Siirry pääsisältöön

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa (2016 Siltala, 403 s).


”Miksi minä nyt näitä jauhan?
    Missä minä nyt olen?
Ai niin. Prismassa.”

Pirkko Saision uuden kirjan päähenkilö on Mies. Hän on kuusikymppinen pääkaupunkiseudulla asuva ja Helsingin keskustassa asianajotoimistossa työskentelevä lakimies. Mies on naimisissa itseään nuoremman Kristan kanssa. Kolmas päähenkilö on Miehen nuoruudenystävä Paavo ’Pablo’ Korhonen. Mies ei ole kuullut Pablosta aikoihin, mutta tämän kuolinilmoituksen lukeminen maanantaiaamuna sysää Miehen tolaltaan ja vie hänet menneisyyden syövereihin. Kirja kuvaa Miehen piinaviikkoa päivä kerrallaan seuraavaan maanantaihin.

Miehen työhön kuuluu tavata ihmisiä ja selvitellä heidän asioitaan. Hän vaikuttaa hyvin paatuneelta suhtautumisessaan asiakkaidensa tilanteisiin. Miehellä on vahvat ja kyseenalaiset näkemykset rikollisten tuomitsemisen vaikutuksista. Hän ei näytä ajattelevan yksiselitteisesti syyllisyydestä, syyttömyydestä, uhriudesta ja sovituksesta. Nämä kysymykset jäävät vaivaamaan monia Miehen asiakkaita, niin myös Miestä itseään, koska kuka oikeastaan tietää, mitä tapahtui Pablon kanssa vuosia sitten.

”Allekirjoittanut.
    Mitä Jaatinen nyt on allekirjoittanut? Minkälainen ihminen puhuu itsestään allekirjoittaneena?
  Tärkeilevä versio ihmisestä, joka on meikäläinen.”

Saision teksti kulkee lyhyinä katkelmina. Tekstikatkelmissa tarina, Miehen ajatukset, ihmisten toiminta ja heidän välisensä vuoropuhelu ajoittuvat kellontarkasti: ”Maanantai klo 10.08”, ”klo 10.43”, ”klo 12.25” ja niin edelleen, päivin ja öin. Tekstinpätkät ovat usein hyvin lyhyitä, toisinaan loogisesti eteenpäin vieviä, paikoin varsin sekavia ja rönsyileviä. Ihan niin kuin ajatuksetkin kulkevat poukkoillen edellisestä seuraavaan ja takaisin.

Jokaisesta sanasta ja lauseesta välittyy suvereeni kirjailijan taito. Teksti on miellyttävää ja sujuvaa, samalla viisasta ja syvällistä. Kuin Saisio olisi nähnyt elämää niin paljon, että hän osaisi kuvitella kaikenlaisten ihmistyyppien ajatukset ja teot ja kuvailla ne viiltävän tarkasti. Se ihastuttaa, sitten nolostuttaa, usein naurattaa.

Saision kieli tavoittaa hyvin vaikeasti kuvattavan alueen. Pienillä sanoilla, harkituilla sanajärjestyksillä, välimerkeillä, lyhyillä ja kitsailla lauseilla hän onnistuu kuvaamaan ihmisen sisäiset ajatukset. Samalla hän kirjoittaa täysin uskottavaa dialogia ja mikä hämmästyttävintä, löytää inhimillisestä vuorovaikutuksesta myös sen alueen, joka sijoittuu sanojen, vuoropuhelun, ennakointien, tulkintojen ja yksittäisten ajatusten rajapinnoille. Sen joka sisältää ihmisten kanssakäymisen koko haastavuuden ja ytimen. Mestarillista.

”Mutta miten onkin niin, että ihmisen tavasta astella huoneen poikki aavistaa aina etukäteen, aikooko ihminen vielä kääntyä ja sanoa jotakin, sanoa jotakin painavaa juuri ulos astuessaan?”


Kommentit

  1. Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Saisio, ja kylläpä tämä ihastutti. Hienosti kuvaat kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse olen lukenut häneltä (vuosia sitten) pari muuta, ja tämä on lukemistani paras. Nyt aion kyllä lukea muitakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…