Siirry pääsisältöön

Syyskuussa 2016 luetut



Suosituksiksi nousevat


Helmi Kekkonen: Vieraat

Minna Rytisalo: Lempi (2016 Gummerus, 230 s).
Sota-aikaan sijoittuva tarina kertoo Lempistä, joka eli nuoruutensa ja lyhyen aikuisuutensa lappilaisessa kauppalassa ja syrjäisessä maatalossa. Lempin elämän käänteitä kertaavat omista näkökulmistaan aviomies Viljami, kotiapulainen Elli sekä Lempin kaksoissisko. Epätoivo, rakkaus ja sattuma heittelevät tarinan hahmoja täysin odottamattomiin käänteisiin. Minna Rytisalon Lempi on esikoiskirja parhaasta päästä. Se on harkittu ja tasapainoinen kertomus armottomista ajoista ja tunteista, joille ihmiset eivät mahda mitään. Upea suoritus!
”…asiat olivat kääntyneet nurin niskoin, ihan niin kuin tyynyliinat ja pussilakanat joskus pyykissä. Inhoan sitä. Käännän ne oikein päin märkinä, vaikka se on hankalaa. Yritän tehdä sen nopeasti ja niin että ne eivät osu lattiaan ja unohtaa koko asian pian.”


Lukukokemuksina säilyvät


Han Kang: The Vegetarian 


Miika Nousiainen: Juurihoito (2016 Otava, 324 s).
Miika Nousiaisen Juurihoito on kertomus isättömästä miehestä Pekasta, joka sattumalta löytää hammaslääkäriveljensä Eskon. Miehet lähtevät isänsä jäljille ja kertovat matkanteostaan vuorotellen.

Miika Nousiainen on hyvä tarinaniskijä, jonka ironislakoninen tyyli vetoaa. Elämä hammashoitona –asetelma on mielenkiintoinen. Juuret ja juurettomuus toimivat hyvin tarinan keskeisinä teemoina.

Jokin häiritsee, ehkä se on Nousiainen mediapersoonana. Piikikkäiden sutkautusten heittelijä tulee henkilönä liikaa esiin kirjan sivuilla, samalla tavoin kuin kävi toiselle verrattomalle sanasepolle Jari Tervolle aikanaan. Eihän se Nousiaisen vika ole, mutta näin vain tuppaa käymään, jos kirjailija tuo persoonansa julkisuuteen.

Juurihoito on oivaltavaa ja tarkkanäköistä tekstiä, mutta se on aivan liian täynnä kaiken maailman havaintoja, sinällään toki tärkeitä ja vaikuttavia. Ei parasta Nousiaista mutta huono saavutus ei ole, että kirjaa lukiessa varasin ajan hammastarkastukseen ja ostin hammaslankaa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…