Siirry pääsisältöön

Kesäkuun 2018 suositukset



Arto Jokinen (toim.): Yhdestä puusta. Maskuliinisuuden rakentuminen populaarikulttuureissa (2003 Tampere University Press, 244 s).
Hieman epätasainen sekä jo vähän ajan puraisema artikkelikokoelma kertoo miehisyydestä mediassa, pop-musiikissa, urheilussa ja elokuvissa. Kokoelman suurimmat myötähäpeän aiheuttajat ovat analyysit Veikka Gustafssonista tekstuaalisena hahmona, Pietarinkadun Oilers Go Go –radio-ohjelmasta sekä kukkomunarockista. Niiden vastapainoksi Badding- ja Let’s All Meet Up In The Year 2000 –artikkelit osuvat toisenlaiseen hermoon.

James Joyce: Ulysses (1922 Gaudeamus, suomentanut Leevi Lehto 2012, 832 s).
Osallistuin James Joycen Ulysses –verkkolukupiiriin, joka aloitti urakkansa lokakuussa 2017 ja päätti sen Bloomsdayhin, 16.6.2018. Syvä kumarrus piirin vetäjälle, koska hän on suurin yksittäinen syy siihen, että pääsin teoksen loppuun ja jotakin siitä ymmärsinkin. ”Loistava taideteos, surkea romaani”, kommentoi eräs lukupiiriläinen projektin kuluessa, ja vaikken ole ihan samaa mieltä kummastakaan ääri-ilmaisusta, niin tuo kiteytys kulki mukanani kirjan loppuun saakka. No, joka tapauksessa, kulttuuriteko on tehty, ja tällaisen kirjallisuuden keskeinen kriteeri ei ole siinä, mihin juoni kuljettaa, mitä seuraavaksi tapahtuu, säilyykö loogisuus tai uskottavuus. Kerronta saa poukkoilla, muoto mennä sisällön edelle, yhteydet jäädä hämäriksi ja langanpätkät kateisiin. Myönnettävä kuitenkin on, että liian monessa kohdassa en yhtään käsittänyt, mistä tässä on kyse. Meillä Suomessakin on suunnilleen saman ikäinen paksu klassikko, jota pidetään raskaana, vaikeana ja mahdottomana lukea. Ero on siinä, että Alastalon salissa on erinomainen kirja.

Mikko Lehtonen: Maa-ilma (2014 Vastapaino, 380 s).
Materialistisen kulttuuriteorian lähtökohtia on hyvin kokonaisvaltainen teos. Se valottaa ihmisen ja kulttuuri materiaalisen ja symbolisen puolen yhteensulautumista. Näkökulma vaihtelee kulttuurin, politiikan ja talouden kesken. Välillä ollaan syvällä ihmisyyden peruskysymyksissä ja koko olemassa olon filosofiassa, toisinaan taas hyvin ajankohtaisissa ja pinnallisissakin aiheissa. Joku yleiskatsausmaisuus vaivasi ja välillä Lehtonen sortui liialliseen arkikielisyyteen. Kiinnostava teos, jossa olisi mielestäni ollut aineksia moneen huippusuoritukseen.

Ossi Nyman: Röyhkeys (2017 Teos, 189 s).
Turku, eli Springsteenin keikka ja Tampere, eli työkkärin kurssi ovat loistavia lukuja. Tarkkasilmäisiä, vähäeleisiä, hauskoja ja surullisia. Ne jättävät voimakkaan tunnetilan alistuneesta ja alistetusta miehestä sekä yhteiskunnastamme, joka on mennyt pahasti vinoon. Kolmiosaisen kirjan kolmas luku, Helsinki, on autofiktiivisempi ja hajanaisempi, mitkä eivät kirjoissa ole huonoja asioita. Mutta ihan samalla tavalla kuin päähenkilö on lopussa ”sairastunut kunnianhimoon”, tuntuu että niin on käynyt myös Ossi Nymanin Röyhkeydelle. Persoonallinen vire ja jännite, joka tuotti alussa loistavaa tekstiä, karkasi viimeisellä kolmanneksella. Röyhkeys on kuitenkin erinomainen kirja, joka näennäisessä yksinkertaisuudessaan sisältää paljon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…