Siirry pääsisältöön

Autiot paikat

Hyvät lukukokemukset seuraavat toisiaan, välillä osuu kohdalle erinomaisiakin. Mutta harvemmin tekee kirjan kannen suljettua mieli matkustaa – ellei peräti muuttaa – Huippuvuorille, Detroitiin tai Oijärvelle.

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla. Tarinoita Suomen tyhjeneviltä syrjäkyliltä. 2017 Like, 262 s.

Reunaseutujen rappiota voi tarkastella esteettisesti, ja tyhjentyneet tanssilavat näyttävät kauniilta, mutta vakavampi asia on tietenkin se, että monelle välttämättömät peruspalvelut ovat satojen kilometrien päässä. Hyvinvointivaltio on hyvin kaukana, kuntaliitosten myötä yhä etäämmällä.

Koulun aloitti viime vuonna yksi oppilas, tänä vuonna samoin, mutta nyt näyttää siltä, että kylällä on syksyllä 2019 neljä ekaluokkaista. On päästy koululaisten loma-aikojen ilmaisen joukkoliikenteen piiriin, mutta kylän bussilinjan kulkeminen on päätetty keskeyttää juuri koulujen loma-aikoina. Syy Pekan sietämättömään päänsärkyyn ei ole selvinnyt vielä toisellakaan terveysasemakäynnillä. ”Ne on saaneet kunnilta niin kovat nootit, ettei ketään saa laittaa sinne, ettei tule kuluja.”

”Iin Oijärvellä sijaitsevaa taloa ympäröi ennen juhlava tummanvihreä kuusimetsä, joka on nyt pinoina talon vieressä odottamassa hakemista. Lohduton näky on tyypillinen syrjäkylillä: tyhjä talo, jonka ympäriltä perikunta on lopulta hakkauttanut vielä kotimetsän.”

Koskettavimpia eivät kuitenkaan ole korpimökit ja rintamamiestalot, vaan kerrostalot, joista kunnan huoltoyhtiö on lopulta katkaissut lämmityksen. Rivitalot, jotka hukkuvat koskemattomiin hankiin. Ne ovat rakennuksia ja tiloja, joiden piti edelleen olla käyttökelpoisia ja tarpeellisia. Ikkunat ovat nykyaikaiset, maalipinta toistaiseksi virheetön ja lumen ja jään peittämä peltikatto todennäköisesti kiiltää vielä.

Maailman väistämätöntä muuttumista voi olla vaikea niellä, jos perinteet ovat tärkeitä ja jos omaksi tehtäväksi sukupolvien ketjussa on tullut ratkaisu, hylätäkö kotitila vai jäädä sinne. Paikalle, mihin suvun esivanhemmat muuttivat vuonna 1799.

Syrjäkylien tyhjenemiselle saattaa olla elinkeinopoliittisten perusteiden lisäksi myös inhimillisiä syitä. ”Olen paha suustani ja epäsiveellinen kun minulla on ollut useampi mies täällä asumisen aikana. Olen jonkinlainen noita tässä yhteisössä. Kaikissa primitiivisissä yhteisöissä on oltava pahan ja synnin ruumiillistuma, johon voidaan heijastaa se kaikki, mitä itsessä ei toivota olevan.”

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla. Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille. 2016 Teos, 209 s.
Vehkoon kirja liikkuu suuren maailman kuviossa. Doelin kylä jää Antwerpenin sataman loputtoman konttivarastomaan tarpeen alle. Huippuvuorilla sijaitsevan venäläiskaupungin Piramidan autiot tiilitalot säilyvät kylmyyden ja kuivuuden ansiosta antiikin raunioita paremmin. Vehkoon näkökulmana on kertoa romahtaneista talouksista, tietoisesti hylätyistä ja suljetuista rakennuksista, jopa kokonaisista kaupungeista. Tyhjinä ja autoina ne paljastavat oman mielettömyytensä paremmin kuin asuttuina: maailman pohjoisin Lenin-patsas, 18-kerroksinen mielipuolisesti sijoitettu rautatieasema, mainos jonka mukaan saat kahvin kaupan päälle, jos ostat pilvenpiirtäjän.
Detroit on oma lukunsa. Omakotitalojen huutokaupat alkavat 1000 dollarista ja yhtä paljon maksaa autovakuutus varkausturvalla kuukaudeksi. Halvimpien talojen ostaja joutuu sitoutumaan nykyasukkaiden häätämiseen.

Detroitilla on kuitenkin paljon toivoa. Siellä versovat uudenlainen kaupunkikulttuuri, ruoan tuottamisen urbaanit tavat, pyöräily ja kävely. Kaupungissa pitää tehdä isoja infrastruktuuripäätöksiä, tyhjennettävä alueita, lakkautettava ylläpitoa ja purettava kaupunginosia.

Ajatus, ettei jälkiteollisesta romahtaneesta Detroitista koskaan enää tule miljoonakaupunkia, on viehättävä. Kun väestömäärä on pienentynyt, fyysistä kaupunkiakin voi pienentää, ja ehkä jopa parantaa. Detroit siirtyy vähitellen ihmisten haltuun. Entisessä Motor Cityssä järjestetään suuria pyöräilytapahtumia, joissa kierrellään suurkaupungin katuja ja otetaan niitä vähitellen haltuun ilman väkivallan pelkoa tai moottorien melua.

Syrjäseutujen kokonaan tyhjentyneet paikkakunnat ovat aavekaupunkeja. Kuvaan kuuluu, usein rappioon viehättyneitä turisteja varten lavastetusti, että kaikki on jäänyt ennalleen, vain ihmiset ovat poistuneet. Ne ovat urbaaneja ja modernejakin, mutta syrjässä ja hylättyjä. Jonakin päivänä Piilaaksostakin on tuleva sietämättömien olosuhteiden paikka. Kuivunut aavikko, jossa käydään katsomassa Applen, Facebookin ja Googlen autioita toimitiloja.

Rappion estetiikka on välitila, ei enää elossa, ei vielä kadonnut.

Kuvat:
Råsundan purettu stadion Tukholmassa
Reunalla-teoksen kansi
Oulun seudun karttaa (Räinän ja Rannan teoksesta)
Autiopaikoilla-teoksen kansi
Detroitin hylätty asema (Vehkoon teoksesta)
Hylätty talo maantien varressa





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…