Siirry pääsisältöön

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.

Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.

En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.

Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikön lävitse, löytää loputtomasti aarteita. Teksti on nerokkaan tarkkanäköistä. Se kuvaa, millaista on olla ihminen; luonnettamme ja käyttäytymistämme, sosiaalisia tilanteita, välisiämme suhteita. Kilven kuvaukset ovat nykypäivänäkin täysin relevantteja. Teksti liikuttaa, itkettää ja naurattaa. Ei väliä, vaikkei ymmärrä jokaista sanaa, jatkaa vain. Sanat ja lauseet ovat niin osuvia, että vähän väliä tekee mieli kirjoittaa niitä muistiin.

”Ketoniemen Riikka – Fredrika Emerentia Jäderholm lukuvuoroilla kutsuttu – oli sormekas ihminen, käteväksi häntä ei juuri voinut sanoa, vaikka hänellä olivatkin tuolut, Valpur-sängen nikkarin varvaama rukki ja Kiparluodon tätivainajalta peritty täkkipooka kammiossa, mutta sormekas ihminen hän oli, niinkuin sanottu ja ehdottomasti nopein triivin nyhtijä pitäjässä.”

Kilven kirjoissa tapahtuu ajoittain asioita hurjaan tahtiin, ajoittain taas tarinan päähenkilö saattaa istua paikallaan miettimässä useiden sivujen, jopa kymmenien, ajan. Kilven teksti on monitasoista, mutta toimii silti hyvin myös ääneen luettuna.

Kilven kirjat ovat tiiviissä yhteydessä taiteen monitoimimies Juha Hurmeen tuotantoon. Itselleni rakas on Hurmeen Nyljetyt ajatukset (2014 Teos), jossa Aimo ja Köpi soutavat Kustavista Hailuotoon ja keskustelevat taiteesta ja kaikesta muustakin. Keskustelu rönsyilee sinne tänne, ja kirjan lopussa oleva henkilö- ja teoshakemisto on mittava. Volter Kilpi tai hänen Saaristolais-sarjansa mainitaan 38 yhteydessä.


” -Kaaskerin Lundströmistä. Siitä minä starttaisin. Kaaskerin Lundström –novellin avaa Pukkilan kapteeni, Petter Pihlman, koko Saaristolaissarjan todellinen päähenkilö, kaikkialle ennättävä pyrkyri ja häirikkö. Mutta koska Kilpi on Kilpi, niin hänen demoninsa, pukki sorkkineen, on hellyttävä ja surkuhupaisa, loppujen lopuksi itselleen pahimpia vastoinkäymisiä aiheuttava.”

”Kaaskerin Lundströmistä siis kannattaa alkaa Kilven lukeminen, olen samaa mieltä. Valitsen sitä seuraavaksi lukukohteeksi Alastalon salin, joka, kuten totesin, on kuitenkin volyymiltaan puolet Sarjan sivumäärästä.”


Hurme kertoi viime viikolla kirjailijaillassa kirjoittaneensa Nyljettyihin ajatuksiin pelkästään hyviä asioita ja kehuja, koska koko maa on täynnä negatiivisuutta ja valittamista. Hän on soutanut ystävänsä kanssa saman Pohjanlahden matkan kuin Köpi ja Aimokin, ja säilyttää omaa soutuvenettään Kustavissa lähellä sitä taloa, johon Kilpi sijoitti Alastalon salissa -tapahtumat. Juha Hurme sanoi olevansa jo liiankin lähellä vanhan Volterin tuotantoa ja aikovansa tulevaisuudessa jättää Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisen johtajan tehtävät.


Aion ensi kesänä osallistua ensimmäistä kertaa Volter Kilpi -viikolle ja samalla aloittaa Saaristolais-sarjan uusintakierroksen. Odotukset ovat molemmille kovat, henkilökuvaus tulee syventymään entisestään, kun tiedän, mistä on kyse ja mitä odottaa.

Minulla on tallessa muistiinpanot neljän vuoden takaisesta Alastalon salissa -lukupiirikokemuksesta. Se oli itselleni täysin poikkeuksellinen lukutapa ja niillä sivuilla on hurja määrä ajatuksia. Niitä en aio julkaista, mutta toivoisin Helsingin Sanomilta kulttuuritekoa: lehdessä vuonna 2000 ollut Rainer Ihantolan ja Jorma Kämärän (Ilkka Malmberg ja Antti Majander) Kevät Kilven kanssa -lukupiiridialogi ansaitsisi tulla julkaistuksi uudestaan.

Alastalon salissa on Volterin omin sanoin tarkoitettu ”tuleville suomalaisille lukijapolville”. Minä suosittelen Volter Kilven tuotantoon tutustumista seuraavassa järjestyksessä:
  1. Kaaskerin Lundström (julkaistu 1934; 51 sivua)
  2. Aurinkotytti (1934; 35 s)
  3. Jäällävaeltaja (1934; 38 s)
  4. Alastalon salissa I & II (1933; 807 s)
  5. Ylistalon tuvassa (1934; 251 s)
  6. Merimiehen leski (1934; 43 s)
  7. Kirkolle (1937; 440 s)
  8. Kirkkomaa (1933; 16 s)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …