Siirry pääsisältöön

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä

Kesän kerran mentyä, elämän kerran mentyä. Pertti Lassilan kolmas romaani on, kuten edeltäjänsä Ihmisten asiat (2013)  ja Armain aika (2015), tavattoman hieno.


On aika yllättävää, että oppinut kirjallisuuden ammattilainen Lassila kirjoittaa tällaisia kirjoja. Odottaisin ehkä jotakin vaikeampaa, mutta kaikkein vaikeintahan on taito tehdä asiat yksinkertaisesti. Kokenut kirjallisuusmies on halunnut kirjoittaa kirjan kunnioituksesta vanhaa suomalaista kertovaa proosaperinnettä kohtaan. Lassila kirjoittaa hienosti, mutta pienistä asioista jää tunne, että hän leikittelee kanssamme, kirjoittaa tarkoituksella retroa.
Joskus oli kiihkeää, joskus salaperäistä ja vuosisadan lopussa moni innostui Kalevalasta ja Karjalasta, jonne piti vaivalloisesti matkustaa. Jokainen vääräsääri äijä ja hampaaton akka, jonka siellä kohtasi, oli jalo suomalainen ja minkä ne suustaan päästivät, kirjoitettiin muistiin ja ihmeteltiin ja ihailtiin.

Lassilan romaanit ovat viehättävän vanhanaikaisia pieniä taideteoksia. Niissä on niukahkoihin sivumääriinsä nähden paljon eettistä pohdintaa ja elämän puntarointia. Lassilan tekstissä asioita tapahtuu, ja niistä kerrotaan siten kuin ne tapahtuvat, suoraan ja selkeästi. Niin yksinkertaista se on, kun taidon hallitsee.
Minä en pidä suurista sanoista, pidän tavallisista sanoista, jotka ovat yksinkertaisia. Niitä voi puhua lapselle, koska tietää mitä ne tarkoittavat.

Kesän kerran mentyä on menneen maailman kaunis kuvaus. Se kertoo Elsan, Taimin ja Eeron tarinan. Taimi syntyy 1910-luvun lopulla Elsan ja merimiehen pikaisen suhteen jälkeen. Toisen maailmansodan aattona sittemmin äidittömäksi ja isättömäksi jäänyt Taimi opiskelee ja tapaa Eeron.

Pääasiallista tapahtumamiljöötä Hankoa kuvatessaan Lassila onnistuu luomaan viipyilevän rantakaupungin tunnelman. Asiat ovat paikoillaan ja kaikkea on vain tarvittu määrä. Lukijan mieleen jäävät konfliktit ovat kauniin idyllin ja historian tragedian vastakkainasetteluja. Juuri kun on ollut mitä ihaninta, taivaalla näkyy sotilaskone – juuri kun kaikki on hyvin, kesä 1939 kääntyy syksyksi.

Kertojaratkaisut ovat selkeitä, ja vain päähenkilön, nuoren neidin näkökulman ja ajatusten esittämisessä Lassila tuntuu olevan heikoilla. Harvalla nuorella ihmisellä on tarvetta tai edes kykyä pohtia elämäänsä niin syvällisesti, filosofisesti ja perspektiivisesti kuin Taimi. Mestarillista Lassilan teksti on tehdessään saman vanhan taidemaalari Stenharun kanssa.
Olisiko hänen elämänsä syksyn tullen samanlaista kuin siihen asti, olisiko hän sama kuin ennen vai olisiko kokenut uusia asioita, tavannut uusia ihmisiä, olisiko hän iloinen, ehkä onnellinen. Kesä oli mennyt, eikä hän osannut sanoa, mikä oli muuttunut, vaikka hän tiesi, että jotain oli muuttunut.

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä (2017 Teos, 188 s)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …