Siirry pääsisältöön

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.

Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.

En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.

Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikön lävitse, löytää loputtomasti aarteita. Teksti on nerokkaan tarkkanäköistä. Se kuvaa, millaista on olla ihminen; luonnettamme ja käyttäytymistämme, sosiaalisia tilanteita, välisiämme suhteita. Kilven kuvaukset ovat nykypäivänäkin täysin relevantteja. Teksti liikuttaa, itkettää ja naurattaa. Ei väliä, vaikkei ymmärrä jokaista sanaa, jatkaa vain. Sanat ja lauseet ovat niin osuvia, että vähän väliä tekee mieli kirjoittaa niitä muistiin.

”Ketoniemen Riikka – Fredrika Emerentia Jäderholm lukuvuoroilla kutsuttu – oli sormekas ihminen, käteväksi häntä ei juuri voinut sanoa, vaikka hänellä olivatkin tuolut, Valpur-sängen nikkarin varvaama rukki ja Kiparluodon tätivainajalta peritty täkkipooka kammiossa, mutta sormekas ihminen hän oli, niinkuin sanottu ja ehdottomasti nopein triivin nyhtijä pitäjässä.”

Kilven kirjoissa tapahtuu ajoittain asioita hurjaan tahtiin, ajoittain taas tarinan päähenkilö saattaa istua paikallaan miettimässä useiden sivujen, jopa kymmenien, ajan. Kilven teksti on monitasoista, mutta toimii silti hyvin myös ääneen luettuna.

Kilven kirjat ovat tiiviissä yhteydessä taiteen monitoimimies Juha Hurmeen tuotantoon. Itselleni rakas on Hurmeen Nyljetyt ajatukset (2014 Teos), jossa Aimo ja Köpi soutavat Kustavista Hailuotoon ja keskustelevat taiteesta ja kaikesta muustakin. Keskustelu rönsyilee sinne tänne, ja kirjan lopussa oleva henkilö- ja teoshakemisto on mittava. Volter Kilpi tai hänen Saaristolais-sarjansa mainitaan 38 yhteydessä.


” -Kaaskerin Lundströmistä. Siitä minä starttaisin. Kaaskerin Lundström –novellin avaa Pukkilan kapteeni, Petter Pihlman, koko Saaristolaissarjan todellinen päähenkilö, kaikkialle ennättävä pyrkyri ja häirikkö. Mutta koska Kilpi on Kilpi, niin hänen demoninsa, pukki sorkkineen, on hellyttävä ja surkuhupaisa, loppujen lopuksi itselleen pahimpia vastoinkäymisiä aiheuttava.”

”Kaaskerin Lundströmistä siis kannattaa alkaa Kilven lukeminen, olen samaa mieltä. Valitsen sitä seuraavaksi lukukohteeksi Alastalon salin, joka, kuten totesin, on kuitenkin volyymiltaan puolet Sarjan sivumäärästä.”


Hurme kertoi viime viikolla kirjailijaillassa kirjoittaneensa Nyljettyihin ajatuksiin pelkästään hyviä asioita ja kehuja, koska koko maa on täynnä negatiivisuutta ja valittamista. Hän on soutanut ystävänsä kanssa saman Pohjanlahden matkan kuin Köpi ja Aimokin, ja säilyttää omaa soutuvenettään Kustavissa lähellä sitä taloa, johon Kilpi sijoitti Alastalon salissa -tapahtumat. Juha Hurme sanoi olevansa jo liiankin lähellä vanhan Volterin tuotantoa ja aikovansa tulevaisuudessa jättää Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisen johtajan tehtävät.


Aion ensi kesänä osallistua ensimmäistä kertaa Volter Kilpi -viikolle ja samalla aloittaa Saaristolais-sarjan uusintakierroksen. Odotukset ovat molemmille kovat, henkilökuvaus tulee syventymään entisestään, kun tiedän, mistä on kyse ja mitä odottaa.

Minulla on tallessa muistiinpanot neljän vuoden takaisesta Alastalon salissa -lukupiirikokemuksesta. Se oli itselleni täysin poikkeuksellinen lukutapa ja niillä sivuilla on hurja määrä ajatuksia. Niitä en aio julkaista, mutta toivoisin Helsingin Sanomilta kulttuuritekoa: lehdessä vuonna 2000 ollut Rainer Ihantolan ja Jorma Kämärän (Ilkka Malmberg ja Antti Majander) Kevät Kilven kanssa -lukupiiridialogi ansaitsisi tulla julkaistuksi uudestaan.

Alastalon salissa on Volterin omin sanoin tarkoitettu ”tuleville suomalaisille lukijapolville”. Minä suosittelen Volter Kilven tuotantoon tutustumista seuraavassa järjestyksessä:
  1. Kaaskerin Lundström (julkaistu 1934; 51 sivua)
  2. Aurinkotytti (1934; 35 s)
  3. Jäällävaeltaja (1934; 38 s)
  4. Alastalon salissa I & II (1933; 807 s)
  5. Ylistalon tuvassa (1934; 251 s)
  6. Merimiehen leski (1934; 43 s)
  7. Kirkolle (1937; 440 s)
  8. Kirkkomaa (1933; 16 s)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…