Siirry pääsisältöön

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa (2016 Siltala, 403 s).


”Miksi minä nyt näitä jauhan?
    Missä minä nyt olen?
Ai niin. Prismassa.”

Pirkko Saision uuden kirjan päähenkilö on Mies. Hän on kuusikymppinen pääkaupunkiseudulla asuva ja Helsingin keskustassa asianajotoimistossa työskentelevä lakimies. Mies on naimisissa itseään nuoremman Kristan kanssa. Kolmas päähenkilö on Miehen nuoruudenystävä Paavo ’Pablo’ Korhonen. Mies ei ole kuullut Pablosta aikoihin, mutta tämän kuolinilmoituksen lukeminen maanantaiaamuna sysää Miehen tolaltaan ja vie hänet menneisyyden syövereihin. Kirja kuvaa Miehen piinaviikkoa päivä kerrallaan seuraavaan maanantaihin.

Miehen työhön kuuluu tavata ihmisiä ja selvitellä heidän asioitaan. Hän vaikuttaa hyvin paatuneelta suhtautumisessaan asiakkaidensa tilanteisiin. Miehellä on vahvat ja kyseenalaiset näkemykset rikollisten tuomitsemisen vaikutuksista. Hän ei näytä ajattelevan yksiselitteisesti syyllisyydestä, syyttömyydestä, uhriudesta ja sovituksesta. Nämä kysymykset jäävät vaivaamaan monia Miehen asiakkaita, niin myös Miestä itseään, koska kuka oikeastaan tietää, mitä tapahtui Pablon kanssa vuosia sitten.

”Allekirjoittanut.
    Mitä Jaatinen nyt on allekirjoittanut? Minkälainen ihminen puhuu itsestään allekirjoittaneena?
  Tärkeilevä versio ihmisestä, joka on meikäläinen.”

Saision teksti kulkee lyhyinä katkelmina. Tekstikatkelmissa tarina, Miehen ajatukset, ihmisten toiminta ja heidän välisensä vuoropuhelu ajoittuvat kellontarkasti: ”Maanantai klo 10.08”, ”klo 10.43”, ”klo 12.25” ja niin edelleen, päivin ja öin. Tekstinpätkät ovat usein hyvin lyhyitä, toisinaan loogisesti eteenpäin vieviä, paikoin varsin sekavia ja rönsyileviä. Ihan niin kuin ajatuksetkin kulkevat poukkoillen edellisestä seuraavaan ja takaisin.

Jokaisesta sanasta ja lauseesta välittyy suvereeni kirjailijan taito. Teksti on miellyttävää ja sujuvaa, samalla viisasta ja syvällistä. Kuin Saisio olisi nähnyt elämää niin paljon, että hän osaisi kuvitella kaikenlaisten ihmistyyppien ajatukset ja teot ja kuvailla ne viiltävän tarkasti. Se ihastuttaa, sitten nolostuttaa, usein naurattaa.

Saision kieli tavoittaa hyvin vaikeasti kuvattavan alueen. Pienillä sanoilla, harkituilla sanajärjestyksillä, välimerkeillä, lyhyillä ja kitsailla lauseilla hän onnistuu kuvaamaan ihmisen sisäiset ajatukset. Samalla hän kirjoittaa täysin uskottavaa dialogia ja mikä hämmästyttävintä, löytää inhimillisestä vuorovaikutuksesta myös sen alueen, joka sijoittuu sanojen, vuoropuhelun, ennakointien, tulkintojen ja yksittäisten ajatusten rajapinnoille. Sen joka sisältää ihmisten kanssakäymisen koko haastavuuden ja ytimen. Mestarillista.

”Mutta miten onkin niin, että ihmisen tavasta astella huoneen poikki aavistaa aina etukäteen, aikooko ihminen vielä kääntyä ja sanoa jotakin, sanoa jotakin painavaa juuri ulos astuessaan?”


Kommentit

  1. Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Saisio, ja kylläpä tämä ihastutti. Hienosti kuvaat kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse olen lukenut häneltä (vuosia sitten) pari muuta, ja tämä on lukemistani paras. Nyt aion kyllä lukea muitakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…