Siirry pääsisältöön

Joulukuussa 2016 luetut


Suosituksiksi nousevat

Tuula-Liina Varis: Huvila 

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (2016 Gummerus, 213 s).
Tuore Finlandia-voittaja on kuin runonsäkeistä tai kuvista koostuva romaani. Sen riveille ja sanoihin haluaa jäädä viipymään, mutta koska samaan aikaan mieli janoaa oman kotikaupungin historiaa, sivut kääntyvät liian nopeasti. Ja koska sivuja on liian vähän ja niillä liian vähän sanoja, lukukokemus jäi hieman vajaaksi.
Olen etuoikeutetussa asemassa saadessani kulkea päivittäistä työmatkaani Engelin ja Ehrenströmin kortteleissa. Katson niitä nyt eri tavalla. Se ei ole kirjan ansioksi ihan vähäinen.


Lukukokemuksena säilyy

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (2005 Otava, 221 s).
Anna-Leena Härkösen tärkeä puheenvuoro siskosta, joka päätti oman elämänsä. Verestävä lukukokemus, joka on kirjoitettu aika pian tapahtuman jälkeen. Kirjoittamisella on varmasti ollut valtava terapeuttinen merkitys, ja niin uskon lukemisellakin olevan samanlaisiin tilanteisiin joutuville. Se on tärkeintä, vaikka kirjana Loppuunkäsitelty on hieman keskeneräinen.


Unohduksiin painuvat

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (2016 Siltala, 255 s).
Yhden vuorokauden tiivistunnelmainen romaani. Nuori mies aivokuolee ja hänen terveet sisäelimensä halutaan käyttää elinsiirtoja odottavien potilaiden pelastamiseksi. Asiaan liittyy eettisiä, psykologisia, lääketieteellisiä ja logistisia haasteita, joiden myötä tarinasta muodostuu varsin mukaansatempaava. Ennakkotietojen perusteella odotin tästä kuitenkin syvällisempää lukukokemusta.

Tommi Liimatta: Jeppis 2 (2016 Like, 569 s).
Jeppiksen jatko-osa kattaa Tommin teinivuodet 1987-1990. Edessä on muutto Pietarsaaresta Rovaniemelle. Pääsin Tommi Liimatan tekstin kautta monen tutun ajankuvan äärelle, mutta lukukokemusta ne eivät pelastaneet. Liimatta onnistuu hyvin kuvatessaan nuoren Tommin elämää ikään kuin sisältä käsin, aikaa ja tapahtumia reaaliaikaisesti tarkkaillen. Kokonaisuus ei kuitenkaan nouse loputtomien yksityiskohtien yläpuolelle, vaan alkaa pikemminkin puuduttaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…