Siirry pääsisältöön

Kesäkuun 2018 suositukset



Arto Jokinen (toim.): Yhdestä puusta. Maskuliinisuuden rakentuminen populaarikulttuureissa (2003 Tampere University Press, 244 s).
Hieman epätasainen sekä jo vähän ajan puraisema artikkelikokoelma kertoo miehisyydestä mediassa, pop-musiikissa, urheilussa ja elokuvissa. Kokoelman suurimmat myötähäpeän aiheuttajat ovat analyysit Veikka Gustafssonista tekstuaalisena hahmona, Pietarinkadun Oilers Go Go –radio-ohjelmasta sekä kukkomunarockista. Niiden vastapainoksi Badding- ja Let’s All Meet Up In The Year 2000 –artikkelit osuvat toisenlaiseen hermoon.

James Joyce: Ulysses (1922 Gaudeamus, suomentanut Leevi Lehto 2012, 832 s).
Osallistuin James Joycen Ulysses –verkkolukupiiriin, joka aloitti urakkansa lokakuussa 2017 ja päätti sen Bloomsdayhin, 16.6.2018. Syvä kumarrus piirin vetäjälle, koska hän on suurin yksittäinen syy siihen, että pääsin teoksen loppuun ja jotakin siitä ymmärsinkin. ”Loistava taideteos, surkea romaani”, kommentoi eräs lukupiiriläinen projektin kuluessa, ja vaikken ole ihan samaa mieltä kummastakaan ääri-ilmaisusta, niin tuo kiteytys kulki mukanani kirjan loppuun saakka. No, joka tapauksessa, kulttuuriteko on tehty, ja tällaisen kirjallisuuden keskeinen kriteeri ei ole siinä, mihin juoni kuljettaa, mitä seuraavaksi tapahtuu, säilyykö loogisuus tai uskottavuus. Kerronta saa poukkoilla, muoto mennä sisällön edelle, yhteydet jäädä hämäriksi ja langanpätkät kateisiin. Myönnettävä kuitenkin on, että liian monessa kohdassa en yhtään käsittänyt, mistä tässä on kyse. Meillä Suomessakin on suunnilleen saman ikäinen paksu klassikko, jota pidetään raskaana, vaikeana ja mahdottomana lukea. Ero on siinä, että Alastalon salissa on erinomainen kirja.

Mikko Lehtonen: Maa-ilma (2014 Vastapaino, 380 s).
Materialistisen kulttuuriteorian lähtökohtia on hyvin kokonaisvaltainen teos. Se valottaa ihmisen ja kulttuuri materiaalisen ja symbolisen puolen yhteensulautumista. Näkökulma vaihtelee kulttuurin, politiikan ja talouden kesken. Välillä ollaan syvällä ihmisyyden peruskysymyksissä ja koko olemassa olon filosofiassa, toisinaan taas hyvin ajankohtaisissa ja pinnallisissakin aiheissa. Joku yleiskatsausmaisuus vaivasi ja välillä Lehtonen sortui liialliseen arkikielisyyteen. Kiinnostava teos, jossa olisi mielestäni ollut aineksia moneen huippusuoritukseen.

Ossi Nyman: Röyhkeys (2017 Teos, 189 s).
Turku, eli Springsteenin keikka ja Tampere, eli työkkärin kurssi ovat loistavia lukuja. Tarkkasilmäisiä, vähäeleisiä, hauskoja ja surullisia. Ne jättävät voimakkaan tunnetilan alistuneesta ja alistetusta miehestä sekä yhteiskunnastamme, joka on mennyt pahasti vinoon. Kolmiosaisen kirjan kolmas luku, Helsinki, on autofiktiivisempi ja hajanaisempi, mitkä eivät kirjoissa ole huonoja asioita. Mutta ihan samalla tavalla kuin päähenkilö on lopussa ”sairastunut kunnianhimoon”, tuntuu että niin on käynyt myös Ossi Nymanin Röyhkeydelle. Persoonallinen vire ja jännite, joka tuotti alussa loistavaa tekstiä, karkasi viimeisellä kolmanneksella. Röyhkeys on kuitenkin erinomainen kirja, joka näennäisessä yksinkertaisuudessaan sisältää paljon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…