Siirry pääsisältöön

Merja Svensk: Kaksoissidos

Merja Svensk: Kaksoissidos (2016 Robustos, 309 s).

”Siinä sitä istutaan, ollaan yhdessä, samassa huoneessa. Kumpikin omissa muistoissaan, eri ajassa, sokeina tähän yhteiseen hetkeen. Tuttuus löytyy vielä kosketuksesta. Saunalla on ollut hyvä vaikutus, vaikka Täti ei siellä muista käyneensä.”


Olemme Merjan kanssa samassa työpaikassa. Tiesin hänen julkaisevan esikoiskirjansa tänä vuonna ja lupasin ilomielin lukea kirjan ja kertoa mielipiteeni. Uskon, ettei Merja tiennyt, että kirjoitan siitä tänne. Lukiessani kirjaa lokakuun loppupuolella tapasimme Merjan kanssa työasioissa muutaman kerran. Kirjasta emme puhuneet, mutta itse havahduin tarkkailemasta omaa suhtautumistani häneen. Katsoinko tuttua työkaveria eri lailla, kun luin hänen esikoisromaaniaan? Minua taisi vähän jännittääkin, koska luin kirjaa huolellisesti ja oli keksittävä tapa kirjoittaa myös puutteista.

Kaksoissidoksessa on kaksi kerronnan tasoa. Minä-muodossa Paula on lapsi, joka asuu äitinsä ja isänsä kanssa. Ankaran ja lämpimiin tunteisiin kykenemättömän äitinsä takia Paula viettää paljon aikaa tätinsä ja setänsä luona. Maria-äidin ja Aino-tädin välejä on pysyvästi jäänyt hiertämään heidän oman äitinsä kykenemättömyys olla tasapuolinen äiti molemmille tyttärilleen.

Ulkopuolisen kertojan kuvaamassa nykyajassa keski-ikäinen Paula työskentelee leikkipuistossa Helsingissä. Välit äitiin ja omiin sisaruksiin ovat pysyneet etäisinä, jopa vihamielisinä, ja Paulan roolina on ryhtyä Lappeenrannassa asuvan tädin omaishoitajaksi. Iäkäs täti jää leskeksi, ja hänen toimintakykynsä heikkenee nopeasti.

Tarina kertoo hyvin suoraviivaisesti ja selkeäsanaisesti yhden suvun naisista. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja etenemistahti on nopea. Merja Svensk tuo selvästi esiin, mitä on tapahtunut, mitä tapahtumassa ja paikoin liikaakin tulkitsee asioita lukijan puolesta.

Kaksoissidos on kirja naisista. Miehet ovat sivuosissa; setinä, veljinä ja isinä taustalla. Renttuina, kuolleina, toteutumattomina haaveina. Sähköpostiystävinä. Jopa Paulan työpaikalla on vakituisina työntekijöinä vain naisia, ainoa mies on määräaikainen.

Kaksoissidoksessa on paljon yksityiskohtia. Niistä selviää, että Svenskillä on sisällöllinen termistö hallussaan. Hän tuntee alan ja aiheen ja tietää, mistä kirjoittaa. Yksityiskohtien kuvailussa ja tarinan kannalta irrelevanttien asioiden esittelyssä mennään välillä liiallisuuksiin. Ajattelen, että kyseessä on esikoisromaaniin liittyvä tyypillinen oireilu. Kerrottavaa on kertynyt vuosien aikana paljon. Kaksoissidoksessa on myös hienoja ja harkittuja, tarinaa tukevia ja sitä lisää valottavia yksityiskohtia. Niiden oleellisten olisin suonut pääsevän enemmän esiin.

Svenskin teksti sisältää paljon kysymysmerkkejä. Minua ne häiritsivät. Paikoin tuntui, että merkillä osoitetut kysymykset riistivät minulta mahdollisuuden oivaltaa ne itse. Olisin toivonut, että Svensk olisi kirjoittanut kirjan teemat ja kysymykset tekstin sisään. Niitä olisi voinut käyttää Paulan mielensisäisten liikkeiden ja ajatusten kuvaamisessa, tunteiden verbalisoinnissa, koska niissä on mielestäni kirjoittajan suurin kehittämisen kohde.

Vaikka tarinan konteksti ja kirjan asetelma sijoittuvat minua vähemmän kiinnostavaan vanhustenhoitoon, kirjoittajan avaama teema on tärkeä ja ajankohtainen: Nuoremmat hoitavat iäkkäämpiä, mutta kyseessä eivät nykypäivänä ole välttämättä enää heidän omat vanhempansa. Yhteiskunnan kyky huolehtia ihmisistä heikentyy koko ajan. Siteet ovat löystyneet ja katkenneet, toisten elämistä ei tiedetä enää juuri mitään, vaikka vain vähän aikaa sitten oltiin yhtä perhettä. Perheen ja suvun sisäinen jännite, katkerat muistot ja puhumattomuus heijastuvat pitkälle tuleviin sukupolviin. Svensk liittää tämän taitavasti muistisairauteen, Alzheimerin taudin etenemiseen, muistin menettämisen tragediaan ja armollisuuteen.

”Toiset kadottavat muistamisen kyvyn ja menettävät sen myötä minuutensa, kaiken sen, josta he ovat omaksi itsekseen tulleet. Toiset haluaisivat olla muistamatta, koska pelkäävät löytää todellisen itsensä. Kunpa ihmiset voisivat valita, mistä muistoista itsensä ja elämänsä haluavat koostaa.”

Kiitos Merja lukukokemuksesta. Toivottavasti kirjoitat lisää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…