Siirry pääsisältöön

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut




Marja-Liisa Vartion (1924-1966) viides romaani Hänen olivat linnut julkaistiin postuumisti vuonna 1967. Romaanin ilmestyessä kotimaisen kirjallisuuden 1950-luvulla alkanut eriytyminen ja kirjallisuuden muotojen hajautuminen oli jo pitkällä.

Hänen olivat linnut on henkilökeskeinen romaani. Tapahtumat etenevät ruustinna Adele Bromsin, hänen palvelijansa Alman sekä ruustinnan lankomiehen Holgerin vuorovaikutuksessa. Adele Broms on vanha ja katkera leski, joka haastaa koko ajan riitaa Alman kanssa. Adelea pidetään epävakaana ja harhaisena, ja monen mielipiteen mukaan hän olisi laitoshoidon tarpeessa. Alma, jonka ulkomuotoa kuvataan miesmäiseksi, on katkera oman lapsuutensa tapahtumista ja ajautuu myös Adelen kanssa jatkuvasti konfliktiin. Holger on apteekkari, jolla on muita henkilöitä läheisemmät ja lämpimämmät välit Adeleen ja Almaan.

Tapahtumien taustalla on Adelen miehen, rovasti Birger Bromsin kuolema sekä sitä edeltänyt pappilarakennuksen tuhonnut tulipalo. Alma työskentelee vanhenevan Adelen palvelijana ja kirjan ytimessä ovat naisten keskustelut. Niissä he käyvät läpi menneitä tapahtumia, tulipaloa, Birgerin kuolemaa, perinnönjakoa ja tulehtuneita suhteita Birgerin siskoihin Teodolindaan ja Elsaan. Holger, Teodolindan mies, tasapainoilee näiden vastakkaisten rintamalinjojen välillä. Romaanin nimi, Hänen olivat linnut, viittaa tulipalossa osittain säilyneeseen Birgeriltä jääneeseen täytettyjen lintujen kokoelmaan.

Romaani sijoittuu Saimaan rannalle Savonlinnaan, ja kertomuksen ajallinen pituus on noin 30 vuotta. Se alkaa Adelen muistellessa tulipaloa, jonka arvioin tapahtuneen 1920-30 –luvulla ja päättyy 1950-60 –lukujen aikana. Vartio ei ole suoraan kiinnittänyt tekstiä todellisiin historiallisiin tapahtumiin eikä mainitse vuosilukuja, mutta esineet, kulkuvälineet, lääkkeet ja muut yksityiskohdat viittaavat viime vuosisadan puoliväliin. Savonlinnaa ei paikkana mainita, mutta eräistä muista paikannimistä se on pääteltävissä.
”Laiha käly palveli asiakkaita. Kun tuo vanha emäntä lähtisi pois, apteekki olisi tyhjä ja ellei uusia tulisi, heti tuon lähdettyä Alman olisi esitettävä asiansa, jonka laiha näkyi jo kyllä tietävän. Hän oli kerran vilkaissut ovelle päin, ei suoraan Almaan vaan vesikarahviin, joka oli pöydällä Alman vierellä. Emäntä osti kamferttia, mitäpä muuta kuin kamferttia tavalliset ihmiset olisivat ostaneet kun heidän sydämestään otti. Alma katsoi laihaa kälyä joka ei ollut häntä nyt näkevinään, hänen oli laittauduttava tiskin eteen jottei laiha ehtisi hävitä takahuoneeseen. Asia oli kummallekin selvä, kumpikin tiesi mistä taas oli kysymys. Lähetettäisiinkö hänet tyhjin käsin kuten viime kerralla, jolloin hän saisi vaeltaa kunnanlääkärin rouvan luokse; joka sitten soittaisi tälle laihalle.” 
Vartio on taitava siirtymään ajassa edestakaisin. Hän kuvaa myös mestarillisesti, mitä ja miten henkilöt ajattelevat, mitä toinen henkilö ajattelee tai tietää toisen henkilön ajattelevan. Kokonaisuudessaan valloittavan hieno toinen luku on takauma, jossa pappila palaa. Kertoja kuvaa syttynyttä tulipaloa, aitoa tilannetta, joka luvun lopussa päättyy ruustinnan ja rovastin poistumiseen tontilta. Osa kokoelmasta saatiin pelastettua, ja linnut istuvat kivellä rivissä raunioon päin.

Romaani on moniulotteista proosaa. Kerronnan keskeinen kohosteinen elementti on toisto: Tekstille on ominaista samoihin asioihin palaaminen. Samat asiat kerrotaan, samat sanat toistetaan monta kertaa, ikään kuin niiden varmistamiseksi ja todentamiseksi. Adele osaa Alman eleetkin ulkoa, kun tämä kertoo vanhoista tapahtumista. Pappilan palo, Alman lähtö pois kotoaan, lintujen pelastaminen, perintökalujen omistussuhteet – Adele ja Alma käyvät kaiken läpi moneen kertaan toisiaan muisteluissa auttaen ja ohjaten.

Hänen olivat linnuissa henkilökuvaus on epäsuoraa, lukija päättelee henkilön luonteenpiirteitä dialogin kautta tai joku toinen henkilö puhuu jostakin toisesta - usein negatiiviseen sävyyn. Se johtaa siihen, että lukijan käsitys henkilöistä muuttuu koko ajan. Henkilöt rakentuvat pienistä aineksista toiminnan, vuorovaikutuksen ja esimerkiksi heidän ajatustensa kuvaamisen kautta. Vartion teksti vaihtaa toistuvasti näkökulmaa, sillä on useita fokalisoijia ja ne saattavat vaihtua yksittäisen kappaleenkin sisällä.

