Siirry pääsisältöön

Tammikuun 2018 suositukset


Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla ja Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla

Paul Auster: 4321 (2017 Tammi, suom. Ilkka Rekiaro, 1141 s)
Niin kovasti toivoin, että Auster olisi noussut vuosien suvannostaan, palaisi huipputeostensa tasolle ja kruunaisi uransa, kuten kansilehti lupaili.
Hän rakentaa Archie Fergusonin henkilöä ja samalla kuvaa 1900-luvun Amerikasta pieteetillä; niin seikkaperäisesti, että liian usein lipsuu pitkäveteisen puolelle. On kirjailijan taitoa pitää rinnakkain kasassa neljää toisistaan poikkeavaa, mutta samankaltaista Archie Ferguson -tarinaa.
Auster käyttää 1141 sivusta ison osan kuvatessaan yhden 1947 syntyneen juutalaistaustaisen newyorkilaisen kirjoittajan uran alkuvaiheita ja kirjallisuudenopiskeluja kertoen siis itsestään, summaten uransa. 4321 on hyvä tarina, hyvin kirjoitettu, mutta aika raskas lukukokemus. Ihan loppu – viimeiset kahdeksan sivua – ovat Austeria parhaimmillaan. Ne paljastavat paitsi logiikan kirjan nimen takana myös summaavat edelliset 1133 sivua. Sivut ovat älykkäät, syvälliset ja elämänfilosofiset, ja samanaikaisesti yksinkertaiset, arkiset ja tunteikkaat. Ne muistuttavat, miksi miehen tekstiin aikanaan ihastuin. Jos tämä oli tässä, niin kiitos ja kumarrus.



Miki Liukkonen: O (2017 WSOY, 858 s)
Vaikutelmani ennen lukemisen aloittamista oli, että hommassa on taiteellisen brassailun makua, eikä se varsinaisesti lievittynyt Miki Liukkosen julkisten esiintymisten myötä. Viittaukset ja vertailut David Foster Wallacen Infinite Jestiin samanaikaisesti kiehtoivat ja pelottivat. Vaan niinpä kävi, että nyt ymmärrän, ainakin suurimman osan. O ei ole nolla eikä oo. Se on kierros, toisto, rundi, luuppi, spiraali, loputtomien riippuvuus- ja viittausketjujen kuva, Miki Liukkosen noitaympyrä.
O on kirja neurootikoista, ja siinä on mahtavia kohtauksia, mutta juonivetoisen romaanin etsijän on parempi jatkaa etsimistä. Liukkonen kuvaa omituisia sosiaalisia tilanteita ja mekanismeja ja tavoittaa ainutlaatuisen hienosti meitä ympäröivän alati voimistuvan kohinan. Voi tietysti olla sitä mieltä, että tämän kaiken olisi voinut kertoa kolmessasadassakin sivussa ja miksei, mutta silloin ei mitenkään olisi ehtinyt kertoa tätä kaikkea juuri tällä tavalla.
O olisi täysien pisteiden suoritus, jos taso säilyisi koko 858 sivun matkan. Ei säily, mutta esimerkiksi neuroosien kuvaukset ja netin ääreen syntyneen sukupolven analyysit osoittavat Liukkosen kuuluvan mestariluokkaan.

Miguel de Unamuno: Pyhän miehen uhri (1931 Kirjapaja, suom. 1983 Taina Hämäläinen)
Pieni hieno espanjalainen kertomus uskonnollisesta kylästä ja sen papista. Isä Manuel on oman uskonsa epäilyksen kiirastulessa, mutta haluaa ylläpitää vanhurskas kyläyhteisön jäsenten uskoa ja toivoa. Amerikasta palaava maallistunut kyläläinen lietsoo Manuelin sisäistä taistelua entisestään. Löysin kirjan Toivoa kirjallisuuden –sarjasta Jaakko Heinimäen kiinnostavasti esittelemänä.

Kuva 1: Miki Liukkonen ja Taru Torikka Suuressa hesalaisessa kirjakerhossa 2017
Kuva 2: Paul Auster ja Baba Lybeck Ateneum livessä 2017

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…