Siirry pääsisältöön

Ruusu Emilylle



Kirjoitukseni sisältää juonipaljastuksia, koska 15-sivuisesta tiiviistä novellista on mahdoton kertoa paljastamatta tapahtumia. Olin tilaisuudessa, jossa keskusteltiin William Faulknerin novellista ”Ruusu Emilylle” vuodelta 1930. Novelli luettiin aluksi yhdessä, jonka jälkeen käyty keskustelu oli innokasta, asiantuntevaa, monipuolista ja syvällistä. Itse en käyttänyt puheenvuoroja, ja se johtui ainakin siitä, etten oikein ymmärtänyt, mistä novellissa oli kyse. Toki ymmärsin, mistä se kertoi ja mitä siinä tapahtui: juonellisesti vaikeasta tai kieleltään haastavasta tekstistä ei ole lainkaan kyse. Olisin voinut jättää novellin sikseen; luettu, perehdytty, kuultu hyvä keskustelu, eteenpäin kohti seuraavia tarinoita. Jokin jäi kuitenkin häiritsemään ja sai lukemaan ”Ruusu Emilylle” -novellin vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Tuntui, että tarvitsin aikaa ja lähilukua.

Sinällään tarina on yksinkertainen: Pienessä kaupungissa vanhassa talossa asuvan Emily Griersonin isä menehtyy, Emilyllä on isältään periytynyt verovapaus, joka hiertää muita kaupunkilaisia. Yksinäisen Emilyn toimia seurataan tarkasti, ja eräänä päivänä hän ostaa myrkkyä. Emilyllä on mielitietty Homer Barron, joka katoaa. Emily vetäytyy vuosikymmeniksi taloonsa, jossa asuu palvelija-puutarhuri Toben kanssa. Emily kuolee ja kaupunkilaiset pääsevät hänen taloonsa.

Ei-lineaarisella kerronnalla ja kiinnostavalla kertojaratkaisulla Faulkner on luonut novelliin tasoja ja merkityksiä, jotka eivät tyhjene kertalukemalla. Siitä kertoo sekin, että novelli on ymmärtääkseni tunnustettu amerikkalaisessa proosassa merkkiteokseksi. Jo pikainenkin hakukoneiden käyttö paljastaa, että sitä on luettu, tulkittu ja analysoitu vuosien saatossa paljon.

Oma tulkintani ei kirkastunut tuossa lukutilaisuudessa, vaan vasta myöhemmillä itsenäisillä lukukerroilla. Se ei noussut esille asiantuntevissa kommenteissa, joissa pohdittiin rotukysymystä, feminististä näkökulmaa, kolonialismia, sukupuoli-identiteettiä, valkoisen vanhenevan miehen valta-asemaa länsimaisen kirjallisuuden kaanonissa, kirjallisuuden lajiteoriaa ja kuinka montaa muuta hienoa ajatusta ehdittiinkään käydä läpi. Minulle päällimmäinen ensimmäisen lukukerran vaikutelma oli Emily eräänlaisena menneen maailman symbolina, uuden aikakauden ja unohduksiin painuvat elämänmuodon taitekohtana. Se on hyvin koskettava tapa lukea novellia.

”Emme osanneet sanoa, näkikö hän meidät vai ei, kun hän istui ikkunassaan kuin seinäkomerossa seisova puusta veistetty epäjumalan kuva. Sellaisena hän siirtyi sukupolvelta toiselle – kalliina, väistämättömänä, selittämättömänä, äänettömänä ja luonnottomana.”

On selvää, että Emilyn talossa on salaisuuksia. Sen kuvaus ja tavat, joilla henkilöt lähestyvät taloa antaa selviä viitteitä siitä, että se pitää sisällään jotakin, josta ei ole syytä puhua tontin rajojen ulkopuolella. Ja vaikka tarkkaa syytä ei tiedetä, niin aihetta kyläläisillä olisi, koska Emilyn talon salaisuus on muuttunut eräänlaiseksi kollektiiviseksi tabuksi. Asioita peitellään tarpeen vaatiessa vaikka kemikaalien avulla.

