Siirry pääsisältöön

Maaliskuussa 2017 luetut


Suositukseksi nousee:

Hanya Yanagihara: Pieni elämä


Lukukokemuksina säilyvät:

Fjodor Dostojevski: Idiootti (1868 WSOY, suom. Juhani Konkka, tark. Vappu Orlov, 954 s).
Idiootin lukeminen kesti puoli vuotta, aivan liian kauan. Rakas lukion äidinkielenopettajani kertoi aikanaan, että tunsi itsensä idiootiksi, kun oli joutunut lukemaan Dostojevskin klassikon yhdeksän kertaa. Sitä opettajani ei todellakaan ollut, ja todennäköisesti hän on lukenut sen vielä noiden päivien jälkeenkin. Ymmärrän vitsin paremmin nyt.
Annan itselleni anteeksi, että lukukokemus ei ollut ensimmäisellä kerralla täydellinen, ei oikeastaan kovin ikimuistoinenkaan. En tavoittanut kokonaisuutta, en löytänyt odottamaani mielensisäistä pohdintaa. Idiootin juonenkuljetus on aika yksinkertainen, jopa naiivi, keskivaiheilla pitkäveteinenkin, eikä teosta juonen takia ole klassikoksi nimettykään. Tekstissä on niin monia upeita kohtauksia, että haluan ymmärtää niiden merkityksen paremmin. Siksi uusi lukukerta odottaa tuoreemman käännöksen parissa.

Mikko Kalajoki: Miesmuisti (2017 WSOY, 286 s).
Kirjan kannessa on vasara ja Iron Maidenin c-kasetti, ja minusta tuntuu jo valmiiksi, että olen lukenut kirjan aikaisemminkin. 1970-luvun alussa syntyneiden perheenisien tarinoita on ilmestynyt viime vuosina paljon. Mikko Kalajoella on aikojen merkit hallussa: heavy-lyriikat osuvat kohdilleen, pikkulasten pukeminen aamukiireessä on saatanasta ja rintamamiestalon sisäilmasta riittää hersyvää tarinaa vuosikymmeniksi. Tilanteet ovat aitoja ja kohtaukset paikoin ääneen naurettavan hauskoja, lopun tragedialtakaan ei vältytä. Mikko Kalajoen kirja ei ole millään muotoa huono, mutta koska Kalajoki on hyvä kirjoittaja, toivoisin häneltä seuraavaksi jotakin kunnianhimoisempaa ja persoonallisempaa.

Markus Leikola: Uuden maailman katu

Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio (2017 HS-kirjat, 383 s).
Seurasin Jari Aarnion oikeudenkäyntejä tiiviisti mediassa, joten kaikki kirjassa esitetty ei ollut uutta tietoa. Sitäkin tämä Helsingin Sanomien rikostoimittajien kirja toki tarjosi paljon. Kirja on tavattoman hyvin jäsennelty ja kirjoitettu ja mielestäni kirjoittajat onnistuivat säilyttämään puolueettoman kannan. Tapahtumat on onnistuttu käsittelemään monipuolisesti, ja yksityiskohtien tarkastelutarkkuus on hyvä. Tuskin jää viimeiseksi kirjaksi Aarnio-vyyhdistä, mutta varmasti tulee olemaan parhaita kokonaisuuksia.

Harri Sirola: Syysprinssin kalaretki (1997 Gummerus, 231 s).
On mielenkiintoista jälkikäteen seurata Harri Sirolan ja Anja Snellmanin kirjallista dialogia; tarinaa joka alkoi 1980-luvun alussa kahden kohutun esikoiskirjailijan rakkaudella, ja joka muotoaan muuttaen jatkuu tänäkin päivänä. Syysprinssiin kalaretken niminovelli on hyvä ja kolme muuta kertomusta tavanomaisempia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…