Siirry pääsisältöön

Italo Calvino

Varmaan kysytte mitä helkkaria me siellä kuussa oikein teimme. Minä selitän sen.

Luin tänä ja viime vuonna Italo Calvinon (1923-1985) koko suomennetun tuotannon. 11 teosta on julkaistu, osittain postuumisti, vuosina 1952-1997. Olin aiemmin lukenut Calvinoa vain satunnaisesti ja koin tämän aukoksi lukuharrastuksessani. Etenkin, kun italialaiskirjailijan nimi tulee taajaan vastaan viittauksina, suosituksina ja monien nimeämänä vaikuttajana.

Calvino kirjoitti paljon novelleja ja pieniä kertomuksia. Calvinon romaanitkin ovat mitaltaan verrattain lyhyitä. Tuotannon ytimen muodostavat allegoriat ja absurdit tarinat. Sadun tai omituiselta tuntuvan tarinan keinoin on kerrottu reaalisesta yhteiskunnasta, ihmisistä ja maailmasta, usein uskonnosta, välillä koko maailmankaikkeudesta.

Calvino antaa lukijoilleen loputtomasti tulkintamahdollisuuksia. Hän houkuttaa katsomaan maailmaa eri tavalla kuin miten on opittu. Puuhun kiivennyt ja sinne jäänyt pieni paroni on yhteisöstään karannut, juuriltaan repeytynyt poika, joka päätyy näkemään oksien tasolta maailman toisin. Toisaalla calvinolainen tapa kertoa ihmisen hyvän ja pahan puolen liitosta ja taistelusta on halkaista tarinan varakreivi pituussuunnassa kahtia.

Kirjoitusten aiheet ja miljööt vaihtelevat voimakkaasti. Marco Polo ja Mongolian hallitsija Kublai-kaani keskustelevat Polon matkoista idän mystisiin kaupunkeihin. Ovatko matkat tosia vai eivät, ovatko kaupungit olemassa vai symbolisia, jää auki. Herra Palomarin, kenties Calvinon itsensä, parittoman tohvelin kohtalon analysointi on kypsän ja osaavan kirjailijan ja tarkkailijan tekstiä, inhimillisen elämän pienten ilmiöiden havainnointia. Ihmisten ja rastaiden viestintä on calvinolaisittain katsottuna ihan samanlaista.

Kosmiset elementit ovat tiukasti mukana. Calvinon sijoittaessa allegoriansa maailmankaikkeuteen ne yhtä lailla kuvastavat ihmisluontoa. Avaruus alkoi yhdestä pisteestä, ja siitä lähtien kun se räjähti laajenemaan, ihmiset ovat opetelleet tulemaan toimeen toistensa kanssa. Kuu etääntyy samalla tavalla kuin tavoittamaton rakkaus. Materia tiivistyy, maa ja aurinko syntyvät, päivä ja yö alkavat. Ihminen haluaa jättää jälkensä, mutta lopulta kaikki katoaa kohinaan.

Metafiktion klassikko, tarina Lukijasta lukemassa Italo Calvinon uutta romaania Jos talviyönä matkamies toimii monella tasolla. Se on tutkielma lukemisesta,  lukija-kokemuksen monipuolinen ja epätavallinen läpivalaisu.

Calvino kirjoittaa välillä myös realistista tekstiä. Arkisen tavallista, mutta kuitenkin sympaattista ja viisasta. Hän kuvaa elävästi kylmää ja likaista kaupunkia ja taitava kontrasti syntyy ihmisen kaipuusta luonnonrauhaan.

Tuotanto ei päästä lukijaa helpolla, enkä kiistä, etteivätkö tämän projektini varjoisammat hetket tiivistyisi ajatukseen: allegoria allegorian perään uuvuttaa. Calvino heittelee symboliikkaa ja merkityksiä täkyiksi, joku tarttuu yhteen ja toinen toiseen, kaikkiin en millään jaksanut. Toisaalta samaistuminen italialaisen yhteiskunnan muutoksiin vaati keskimääräistä enemmän ajatustyötä, mikä on tietysti aina hyvä.

Calvinon teksti ei ole vaikeaa. Hankaluuksia tulee miettiessä, mistä kirjoituksissa on kyse, miksi ne on kirjoitettu. Koko laajuudessaan Calvinon tuotanto ei ole kiinnostavaa eikä hyvää. Tyyli vaihtelee, ja tyylilajit yhdistyvät esteittä. Kokeellista (?), uudistavaa (?), merkityksellistä (?) ovat termejä, jotka olen kirjannut kysymysmerkkeineen muistiinpanoihini niissä kohdin, kun oli kaikkein vaikeinta.

Viimeisiksi jääneissä teksteissään, niin kutsutuissa amerikkalaisissa luennoissa, jotka on kasattu Kuudeksi muistioksi uudelle vuosituhannelle, Italo Calvino jätti tuleville lukijoille vankan uskon kirjallisuuden arvojen säilymiseen 2000-luvulle.

Italo Calvinon suomennettu tuotanto paremmuusjärjestyksessä:

  1. Paroni puussa (1957 Tammi, suom. Pentti Saarikoski 1960)
  2. Marcovaldo, eli Vuodenajat kaupungissa (1963 Tammi, suom. Jorma Kapari 1986)
  3. Herra Palomar (1983 Tammi, suom. Liisa Ryömä 1988)
  4. Koko Kosmokomiikka (1997 Tammi, suom. Liisa Ryömä 2008)
  5. Jos talviyönä matkamies (1979 Tammi, suom. Jorma Kapari 1983)
  6. Halkaistu varakreivi (1952 Tammi, suom. Jorma Kapari 1970)
  7. Tämä vaikea elämä (1958 Tammi, suom. Jorma Kapari 1979)
  8. Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (1993 Loki, suom. Elina Suolahti 1995)
  9. Ritari, jota ei ollut olemassa (1959 Tammi, suom. Pentti Saarikoski 1962)
  10. Näkymättömät kaupungit (1976 Tammi, suom. Jorma Kapari 1976)
  11. Kenraali kirjastossa (1993 Tammi, suom. Helinä Kangas 2012)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…