Siirry pääsisältöön

Helmikuun 2018 suositukset



Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö 

Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North (2013 Vintage Books, 448 s).
Jos vain englanninkielen taitoni olisi parempi, nostaisin todennäköisesti kirjan vielä suurempaan arvoon. Flanaganin Booker-voittaja kertoo australialaisesta joukko-osastosta, joka joutuu sotavangiksi ja orjatyöhön Japanin Burma-Thaimaa kuoleman rautatielle. Toisaalla se kertoo osaston johtajan elämästä ennen sotaa ja sodan jälkeen sekä tämän kohtaamasta suuresta, mutta kielletystä rakkaudesta.

Tytti Heikkinen: Varjot astronauteista (2009 Poesia, 74 s).
Tällaista nykyrunoutta luen mielelläni, ja flarf-runoudeksi tyylilajia on ilmeisesti kutsuttava. Läski XL -nimimerkin elämäntilitys ja toiminta erilaisissa tilanteissa saa lukijan huutamaan epätoivosta ja unohtamaan heti kättelyssä, että kyseessä on fiktiivinen, netin keskustelupalstojen kirjoituksista koottu hahmo. Tinkimättömän persoonallinen proosarunokokoelma.

Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta (1934 SKS, 135 s).
Lappilaisen perinnerunouden ja tarinoiden kerääjä Samuli Paulaharju julkaisi uransa loppupäässä myös fiktiivisiä tarinoita pohjoisimman Suomen, Jäämeren ja tunturien ihmisistä, loitsuista ja oloista. Ne ovat hienoa luettavaa, vaikka kokonaisuus hieman kärsiikin hajanaisuudesta. Joka tapauksessa jokaisen 16 novellin äärelle voi pysähtyä, jo pelkästään niiden eksoottisten nimien takia, ja apuna tässä kaikessa on lopun ”Outoja sanoja” -luettelo. Pohjoisen kansanrunous ja karjalainen lyriikka ovat mielenkiintoinen vastinpari.

Jouko Turkka: Aiheita (1983 Otava, 170 s).
Suoraan ytimeen meneviä tarkkoja ja nerokkaita havaintoja ihmisluonteesta ja elämän tilanteista. Turkka näki ihmisissä jotakin mitä me muut emme näe, ja hän purki aiheensa näihin omaleimaisiin ja poikkeuksellisiin kirjoituksiin. Ne ovat aloituksia, keskeneräisyyksiä ja kiteytyksiä, jotka jäävät mieleen kummittelemaan. Niissä on ihmiselämän pienuus ja ohikiitävyys, elämä ja taide jatkuvat, ja nämä sanat jäävät olemaan, mutta myös uusia tulee aina.
”Nyt olen näistä täysin vapaa, minun ei tarvitse koskaan enää kirjoittaa mitään. Ei jää sitä epämääräistä kaipausta, että joku sitten lukisi ne jälkeenjääneistä papereista.”

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…