Rovasti Birger Broms on romaanissa kuollut lukuun ottamatta toisen luvun analepsistä. Birger on kuitenkin toistuvasti mukana Alman ja Adelen keskusteluissa. Niiden kautta paljastuu, ettei Birgerin asema seurakunnan rovastina eikä Adelen rakastettuna aviomiehenä ollut kiistaton. Avioliitossa ja kodin seinien sisällä oli ollut vaikeuksia, ja lintuihin liittyvän pakkomielteisyytensä takia Birgeriä karsastettiin myös seurakunnassa.

Pappilan palo, tuholta pelastunut täytettyjen lintujen kokoelma sekä useammankin perinnönjaon epäselvyydet muodostavat tarinan konfliktit sekä aiheuttavat henkilöiden vastakkainasettelut. Kuolleet, täytetyt linnut pursuavat symboliikkaa. Ne säilyvät perintönä sukupolvelta toiselle, ja jokaisen kirjan henkilön on väistämättä muodostettava niihin suhde. Linnut kuvaavat vapautta, mutta toisaalta täytettyinä, ihmisen huolenpidon armoille jääneinä ovat kuin yksilöllisyyden irvikuvia; kuin haamuja siitä, mitä ne voisivat olla. Niitä säilytetään rivissä, mutta kuitenkin toisistaan erillään, ja ihmiset kääntelevät niiden järjestystä ja rintamasuuntia.

Romaanin nimi, Hänen olivat linnut, mainitaan tekstissä kahdesti. Alussa Adele kertoo, kuinka Birger peri lintuharrastuksensa Onni-sedältään: ”Mutta täällä hän (Onni) kuoli, ja hänen olivat linnut.” Kolmanneksi viimeisellä sivulla nimi esiintyy toisen kerran: ”Kyllä minä hänet (Onnin) muistan. Hänen olivat linnut ja Birger peri ne häneltä, ja hänestä oli peräisin se hulluus, josta Birgeriä syytettiin---”.

Romaanin kantavaksi teemaksi nousee elämättömän elämän periytyminen. Lintukokoelma siirtyy sukupolvelta toiselle, hopealusikoiden ja tarjoiluastioiden epäoikeudenmukainen jakaminen hiertää vuosikymmenestä toiseen. Pinnan alla Bromsin suvussa kiertää pakkomielteinen ja intohimoinen, mutta juureton ja irrallinen mieli. Se löytää kiinnekohtansa lintuharrastuksesta, alkoholista tai naissuhteista ja rauhoittuu hetkeksi, mutta siltä eivät suvun tulevatkaan jäsenet säästy. Pakkomielle on voimakas ja se vaikuttaa myös lähimpiin, puolisojen liittoihin ja perheenjäsenten väliseen valtataisteluun.

”Jokainen lintu oli mennyt hänen silmissään jonkun ihmisen näköiseksi, eikö hän katsonut metsoa ja eikö se tuonut hänen mieleensä Fransin, veljensä… kun on hullun kanssa, tulee itse hulluksi: että linnut häntä näin hallitsivat.” 

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut (1967 Teos, 243 s)

Teksti on kotimaisen kirjallisuuden kurssin proosatyöni. Arvostelun (3/5) jälkeen olen korjannut teknisiä virheitä, mutta jättänyt pääosan analyysistäni ja tulkinnoistani ennalleen. Olen lyhentänyt tekstiä teoriaosuuksista, ja tekstin lomassa olleet lähdeviittaukset olen poistanut luettavuuden parantamiseksi.



LÄHTEET

Heinonen, Timo; Kivimäki, Arto; Korhonen, Kalle; Korhonen Tua; Reitala, Heta; Aristoteles 2012: Aristoteleen runousoppi. Opas aloittelijoille ja edistyneille.
Kustannusosakeyhtiö Teos. Helsinki.

Ikonen, Teemu 2014: Tarina ja juoni. Teoksessa Alanko-Kahiluoto, Outi ja Käkelä-Puumala, Tiina (toim.): Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 183-205

Jyväskylän yliopiston Koppa 2009: Marja-Liisa Vartio ja uusi proosa. Internet-sivu 20.6.2017
koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden¬_aikajana/1900-luvun-suomalainen-kirjallisuus

Kantokorpi, Mervi 2005: Proosan runousoppia. Teoksessa Kantokorpi, Mervi,  Lyytikäinen, Pirjo & Viikari, Auli (toim.): Runousopin perusteet.
Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus. 105-171.

Käkelä-Puumala, Tiina 2014: Persoona, funktio, teksti – henkilöhahmojen tutkimuksesta.
Teoksessa Alanko-Kahiluoto, Outi ja Käkelä-Puumala, Tiina (toim.): Kirjallisuuden tutkimuksen peruskäsitteitä.  Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 240-270.

Laitinen, Kai 1997: Suomen kirjallisuuden historia. Neljäs uusittu painos.
Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Rimmon-Kenan, Shlomith 1999: Kertomuksen poetiikka (suom. Auli Viikari). SuomalaisenKirjallisuuden Seura.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…