Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Vieraat

Helmi Kekkonen: Vieraat (2016 Siltala, 195 s).

Eikö sinun kuuluisi ostaa kukat itse?
Mitä?
- Mrs. Dalloway, muistatko? Hän sanoi ostavansa kukat itse. 
Kyllä Senja muisti. Virginia. Clarissa. Bond Street.
Äiti oli lukenut hänelle tuon romaanin iltasaduksi kauan sitten. Sen, ja muitakin. Oatesia, Munroa ja Atwoodia. Vimmaisia, älykkäitä tarinoita surullisista naisista ja onnettomista perheistä. Vasta vuosia myöhemmin Senja oli ymmärtänyt että siinä oli jotain outoa, että toisille lapsille luettiin jotain ihan muuta. Että toisten lasten äidit olivat jotain ihan muuta. 


Onkohan suomalaisessa nykykirjallisuudessa meneillään aikakausi - sukupolvien välisen dynamiikan arkinen kuvaaminen? Tämän tyylisiä kirjoja on nimittäin tullut vastaan viime vuosina, ja suurin osa oikein hyviä. Antaa tulla lisää vaan.

Kun on taitava, sanomalla vähän voi kuvata paljon. Kun on kerrottavaa, pelkistetyillä ja yksinkertaisen arkisilla sanoilla ja lauseilla voi kertoa isoja asioita. Helmi Kekkosen Vieraat on lyhyestä mitastaan huolimatta täynnä vaiettuja tunnelukkoja ja karmivia salaisuuksia. Kirjaa ei silti ole ahdettu umpeen. Teksti hengittää ja tarvittaessa pidättää hengitystään. Mukana on hiljaisuutta ja sanomattomia asioita.

Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa usein liian myöhään, vasta silloin kun paljon on jo tapahtunut tai kun mitään ei enää tapahdu, kun elämä on vain pysähtynyt paikoilleen, kohtaan jossa kukaan ei haluaisi olla.



Keski-ikää lähestyvä Senja asuu puolisonsa Laurin kanssa, eikä yleensä tee tällaista, mutta nyt hän on halunnut kutsua ihmisiä illalliselle. Kutsun saavat Senjan äiti ja tämän mies, Laurin sisko, vanha ystäväpariskunta, uudempi tuttavuus leikkipuistosta, muutama Laurinkin tuttava. Senja haluaa valmistautua huolellisesti. Kutsutuilla on epäilyksensä omasta osallistumisestaan. Kaikki enemmän tai vähemmän myös ihmettelevät Senjaa.

He ovat tulleet koska tietävät mitä Senja tältä illalta haluaa ja tarvitsee (kaikki paitsi Nelli ja Karen, mutta heitä ei lasketa, he lähtisivät pian ja unohtaisivat yhtä nopeasti). Iloa, onnea, niitä hän tarvitsee, Tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle. Että kaikesta huolimatta hän on nainen joka voi kutsua läheisensä illalliselle. Että he ovat Laurin kanssa pariskunta jonka luona voi viihtyä.

Helteinen Helsingin kantakaupunki luo kirjaan pysähtyneen ja tiheän tunnelman. Kivikaupunki on varastoinut kesän lämmön ja vapauttaa sitä yötä myöten. Turhaa liikkumista ja ylimääräisen energian tuhlaamista kannattaa välttää. Kuumailmapallot lipuvat hitaasti taivaalla.

Helmi Kekkonen vaihtaa näkökulmaa ja kertojaa usein, mutta isot teemat säilyvät ja kantavat vaivatta koko tarinan. Äitiys sitoo tarinaa yhteen; yksinäisyys yhdistää ja erottaa kaikkia, vaikka he ovatkin tulossa yhteiseen illanviettoon. Vieraat on surullinen kirja. Sen ihmiset ovat vieraita, mutta eivät vain Senjan kutsuilla, vaan toisilleen, puolisoilleen, vanhemmilleen, lapsilleen, itselleen. Teksti on paikoin hengästyttävän upeaa, ja kylmien väreiden kohtia oli useita.

Äiti on oikeassa. Lauri oli ollut oikeassa. Mitä hän oli ajatellut? Miksi hän oli kuvitellut olevansa tähän valmis? Illallisia järjestivät onnelliset ihmiset, sellaiset jotka eivät itke ja pudottele laseja, joiden ajatukset ja muistot eivät räjähtele aamusta iltaan.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…