Siirry pääsisältöön

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kokemuksistaan. Hän kirjoittaa maan historiasta ja ihmisten arkisista asioista. Yksityiskohtien kautta avautuu kuitenkin paljon suurempi näkymä. Kirja on matkakertomus Irlannista, irlantilaisuudesta, eurooppalaisuudesta ja ihmisyydestä

Böllin Irlanti on kiinnostava. Se on roisi, iloinen ja huoleton. Toisaalta koko kansakunta suree miljoonia kuolleita tai poislähteneitä. Irlantilaisten kollektiivisen muistin pintaa tarvitsee vain hieman raapaista, kun sieltä paljastuvat nälänhädän vuodet, sorto ja siirtolaisuus. Poissa oleminen on irlantilaisessa sielunmaisemassa. Se on surullinen maisema.

Kaikki rumuus, kauneus ja inhimillisyys herättävät romantisoidun halun lähteä Irlantiin; tekee mieli olla kuumalla teekupillisella kosteassa ja kylmässä aamussa. Böll tosin varoittaa jo saatesanoissaan, että ”Tämä Irlanti on olemassa, mutta jos joku sinne matkustaa eikä sitä löydä, hän ei voi vaatia korvausta tekijältä.” Jyrki Vainonen vahvistaa hienoissa saatesanoissaan, ettei 60 vuoden takaista maata enää ole. Böll ei kaunistele, ja matkaintoa laimentaisi, jos hänen kuvaamansa saastan, kosteat vaatteet, armottoman sään, kylmyyden ja hajut voisi aistia.

”Mannermaalla tee tarjotaan laimeana kalliista posliinikupeista, täällä taas kaadetaan muukalaisen virvoitukseksi välinpitämättömästi enkelien juomaa pilahintaan, kuhmuisista peltikannuista paksuihin keramiikkakuppeihin.” 

Böllin hienossa ja humaanissa kirjassa on suurenmoinen draaman, rytmin ja symboliikan taju. Esimerkiksi Mietelmä irlantilaisesta sateesta on teoksen lyhimpänä, vain viisisivuisena kertomuksena suurenmoista kirjallisuutta. Kylmät väreet menevät jo luvun ajattelemisesta.

Jalonen kuvasi Heinrich Bölliä sodanjälkeisen Saksan omaksitunnoksi. Saksalaisena ei varmasti ollut helppoa olla 1950-luvun Euroopassa. Böllkin joutuu matkalla tekemisiin valtionsa edellisen vuosikymmenen rikosten kanssa, ja miten taitavasti hän niistä kirjoittaakaan. Ne eivät varasta kirjan pääkohteelta Irlannilta mitään, mutta avaavat muutamalla rivillä näkymän eurooppalaiseen sodan jälkeiseen henkiseen ilmapiiriin, kaikkeen menneeseen mielettömyyteen.

Olli Jalonen luki kirjaa ensimmäisen kerran hitaasti, tarina kerrallaan junamatkoilla. Hän kertoi saaneensa tekstistä tukea silloisen työtehtävänsä eettiseen ristiriitaan. Se tuntuu ehdottomasti oikealta lukutavalta. Itse en malttanut.


Kommentit

  1. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta kirjalta! Irlantiin (kuten niin moniin muihinkin maihin) voisi tutustua paremmin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…