Yrjö Jylhä: Kiirastuli

Runoja sodan ja rauhan ajoilta on kokoelman alaotsikko. Se on lavea, mutta osuu sikäli paikalleen, että Yrjö Jylhän Kiirastulen runot on kirjoitettu talvisodan aikana, juuri sitä ennen ja heti jälkeen. Jotkut parhaista romaanilukukokemuksistani sijoittuvat sotaan miljöönä, mutta koska varsinkin suomalaisten sodista on kirjoitettu valtavasti, terävin kiinnostus on hiipunut. Lyriikka, erityisesti Kiirastulen tasoinen, on piristys.

Yrjö Jylhä toimi Talvisodan aikana rintamajohtotehtävissä kiivaiden taistelujen keskellä. En tunne runoilijan henkilöhistoriaa pääpiirteitä tarkemmin, joten kiinnostavaa onkin tehdä siitä tulkintoja Kiirastulen runojen kautta. Jylhästä piirtyy kuva joukkojensa kohtalot syvän henkilökohtaisesti kokevana, johtajan tehtävissä vastentahtoisesti mutta vastuullisesti toimivana miehenä.

Vaan vaikeampi on katsoa teitä,

takaisin tulleita, nääntyneitä:

vain puolet on jäljellä, puolet poissa,

te vedätte heitä nyt ahkioissa.

Ja jälkeen kaiken, minkä te koitte,

yhä vielä te hymyillä voitte.

Kokoelman rakenne vastaa alaotsikkoa ja Talvisodan kulkua. Neljätoista ensimmäistä runoa muodostavat kokonaisuuden ”Ennen myrskyä”, seitsemän seuraavaa on otsikoitu ”Idässä palaa”, kokoelman ydin ovat ”Kiirastulen” 21 runoa ja lopun kahdeksan runoa muodostavat kokonaisuuden ”Vaienneet voittajat”. Runot ovat pääosin lyhyehköjä, 1-2 sivun pituisia ja mitaltaan perinteisiä. Ne on ilmeisesti kirjoitettu ainakin osin rintamalla.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,

niin kohtaavat ihmiset toisiaan.

Vain toinen muistelemaan jäi sitä,

ja toista jossakin kaivataan.

Kiirastulen runot nostavat esiin sodan julmuuden, mielipuolisuuden ja inhimillisyyden. Niitä lukiessa tuntee sotilaiden koti-ikävän, pakkasen heidän hengityksessään ja korsun katon vavahtelun kranaattikeskityksessä. Välillä kokoelmassa lipsahdetaan sankaripalvonnan ja isänmaallisen paatoksen puolelle. Paikoin se tapahtuu kriittisellä otteella, mutta muutamassa runossa täysin sinivalkoisin silmin. Jylhä osaa kuitenkin inhimillistää myös toisen osapuolen.

On hällä oikeus tappaa, ja sulla –

mut mistä saitte sen oikeuden?

Ei hän voi vieraaksi majaas tulla:

hän on vihollinen.

Kiirastulen loppu, viimeinen runo Näky yhdistettynä Yrjö Jylhän henkilöhistoriaan on kaikkien riipivin, sotasankaruuden toinen puoli. Siitä voi lukea, että vaikka Jylhän elämä jatkui vielä yli vuosikymmenen, hänen sielunsa jäätyi ja jäi Talvisodan Taipaleenjoelle.

Näky on kirjoitettu maaliskuun 1940 aselevon jälkeen, mutta Yrjö Jylhä ei iloitse rauhasta: ”Mua tänään murhe ahdistaa – en siihen syytä keksi / mut sydämeni tunnen vain niin oudon tuskaiseksi.” Hän kantaa raskaana miestensä kohtaloa eikä näe tietä ulos tuskastaan: ”Mut miksi täällä – näinkö nyt mua noudatte jo hautaan / vai vaaditteko tarttumaan mua jälleen kalparautaan?”

Lehtitiedon mukaan ”Sairas, masentunut ja turhautunut Yrjö Jylhä ampui itsensä veljensä kotona Turussa 30. joulukuuta 1956. Veljensä kirjoituspöydälle hän oli jättänyt auki Kiirastuli-kokoelman viimeisen aukeaman, jossa on runo Näky ja sen loppusäkeet: "En tiedä mitä vastaisin, on niin raskas olla / kuin pätsissä mä seisoisin tai viime tuomiolla."”

Yrjö Jylhä: Kiirastuli (1941 Otava, 128 s).