraavaksi lukukohteeksi Alastalon salin, joka, kuten totesin, on kuitenkin volyymiltaan puolet Sarjan sivumäärästä.”


Hurme kertoi viime viikolla kirjailijaillassa kirjoittaneensa Nyljettyihin ajatuksiin pelkästään hyviä asioita ja kehuja, koska koko maa on täynnä negatiivisuutta ja valittamista. Hän on soutanut ystävänsä kanssa saman Pohjanlahden matkan kuin Köpi ja Aimokin, ja säilyttää omaa soutuvenettään Kustavissa lähellä sitä taloa, johon Kilpi sijoitti Alastalon salissa -tapahtumat. Juha Hurme sanoi olevansa jo liiankin lähellä vanhan Volterin tuotantoa ja aikovansa tulevaisuudessa jättää Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisen johtajan tehtävät.


Aion ensi kesänä osallistua ensimmäistä kertaa Volter Kilpi -viikolle ja samalla aloittaa Saaristolais-sarjan uusintakierroksen. Odotukset ovat molemmille kovat, henkilökuvaus tulee syventymään entisestään, kun tiedän, mistä on kyse ja mitä odottaa.

Minulla on tallessa muistiinpanot neljän vuoden takaisesta Alastalon salissa -lukupiirikokemuksesta. Se oli itselleni täysin poikkeuksellinen lukutapa ja niillä sivuilla on hurja määrä ajatuksia. Niitä en aio julkaista, mutta toivoisin Helsingin Sanomilta kulttuuritekoa: lehdessä vuonna 2000 ollut Rainer Ihantolan ja Jorma Kämärän (Ilkka Malmberg ja Antti Majander) Kevät Kilven kanssa -lukupiiridialogi ansaitsisi tulla julkaistuksi uudestaan.

Alastalon salissa on Volterin omin sanoin tarkoitettu ”tuleville suomalaisille lukijapolville”. Minä suosittelen Volter Kilven tuotantoon tutustumista seuraavassa järjestyksessä:
  1. Kaaskerin Lundström (julkaistu 1934; 51 sivua)
  2. Aurinkotytti (1934; 35 s)
  3. Jäällävaeltaja (1934; 38 s)
  4. Alastalon salissa I & II (1933; 807 s)
  5. Ylistalon tuvassa (1934; 251 s)
  6. Merimiehen leski (1934; 43 s)
  7. Kirkolle (1937; 440 s)
  8. Kirkkomaa (1933; 16 s)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti