Siirry pääsisältöön

Annastiina Storm: Me täytytään valosta


Annastiina Stormin kaunis ja vimmainen esikoisromaani Me täytytään valosta liikkuu ajassa sekä todellisuuden ja kuvitelmien välillä. Teos koostuu lyhyistä katkelmaluvuista ja sitoo yhteen kolme sukupolvea.

Isovanhemmat ovat Veijo ja ahtaan uskonnollinen Eeva, joka syntisesti odottaa Veijon kuolemaa ja toivookin sitä. Heidän tyttärensä, anonyymisti nimetty vain äidiksi, on naimisissa Samin kanssa. Samin sisällä myrskyää ja äidin mielestä lapset eivät voi enää olla yksin isänsä seurassa. Äidin siskolla, Mervi-tädillä on löysä maha, ja hän saalistaa yössä. Lapset Santtu ja Silja odottavat pikkuveljeä saapuvaksi.

Kertoja vaihtuu joka toisella sivulla ja on epäluotettava, koska useimmiten kertojana toimii jompikumpi perheen lapsista. He havainnoivat tarkasti, mutta eivät ymmärrä tai tiedäkään kaikkea. Kerronnan keskeisenä keinona ovat valokuvat: niitä ollaan ottamassa, ottamistilanteita muistellaan ja vanhoja valokuvia katsellaan.

Sivuhenkilöt palvelevat päähenkilöiden kuvausta. Mutta koska kertomukseen kuuluu mainitut seitsemän henkilöä ja kirjan sivumäärä on rajattu, on jokainen lisähenkilö samalla myös lukijalle rasite.

Storm on parhaimmillaan erinomainen kuvatessaan turvatonta ja epävarmaa lapsuutta. Maailman yksityiskohdat pienen lapsen silmissä ovat laatutyötä, ja kieli vuorotellen järkyttää ja naurattaa. Pidätin hengitystäni yhdessä äidin ja lasten kanssa odottaessani isän raivokohtausta, luin moneen kertaan ihastuttavan kuvauksen vesipisaroiden tanssista ikkunalasilla ja nauroin ääneen kalkkunanauruiselle naiselle kevätjuhlassa.

”Isän myrsky on aina aluksi hiljainen. Hiljaisuuden seassa vaanii räjähdys, joka etsii koko ajan reittiä ulos. Kukaan meistä ei halua olla se reitti.”

Jatkuvasti näkökulmaa vaihtavaa kerrontaa on nykykirjallisuudessa paljon ja tekniikkaa on kritisoitu. Mielestäni Storm kuitenkin onnistuu pitämään tarinan koossa ja kertomuksen kiinnostavana. Satu- ja fantasiaosuudet toimivat. Siljan leikeissä Tähkäpää saa lohduttajan aseman, minkä uskon olevan pelottavan tuttua usealle pienelle tytölle.

Kirjan jälkimmäisellä puolikkaalla, sadan sivun jälkeen aloin miettiä, onko mukana liikaakin teemoja. Keskeisiksi erottuvat lasten maailma, turvaton kasvu, ahdasmielinen uskonnollisuus, menetetty elämä, epäluottamus, perheväkivalta ja sukupolvien väliset jännitteet.

Loppua kohti perheväkivallan ja lasten oireilun kuvaus tiivistyy kammottavasti, mutta ihan konkreettisena mittana 203 sivua on kuitenkin vähän kaikelle Stormin esittämälle. Mielelläni olisin lukenut enemmänkin esimerkiksi Eevan ristitulesta syntisine ajatuksineen. Myös sukupolvien välisten ristiriitojen, arvoerojen ja sanomatta jääneiden asioiden kuvaajana Storm osoittaa olevansa lupaava, mutta ei vielä pääse ihan perille saakka.

Kiinnostavaa oli kuulla Annastiina Stormin oma näkökulma: Me täytytään valosta oli alun perin vielä puolet lyhyempi lyhytproosateos, mutta kustantajan ehdotuksesta se piteni romaaniksi. Me täytytään valosta sai alkunsa kaksi vuotta sitten yliopiston kirjoittajakursseilla. Se on ehjä, kokonainen, persoonallinen ja hyvä esikoisromaani, ja olen ilahtunut siitä, että Annastiina Storm on kertonut jatkavansa kirjoittajana.

”Siinä sitten kauha kädessään akka luiskahti omiin ajatuksiinsa, sellaisiin tavallisiin ohikulkeviin, joita jokaisella tulee ja menee ilman että niihin tarvitsisi sen kummemmin tarttua, mutta yhtä kaikki nuokin mitättömät ajatukset saattavat imaista ihmisen pauloihinsa niin, että ajantaju katoaa ja sitä vain tuijottaa eteensä näkemättä mitään.”

Annastiina Storm: Me täytytään valosta (2017 Kustantamo S&S, 203 s).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…