Siirry pääsisältöön

Yrjö Jylhä: Kiirastuli


Runoja sodan ja rauhan ajoilta on kokoelman alaotsikko. Se on lavea, mutta osuu sikäli paikalleen, että Yrjö Jylhän Kiirastulen runot on kirjoitettu talvisodan aikana, juuri sitä ennen ja heti jälkeen. Jotkut parhaista romaanilukukokemuksistani sijoittuvat sotaan miljöönä, mutta koska varsinkin suomalaisten sodista on kirjoitettu valtavasti, terävin kiinnostus on hiipunut. Lyriikka, erityisesti Kiirastulen tasoinen, on piristys.

Yrjö Jylhä toimi Talvisodan aikana rintamajohtotehtävissä kiivaiden taistelujen keskellä. En tunne runoilijan henkilöhistoriaa pääpiirteitä tarkemmin, joten kiinnostavaa onkin tehdä siitä tulkintoja Kiirastulen runojen kautta. Jylhästä piirtyy kuva joukkojensa kohtalot syvän henkilökohtaisesti kokevana, johtajan tehtävissä vastentahtoisesti mutta vastuullisesti toimivana miehenä.

Vaan vaikeampi on katsoa teitä,
takaisin tulleita, nääntyneitä:
vain puolet on jäljellä, puolet poissa,
te vedätte heitä nyt ahkioissa.
Ja jälkeen kaiken, minkä te koitte,
yhä vielä te hymyillä voitte.

Kokoelman rakenne vastaa alaotsikkoa ja Talvisodan kulkua. Neljätoista ensimmäistä runoa muodostavat kokonaisuuden ”Ennen myrskyä”, seitsemän seuraavaa on otsikoitu ”Idässä palaa”, kokoelman ydin ovat ”Kiirastulen” 21 runoa ja lopun kahdeksan runoa muodostavat kokonaisuuden ”Vaienneet voittajat”. Runot ovat pääosin lyhyehköjä, 1-2 sivun pituisia ja mitaltaan perinteisiä. Ne on ilmeisesti kirjoitettu ainakin osin rintamalla.

Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.

Kiirastulen runot nostavat esiin sodan julmuuden, mielipuolisuuden ja inhimillisyyden. Niitä lukiessa tuntee sotilaiden koti-ikävän, pakkasen heidän hengityksessään ja korsun katon vavahtelun kranaattikeskityksessä. Välillä kokoelmassa lipsahdetaan sankaripalvonnan ja isänmaallisen paatoksen puolelle. Paikoin se tapahtuu kriittisellä otteella, mutta muutamassa runossa täysin sinivalkoisin silmin. Jylhä osaa kuitenkin inhimillistää myös toisen osapuolen.

On hällä oikeus tappaa, ja sulla –
mut mistä saitte sen oikeuden?
Ei hän voi vieraaksi majaas tulla:
hän on vihollinen.

Kiirastulen loppu, viimeinen runo Näky yhdistettynä Yrjö Jylhän henkilöhistoriaan on kaikkien riipivin, sotasankaruuden toinen puoli. Siitä voi lukea, että vaikka Jylhän elämä jatkui vielä yli vuosikymmenen, hänen sielunsa jäätyi ja jäi Talvisodan Taipaleenjoelle.

Näky on kirjoitettu maaliskuun 1940 aselevon jälkeen, mutta Yrjö Jylhä ei iloitse rauhasta: ”Mua tänään murhe ahdistaa – en siihen syytä keksi / mut sydämeni tunnen vain niin oudon tuskaiseksi.” Hän kantaa raskaana miestensä kohtaloa eikä näe tietä ulos tuskastaan: ”Mut miksi täällä – näinkö nyt mua noudatte jo hautaan / vai vaaditteko tarttumaan mua jälleen kalparautaan?”

Lehtitiedon mukaan ”Sairas, masentunut ja turhautunut Yrjö Jylhä ampui itsensä veljensä kotona Turussa 30. joulukuuta 1956. Veljensä kirjoituspöydälle hän oli jättänyt auki Kiirastuli-kokoelman viimeisen aukeaman, jossa on runo Näky ja sen loppusäkeet: "En tiedä mitä vastaisin, on niin raskas olla / kuin pätsissä mä seisoisin tai viime tuomiolla."”

Yrjö Jylhä: Kiirastuli (1941 Otava, 128 s).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…