Siirry pääsisältöön

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa (2016 Siltala, 403 s).


”Miksi minä nyt näitä jauhan?
    Missä minä nyt olen?
Ai niin. Prismassa.”

Pirkko Saision uuden kirjan päähenkilö on Mies. Hän on kuusikymppinen pääkaupunkiseudulla asuva ja Helsingin keskustassa asianajotoimistossa työskentelevä lakimies. Mies on naimisissa itseään nuoremman Kristan kanssa. Kolmas päähenkilö on Miehen nuoruudenystävä Paavo ’Pablo’ Korhonen. Mies ei ole kuullut Pablosta aikoihin, mutta tämän kuolinilmoituksen lukeminen maanantaiaamuna sysää Miehen tolaltaan ja vie hänet menneisyyden syövereihin. Kirja kuvaa Miehen piinaviikkoa päivä kerrallaan seuraavaan maanantaihin.

Miehen työhön kuuluu tavata ihmisiä ja selvitellä heidän asioitaan. Hän vaikuttaa hyvin paatuneelta suhtautumisessaan asiakkaidensa tilanteisiin. Miehellä on vahvat ja kyseenalaiset näkemykset rikollisten tuomitsemisen vaikutuksista. Hän ei näytä ajattelevan yksiselitteisesti syyllisyydestä, syyttömyydestä, uhriudesta ja sovituksesta. Nämä kysymykset jäävät vaivaamaan monia Miehen asiakkaita, niin myös Miestä itseään, koska kuka oikeastaan tietää, mitä tapahtui Pablon kanssa vuosia sitten.

”Allekirjoittanut.
    Mitä Jaatinen nyt on allekirjoittanut? Minkälainen ihminen puhuu itsestään allekirjoittaneena?
  Tärkeilevä versio ihmisestä, joka on meikäläinen.”

Saision teksti kulkee lyhyinä katkelmina. Tekstikatkelmissa tarina, Miehen ajatukset, ihmisten toiminta ja heidän välisensä vuoropuhelu ajoittuvat kellontarkasti: ”Maanantai klo 10.08”, ”klo 10.43”, ”klo 12.25” ja niin edelleen, päivin ja öin. Tekstinpätkät ovat usein hyvin lyhyitä, toisinaan loogisesti eteenpäin vieviä, paikoin varsin sekavia ja rönsyileviä. Ihan niin kuin ajatuksetkin kulkevat poukkoillen edellisestä seuraavaan ja takaisin.

Jokaisesta sanasta ja lauseesta välittyy suvereeni kirjailijan taito. Teksti on miellyttävää ja sujuvaa, samalla viisasta ja syvällistä. Kuin Saisio olisi nähnyt elämää niin paljon, että hän osaisi kuvitella kaikenlaisten ihmistyyppien ajatukset ja teot ja kuvailla ne viiltävän tarkasti. Se ihastuttaa, sitten nolostuttaa, usein naurattaa.

Saision kieli tavoittaa hyvin vaikeasti kuvattavan alueen. Pienillä sanoilla, harkituilla sanajärjestyksillä, välimerkeillä, lyhyillä ja kitsailla lauseilla hän onnistuu kuvaamaan ihmisen sisäiset ajatukset. Samalla hän kirjoittaa täysin uskottavaa dialogia ja mikä hämmästyttävintä, löytää inhimillisestä vuorovaikutuksesta myös sen alueen, joka sijoittuu sanojen, vuoropuhelun, ennakointien, tulkintojen ja yksittäisten ajatusten rajapinnoille. Sen joka sisältää ihmisten kanssakäymisen koko haastavuuden ja ytimen. Mestarillista.

”Mutta miten onkin niin, että ihmisen tavasta astella huoneen poikki aavistaa aina etukäteen, aikooko ihminen vielä kääntyä ja sanoa jotakin, sanoa jotakin painavaa juuri ulos astuessaan?”


Kommentit

  1. Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Saisio, ja kylläpä tämä ihastutti. Hienosti kuvaat kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse olen lukenut häneltä (vuosia sitten) pari muuta, ja tämä on lukemistani paras. Nyt aion kyllä lukea muitakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…