Siirry pääsisältöön

Rakastamisen vaikeudesta


Zadie Smithin romaanituotannon ystäväksi pääseminen on ollut kivinen tie. Valkoisista hampaista (2000) muistan pitäneeni, vaikka lukukokemuksesta on jo aikaa, Nimikirjoitusmiehen (2002) luin englanniksi enkä ymmärtänyt siitä mitään. Risteymiin (2012) ja Swing Timeen (2016) ei päässyt syntymään henkilökohtaista suhdetta.

Kauneudesta (2005) on ollut omassa hyllyssäni odottamassa lukuvuoroaan monta vuotta. Se on näyttänyt hyllyssä hienolta ja sillä on ollut houkutteleva nimi varsinkin englanniksi - On Beauty. Jostain syystä kirjaan ei kuitenkaan ole tullut tartuttua ennen kuin nyt.

Smith ei ole helppo kirjailija. Hänen kerrontansa on levotonta ja rytminsä poukkoilevaa. Se hämmentää, koska missään nimessä en voi sanoa, että Smith kirjoittaisi vaikeasti. Itse asiassa hänen kielensä (ja Irmeli Ruuskan suomennos) on varsin helppoa, yksinkertaista ja ytimekästä. Ehkä Smith tekee liikaa havaintoja, ehkä ne ovat liian teräviä ja suoria ja ehkä hän menee liian nopeasti asiaan. Ja vieläpä niin suoraan asiaan ja asiasta toiseen, etten meinaa pysyä perässä.

Ehkä lukijakokemukseeni vaikuttaa, että Smithin monikulttuurisen Luoteis-Lontoon kadut ovat varmasti olleet kasvuympäristönä sykkivämmät kuin minun Pohjois-Helsinkini. Joka tapauksessa nyt kun vihdoin katson päässeeni Smithin kerronnasta jyvälle, olen vaikuttunut.

Pitkästä aikaa luin kirjaa, jonka henkilöhahmot olivat ajatuksissa kadulla kulkiessani. Pitkästä aikaa ahmin kirjan etuajassa loppuun, vaikka tiesin, että sitä seuraavana päivänä minulla ei olisi matkassani mitään muuta luettavaa. Henkilöiden dialogi on erittäin uskottavaa; juuri noin ihmiset puhuvat toisilleen, juuri noin jäävät tilanteissa sanattomiksi ja juuri noin heidän ilmeensä muuttuvat, kun joku sanoo jotakin yllättävää.

Kauneudesta kertoo kahdesta monikulttuurisesta perheestä, Belseyt asuvat Yhdysvalloissa ja Kippsit Englannissa. Perheiden isät nokittelevat toisiaan taiteentutkimuksen akateemisissa kuvioissa, mutta heidän ja etenkin vaimojen ja perheen lasten tiet kohtaavat lukuisilla muillakin tavoilla. Romaanin ihmisten etniset ja kulttuuriset taustat eivät silti mitenkään asetu vain jakoon Yhdysvallat-Eurooppa, ja aivan yhtä vaikeaa olisi kiteyttää, mistä kaikesta tarinassa lopulta on kyse.

"Tietysti kurssin valveutuneimmat googlaajat jo varmaan tiesivät Howardin ja julkkis-Kippsin välisestä jutusta, olivat ehkä jo niin pitkällä, että tiesivät tytön olevan Kippsin tytär ja tuon toisen Howardin tytär. Ehkä he olivat perillä jopa kulttuurikiistasta, joka nosti päätään kampuksella."

Kauneudesta kertoo taiteesta ja estetiikasta. Se kertoo myös kasvamisen ja sosiaalisen nousun haaveista, niiden toteutumisista ja murenemisista, elämän pettymyksistä. Ikiaikaiset luokkien, rotujen ja sukupuolten väliset epätasa-arvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat vahvasti läsnä ja yhdellä tasollaan Kauneudesta on varsin poliittinen kirja. Mutta silti kaikkein eniten, minulle lukijana, tällä lukukerralla, se kertoo ihmissuhteiden monitasoisista haasteista. Ne haasteet ovat rodullisia ja sukupolvien välisiä, mutta eivät pelkästään. Kauneudesta kertookin kaikkein eniten rakastamisen vaikeudesta.

”Levi aisti, miten naiset valmistautuivat kautta Uuden-Englannin: riisuivat vaatteensa, peseytyivät, pukeutuivat uudestaan puhtaaseen, seksikkääseen asuun; Bostonin mustat tytöt öljysivät sääriään ja suoristivat hiuksiaan, klubien lattioita lakaistiin, baarimikot ilmaantuivat töihin, tiskijukat polvistuivat makuuhuoneessa voidakseen valikoida levyjä painavaan, hopeiseen salkkuun – mutta yleensä kiihottavia kuvitelmia latisti se ikävä tieto, että ainoissa bileissä, joihin Levi tänä iltana osallistuisi, pyörisi vain kolme kertaa häntä vanhempaa valkoista porukkaa.”

Zadie Smith: Kauneudesta (2005 WSOY, suomentanut Irmeli Ruuska, 438 sivua)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …