Siirry pääsisältöön

Rosa Liksom: Kreisland


Lappilainen Kreislandin kylä syntyy kuin luomiskertomuksessa. Alussa ovat ensimmäiset ihmiset, susipari Ristiina ja Ransu sekä Regriina. Regriinan poikalapsi Juho on kuin piru ja Saatanalle syötti, mahdollisia isiä ovat ainakin Paulus-renki ja Pehtoori. Ristiinan ja Ransun tyttären nimi on Impi.

Juho Gabriel ja Impi Agafiina kasvavat ja elävät toisistaan tietämättöminä.
Juhosta varttuu jo lapsena iso ja kykenevä, hän asuu setänsä luona Koira-Kaisan imettämänä ja piikomana. Juhosta tehdään miestä, hän tappaa rakennusmestarin ja vangitaan, mutta karkaa sodan sytyttyä.

Impi Agafiina syntyy saunassa porsaana, ja hetki on täynnä pohjoisen mystiikkaa ja symboliikkaa. Impi viedään pian pois, otetaan rikkaan laivanvarustajan kartanoon huostaan. Kasvattajaäidiksi ryhtyy Signe Säppi, ja Impi pestään, keritään ja kesytetään. Häntä ryhdytään sivistämään urakalla. Impillä on sankarin selkäranka, ja hän kokee tarinan aikana monta uudelleensyntymää.
Se ko näki syöpäläisten ja poronkarvavellin ryy’yttämän tyttärenporsaan niin se oikein voihkasten huusi, että Pelsepuupin profeetan äpärä, ja mukamas huito kolmetoista ristinmerkkiä yläruuhmiinsa yli niinko parempiki Siinain enkeli.
Rosa Liksomin ensimmäinen romaani sijoittuu muutaman kymmenen vuoden ajanjaksolle Toisen maailmansodan molemmin puolin. Tekstillä ja kertomuksella on vahvat yhteydet luontoon, vuoden kiertokulkuun ja perinteisiin kansanuskomuksiin. Liksom käyttää yleiskielistä ulkoista kertojaa, mutta välillä äänessä ovat useat hahmot vuoroillaan. Lukijalle mystiseksi jäävä Mikri Vuoma opettaa, näkee, on paikalla syntymässä ja kuolemassa, kertoo ja on kertomuksen sisällä.
Mailma on aivan hiljaa ja veet omila paikolansa. Järvi ja joki virtaavat vaphaina ja sinisinä. Tulvaveet on kaohneet maan kithaan ja pellot pelmuavat niin multasina ja muhkeina.
Kerronta on absurdia ja surrealistista tapahtumien kuvausta. Teksti kiinnittyy  pieneltä tuntuviin yksityiskohtiin, jotka liittyvät tapahtumien suureen virtaan. Pohjoisen konstailemattomuus ja meänkieli tuovat kerrontaan koomisen vivahteen, tragedian vastapainoksi.
Syyskuun lopussa Filpan tapletit menit resähtipohjasiksi, mikä tarkoitti meän kohala sitä, että net lopuit ja uusia emmä saahneet. Meilä ei ollu rahhaa ostaa resähtiä lääkäriltä.
Kreisland on sukupuoliroolit sekoittava, feministinen, uskonnollisen ja aatteellisen viitekehyksen episodiromaani. Se kertoo Suomen ja muun maailman suhteesta ja samalla suomalaisuudesta. Se kirjoittaa muun muassa Sotamarsalkan myytin uusiksi.

Impissä ja Juhossa Suomi on kuin personoituna pienoiskokoon. Impi on myyttinen rintamamies, tuntemattoman sotilaan veroinen, hän kasvattaa jermuparran. Impin juuret ovat korpimetsissä, mutta palo sivistykseen on kova. Juho hoitaa kotirintamaa, ajattelee kesää ja tarkkailee valkeaa Impin rakentaessa sosialismia, pettyessä siihen ja kääntyessä ihailemaan Amerikan mainosvaloja.
Mie laon uuninpesän halkoja täytheen ko on mahoton pakkanen. Kattelen siinä ko net palavat pois. Mie se sitte tykkään tulisena hehkuvasta hiilloksesta. Sitä ko tapittaa niin soon ko vahtais taihvaanvalkeita.
Romaanin teemoiksi luen juurien kieltämisen ja häpeämisen, kiinnittymättömyyden ja aatteiden mukana tempoilemisen. Lukukokemuksen päätteeksi Juho on pysynyt paikallaan ja Impi riehunut pitkin maailmaa. Kumpi on kehittynyt ja oppinut, jää lukijan tulkittavaksi.


Rosa Liksom: Kreisland (1996 WSOY, 323 s)







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…