Zadie Smithin romaanituotannon ystäväksi pääseminen on ollut kivinen tie. Valkoisista hampaista (2000) muistan pitäneeni, vaikka lukukokemuksesta on jo aikaa, Nimikirjoitusmiehen (2002) luin englanniksi enkä ymmärtänyt siitä mitään. Risteymiin (2012) ja Swing Timeen (2016) ei päässyt syntymään henkilökohtaista suhdetta.
Kauneudesta (2005) on ollut omassa hyllyssäni odottamassa lukuvuoroaan monta vuotta. Se on näyttänyt hyllyssä hienolta ja sillä on ollut houkutteleva nimi varsinkin englanniksi - On Beauty. Jostain syystä kirjaan ei kuitenkaan ole tullut tartuttua ennen kuin nyt.
Smith ei ole helppo kirjailija. Hänen kerrontansa on levotonta ja rytminsä poukkoilevaa. Se hämmentää, koska missään nimessä en voi sanoa, että Smith kirjoittaisi vaikeasti. Itse asiassa hänen kielensä (ja Irmeli Ruuskan suomennos) on varsin helppoa, yksinkertaista ja ytimekästä. Ehkä Smith tekee liikaa havaintoja, ehkä ne ovat liian teräviä ja suoria ja ehkä hän menee liian nopeasti asiaan. Ja vieläpä niin suoraan asiaan ja asiasta toiseen, etten meinaa pysyä perässä.
Ehkä lukijakokemukseeni vaikuttaa, että Smithin monikulttuurisen Luoteis-Lontoon kadut ovat varmasti olleet kasvuympäristönä sykkivämmät kuin minun Pohjois-Helsinkini. Joka tapauksessa nyt kun vihdoin katson päässeeni Smithin kerronnasta jyvälle, olen vaikuttunut.
Pitkästä aikaa luin kirjaa, jonka henkilöhahmot olivat ajatuksissa kadulla kulkiessani. Pitkästä aikaa ahmin kirjan etuajassa loppuun, vaikka tiesin, että sitä seuraavana päivänä minulla ei olisi matkassani mitään muuta luettavaa. Henkilöiden dialogi on erittäin uskottavaa; juuri noin ihmiset puhuvat toisilleen, juuri noin jäävät tilanteissa sanattomiksi ja juuri noin heidän ilmeensä muuttuvat, kun joku sanoo jotakin yllättävää.
Kauneudesta kertoo kahdesta monikulttuurisesta perheestä, Belseyt asuvat Yhdysvalloissa ja Kippsit Englannissa. Perheiden isät nokittelevat toisiaan taiteentutkimuksen akateemisissa kuvioissa, mutta heidän ja etenkin vaimojen ja perheen lasten tiet kohtaavat lukuisilla muillakin tavoilla. Romaanin ihmisten etniset ja kulttuuriset taustat eivät silti mitenkään asetu vain jakoon Yhdysvallat-Eurooppa, ja aivan yhtä vaikeaa olisi kiteyttää, mistä kaikesta tarinassa lopulta on kyse.
"Tietysti kurssin valveutuneimmat googlaajat jo varmaan tiesivät Howardin ja julkkis-Kippsin välisestä jutusta, olivat ehkä jo niin pitkällä, että tiesivät tytön olevan Kippsin tytär ja tuon toisen Howardin tytär. Ehkä he olivat perillä jopa kulttuurikiistasta, joka nosti päätään kampuksella."
Kauneudesta kertoo taiteesta ja estetiikasta. Se kertoo myös kasvamisen ja sosiaalisen nousun haaveista, niiden toteutumisista ja murenemisista, elämän pettymyksistä. Ikiaikaiset luokkien, rotujen ja sukupuolten väliset epätasa-arvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat vahvasti läsnä ja yhdellä tasollaan Kauneudesta on varsin poliittinen kirja. Mutta silti kaikkein eniten, minulle lukijana, tällä lukukerralla, se kertoo ihmissuhteiden monitasoisista haasteista. Ne haasteet ovat rodullisia ja sukupolvien välisiä, mutta eivät pelkästään. Kauneudesta kertookin kaikkein eniten rakastamisen vaikeudesta.
”Levi aisti, miten naiset valmistautuivat kautta Uuden-Englannin: riisuivat vaatteensa, peseytyivät, pukeutuivat uudestaan puhtaaseen, seksikkääseen asuun; Bostonin mustat tytöt öljysivät sääriään ja suoristivat hiuksiaan, klubien lattioita lakaistiin, baarimikot ilmaantuivat töihin, tiskijukat polvistuivat makuuhuoneessa voidakseen valikoida levyjä painavaan, hopeiseen salkkuun – mutta yleensä kiihottavia kuvitelmia latisti se ikävä tieto, että ainoissa bileissä, joihin Levi tänä iltana osallistuisi, pyörisi vain kolme kertaa häntä vanhempaa valkoista porukkaa.”
Zadie Smith: Kauneudesta (2005 WSOY, suomentanut Irmeli Ruuska, 438 sivua)
Kommentit
Lähetä kommentti