Siirry pääsisältöön

Samuli Putron lyriikoiden mieskuva


Muusikko Samuli Putro on Zen Caféssa ja soolourallaan laulanut suomalaisista miehistä jo 12 levyllä. Samuli ja moni hänen kuulijoistaan on kasvanut näinä vuosina alle kolmikymppisistä nuorista aikuisista viittäkymmentä lähestyviksi keski-ikäisiksi.

Nuoren Putron mies on epävarma. Hän hymyilee vielä kotibileissä, mutta myöhemmin miehen kasvoilla ollutta ilmettä nauretaan. Mies on tavallinen tyyppi, hänen sosiaalisuutensa on liikuttavan kömpelöä ja aina mies ei tiedä, mitä tapahtuu.

Miehen monen tutun elämän suunta on vaakalaudalla, mutta hänessä on huomaamattoman miehen uho. Joku päivä vielä katsotaan, kuka nauraa, kelle nauretaan. Mies aikoo tehdä jotain suurempaa kuin kukaan arvaakaan.

Isäkin oli hyvä mies, joka aina kovilla pakkasilla otti pihapiirin kaikki lapset kyytiin. Lapsuus onkin voimakkaasti miehen elämässä läsnä, nuoruus vasta päättynyt, oma elämä alkanut haparoiden ja murenee jo alta. Elämässä täytyy olla muutakin kuin samanlainen maisema, jonka isä näki 20 vuotta sitten. Äiti pelkää, että yksin asuva poikamies retkahtaa helposti huonoon seuraan.

Mies on epävarma, pystyykö rakastamaan. Kello käy. Parisuhteista haaveillaan ja niitä solmitaan; sitoutuminen houkuttaa ja pelottaa. Viikko tai kaksi yhden naisen kanssa riittää, mutta ennen kuin mies huomaakaan, samaan taloon kulkee salakavalasti muuttolasti.

Oma paikka maailmassa on löytymässä, oma rooli on pieni, oman talon seinät ja tapetit ovat suorassa, mutta sukunimi ei jää kenenkään mieleen. Naista ei ole kaikille löytynyt ja vaikka miehelle onkin, epäilys alkaa jo kalvaa: olenko sittenkään riittävä, se oikea, se jota nainen todella etsii ja tahtoo.

Suhteet vanhempiin ovat edelleen lämpimät, vaikka heidän ikäpolvensa alkaa tulla jo lähtövuoroon. Perheet hajoavat, sisko muutti Vaasaan, äiti kuoli vuosi sitten, isä menee vielä iltavuoroon ja kotona kaikuu.

Putron miesten tiet alkavat eriytyä kolmenkympin jälkeen. Osa notkuu edelleen baareissa neljään, joku sekoaa ja ryöstää huoltamon, moni asuu vuokralla. Tuttu epävarmuus seuraa suurimpiakin menestyjiä. Heitä, jotka sisustavat kotinsa ja istuttavat pihapuunsa itse. Yhdellä auto kulkee tuhatta, toisella on runkopatja, lipasto ja tuoli.

Huonostihan siinä käy. Nainen lähtee Tampereelle ja mies muuttaa pääkaupunkiin. Elämä lyö vastapalloon, lataa suoraan kasvoille. Joku sotkee miehen asuntoa, se on talonmiehen akka kai.

Mies rypee ja sitten ryhdistäytyy, lukee kirjoja, lepää paljon ja laihduttaa vähän. Alkaa käydä uimassa ja juo tästedes vain kahvia. Mutta sitten se taas pyytää savuisana seuraansa, Helsinki.

Miehen itseluottamus on nousussa. Mies ei välitä, mitä hänestä sanotaan, ei kiinnosta, hän tietää arvonsa. Häntä ei enää mitätöidä ja korskeasti hän käskee naista rakastelemaan.

Elämä asettuu. Asunto, koira, piha, naapurit, työpaikan käytävä, kiiltävä portti, jemmaraha, kiire. Mies nukkuu hyvin jos jaksaa urheilla. Vaikka elämä on haurasta, mies kuitenkin liikuttuu, kaikella on tarkoitus. Hän kosii naista polvet matolla, ja pappi kastaa esikoisen.

Parisuhde tuntuu vakaalta, mutta mielen täyttävät jo elämisen pelot, pessimismi on saanut otteen. Lapsettomuus, koulutuksen puute, sokeutuminen, ukkonen, työttömyys, kaikki uhkaa miehen rauhaa. Sivullisuus, yksinäisyys ja ihmissuhdepaitsio vaanivat.

Mies on tehnyt mitätöntä virkaa, mutta nyt hän on olemassa. Hän ajattelee työtään enemmän kuin kavereitaan. Mutta sopimukset ovat jo katkolla ja mies helppo pyyhkiä yli. Hän ei kuule ääntä klik, kun varmistin poistuu. Fokus on kateissa, mies on huono sängyssä, pariskunnan päällä roikkuu jo kaksi miekkaa.

Iän myötä mies oppii nauttimaan elämästä ja suhtautumaan asioihin rennosti. Paineet ovat ulkoa tulleet, on virolaisen remppaäijän vika, jos raksa seisoo joulun yli. Vaikka on sodat, työttömyys ja ilmasto, tärkeintä on hoitaa festivaaliliput ajoissa. Kaverin uusperheen haasteet mietityttävät, miten siellä rytmitetään tenavan hoito ja tarhasta nouto.

Filmi pysähtyy. Rakkaus kesti koko elämän, vaikka miehen suoritus ei ollut täydellinen. Yläkerran hiljaisuus sitä on, seinä tapetoitu, lattia puusta, valokuvissa koira ja lapsenlapsia. Vaikka piti elää yhdessä, nyt ei voidakaan edes taantua yhdessä.

Mies ryytyy päivä päivältä. Ei nukuta, ei ole nälkä, ei huvita lukea. Mies ei peseydy, ei välitä miltä näyttää. Vanhojen miesten on vaikea luoda uusia ihmissuhteita. Mies soittaa tyttärensä vastaajaan –Kuinka voit? Mä kuulin, että muutit uuteen asuntoon.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…