Emily on saanut koko elämänsä ajan erityiskohtelua. Faulkner kirjoittaa, että kaupunkilaiset puolustivat Emilyä, koska hänen suvussaan oli mielisairautta. Emilyä kohdanneiden inhimillisten surujen myötä kaupunkilaiset iloitsevat, koska he toivovat, turhaan, että Emilystä tulisi inhimillinen, joku jota voisi sääliä. Emilyn kyvyttömyys luoda terveitä ihmissuhteita on todennäköisesti siirtynyt hänen suvussaan sukupolvelta toiselle.

Uskon, että Emily on narsistisen vanhemmuuden, mahdollisesti insestinkin ja isänsä hyväksikäyttämisen uhri. Se on johtanut epävakaaseen minäkuvaan ja persoonallisuuden häiriöön, joka on myöhemmin ajanut Emilyn läheisriippuvuuden tilaan. Emilystä on tullut vaikeasti riippuvainen muista ihmisistä ja muiden ihmisten elämistä, mikä ilmenee hylkäämisen kokemuksen pelkona ja luopumisen vaikeutena.

Emilyllä jää oma elämä elämättä, kun hän viettää sen ensin isänsä ja sen jälkeen rakastajansa kanssa, eikä loppujen lopuksi ole lainkaan selvää, onko Emilyn rakas hänestä tai naissukupuolesta ylipäätään kiinnostunut. Emilyn tunneside omaan isäänsä on niin vahva, että se pitää Emilyn otteessaan loppuun saakka ja estää elämästä elämää naisena.

”Me muistimme ne kaikki nuoret miehet, jotka hänen isänsä oli ajanut pois ja me tiesimme, että jäätyään puille paljaille hänenkin oli täytynyt ihmisten tapaan takertua siihen, joka häneltä oli kaiken ryöstänyt.”

Kuin alleviivatakseen tätä riippuvuussuhdetta ja sen pysyvyyttä Faulkner on rakentanut Emilyn toimeentulon turvaamiseksi verovapausjärjestelyn. Se turvaa Emilyn elämän taloudellisesti, mutta pitää samalla kiinni isänsä muistossa. Kaupunkilaiset kyseenalaistavat järjestelyn säännöllisesti, ja varsinkin uudet sukupolvet haluaisivat siitä luovuttavan, mutta jokin yhteisön kollektiivisessa muistissa estää nämä pyrkimykset, ja Emily saa jatkaa erikoisasemassaan.

Emilyn isän kuoleman jälkeen häntä ei näy pitkään aikaan ulkona ja Homer Barronin katoamisen jälkeen Emily vetäytyy kaupunkilaisten keskuudesta kokonaan. Palvelija Tobe on ainoa elonmerkki, joka talon ulkopuolella näkyy. Emily ei anna kiinnittää taloonsa nimeään tai uutta kirjelaatikkoa. Välillä hän yrittää avautua ja lähentyä järjestämällä kotonaan posliinimaalauksen opetusta, mutta uudet kaupunkilaiset eivät enää halua lähettää lapsiaan Emilyn oppiin. Homerin kohtalo ratkeaa vasta aivan novellin lopussa, ja on jopa voimakkaampi riippuvuussiteen ilmentymä kuin aiempi tilannne, jossa Emily ei luovuttanut isänsä ruumista haudattavaksi.

”Hän sanoi, ettei hänen isänsä ollut kuollut. Hän teki näin kolmena päivänä, kun papit kävivät hänen luonaan ja lääkärit yrittivät taivuttaa häntä luovuttamaan ruumiin. Juuri kun he aikoivat turvautua lakiin ja pakkokeinoihin, hän taipui, ja he hautasivat hänen isänsä kiireesti.”

Tapa, jolla Faulkner kuvaa Emilyn riippuvuutta hänelle läheisestä ihmisestä, on makaaberin ylivedetty, mikä toimii retorisena keinona hienosti. Novelli on kerrassaan upea ja ennen kaikkea jälleen muistutus siitä, kuinka hiemankin pintaa syvemmältä lukemalla, ajatuksella että jokaisella asialla on merkitys, voi avautua kokonaan uusia näkökulmia.

William Faulkner: Ruusu Emilylle (A Rose For Emily 1930, suomentanut Marketta Ormala, WSOY, 15 sivua)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …