Siirry pääsisältöön

Tammikuussa 2017 luetut



Suosituksiksi nousevat

Laura Lindstedt: Oneiron (2015 Teos, 432 s).
Kauan odottamani lukukokemus oli epätasainen, ja kannustankin tulevia kanssalukijoita malttiin. Ensimmäiset noin 300 sivua ovat hyvää kirjallisuutta, jälkimmäiset noin 150 sivua häikäisevän hienoja. Oneiron kertoo seitsemän eri puolilta maailmaa kotoisin olevan naisen kuolemasta, elämästä sekä hetkistä välittömästi kuoleman jälkeen. Lindstedtin teksti on syntynyt uskomattoman perehtyneisyyden kautta ja tekstityylien monipuolisuus on mestarillista. Ainutlaatuinen lukukokemus.

Cormac McCarthy: Veren ääriin

Jose Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi


Lukukokemuksina säilyvät

Helmi Kekkonen: Suojaton (2014 Siltala, 160 s).
Traaginen tarina nuoresta Isasta. Hän on ollut rikkinäisen perheen outo lapsi, josta on aina oltu huolissaan, mutta jota kukaan ei ole ikinä kunnolla ymmärtänyt. Isa ei puhu.
Helmi Kekkonen kirjoitti kaksi vuotta myöhemmin loistavan Vieraat, mutta Suojattoman 160 sivussa jää liian moni langanpätkä irralleen.

Harri Kumpulainen: Jalkapallopääkaupunki

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998 Otava, 288 s).
Aloitin kehutun Kuopio-sarjan sen ensimmäisestä osasta. Eletään 1930-luvun taitteen epävakaita vuosia. Sisällisodasta ei ole päästy alkuunkaan yli, ja tavallisia suomalaisia epäillään, kuulustellaan ja vangitaan aatteellisista syistä. Kuopiolainen nuori pari Anna ja Lassi Tuomi saa osansa aikojen kovuudesta. Kaikesta selvitään ja perhekin perustetaan. Yksittäisenä lukukokemuksensa Mustat morsiamet ei nouse keskitasoa ylemmäs, mutta asema sarjan aloittajana tekee siitä kiinnostavan.

Unohduksiin painuu

Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit (1972 Tammi, suom. 1976 Jorma Kapari, 165 s).
Tovin tauolla ollut Italo Calvino –projektini jatkuu. Tavoitteena on lukea miehen koko suomennettu tuotanto ja nyt on yhdestätoista seitsemän luettu. Kirjoitan kokonaisuudesta aikanaan enemmän, mutta selvää on, ettei Näkymättömät kaupungit edusta parasta calvinoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…