W.G. Sebald: Saturnuksen renkaat

W.G. Sebaldin (1944–2001) Ilmasota ja kirjallisuus sekä Huimaus olivat hyviä lukukokemuksia, mutta vasta Austerlitz räjäytti pankin. Se oli paras viime vuonna lukemani kirja ja riitti siihen, että Sebaldista tuli postuumisti yksi suosikkikirjailijoistani. Ilahduttavasti, aikaisemmin ilmestynyt mutta myöhemmin suomennettu, Saturnuksen renkaat on lähes Austerlitzin tasoinen kirja.

Saturnuksen renkaiden alaotsikko on ”Pyhiinvaellus Englannissa” ja yksinkertaisuudessaan se kertoo Sebaldin hitaista, pitkistä ja mietiskelevistä kävelyretkistä Englannin rannikkoseudulla. Kulkiessaan ja valokuvatessaan Sebald tekee muistiinpanoja, joissa pohtii ihmisyyttä, luontoa, eurooppalaisuutta, tiedettä, kulttuuria – ja itseään.

Suuri osa Sebaldin erittelemistä kulttuurisista maamerkeistä on ainakin tällaisen keskivertokuluttajan näkökulmasta marginaalisia. Ne ovat historian muuten jo unohtamia tapahtumia tai omaan asiaansa tinkimättä uskoneita ajattelijoita. Mutta mukana on myös ihmiskunnan yhteisen sivistyksen suurnimiä.

Sebaldin pitkä, polveileva, kiilamaisesti historian kerrostumiin tunkeutuva lause on täydellinen ja suurin syy siihen, miksi miehen tekstiä niin kovin ihailen. Lause vihjaa ja paljastaa, kiinnittää huomion ja ohjaa ajattelua. Se vain toteaa lakonisesti mutta sisältää samalla suuren viisauden, se vie tarinaa eteenpäin sujuvasti mutta houkuttelee samalla pysähtymään ja ajattelemaan.

”Kuvaavaa onkin, etteivät tohtori Tulpin kollegojen katseet suinkaan kohdistu avattavaan ruumiiseen vaan sen ohi, tosin hiuksenhienosti ohi, avoinna olevaan anatomiakuvastoon, jossa kauhistuttava ruumiillisuus on pelkistetty diagrammiksi, ihmisen kaavioksi, jollainen oli mielessään myös innokkaalla amatöörianatomilla René Descartesilla, joka tiettävästi oli myös läsnä Waaggebouwissa kyseisenä tammikuun aamuna.”

Siinä missä Sebaldin muu tuotanto on leimallisen saksalaista tai yleiseurooppalaista, on Saturnuksen renkaat englantilainen kirja. Sen yksi elementti on kadonneen Englannin muistaminen. Sebald esittelee paikkakuntia, jotka ennen kukoistivat, mutta ovat nyt kuihtuneet, ammatteja joita ei enää tarvita, valtiota ja yhteiskuntaa jota ei enää ole olemassa.

”Ensin maan alla kytevän tulen lailla ja sitten kuin kulovalkeana oli vahinko lähtenyt kiertämään, telakoita ja tehtaita suljettiin, kunnes Lowestoftin puolesta puhui enää vain se, että se oli itäisin kohta Britteinsaarten kartalla.”

Sebaldilainen Eurooppa samanaikaisesti kukoistaa ja ammentaa historiastaan ja häpeää sitä. Kehitys kehittyy, mutta Sebald muistuttaa, kuinka edistyksen nimissä ryöstettiin ja tuhottiin kokonaisia kansakuntia, kuten belgialaiset tekivät Kongossa. Eurooppalainen kulttuuri on Sebaldin näkemyksen, moniselitteisesti avautuvan, mukaan vaarassa vähitellen luhistua kuin Dunwichin ennen merkittävä satamakaupunki, josta ovat jäljellä taivasta kohti kurkottavat muuratut kaivokuilut kaiken maan niiden ympäriltä sorruttua nousevaan mereen.

”--- olemme taipuvaisia luulemaan, että henkisen rakenteemme lisääntyvä kompleksisuus merkitsee ymmärryksen kasvua, samalla kun kumminkin jo aavistamme, ettemme koskaan pysty käsittämään kaikkia arvaamattomia sattumuksia, jotka todellisuudessa määräävät elämämme kulun.”

W.G. Sebald: Saturnuksen renkaat (1995 Tammi, suom. Oili Suominen, kuvat kirjan sivuilta, 329 s).