Merja Svensk: Kaksoissidos (2016 Robustos, 309 s).
”Siinä sitä istutaan, ollaan yhdessä, samassa huoneessa. Kumpikin omissa muistoissaan, eri ajassa, sokeina tähän yhteiseen hetkeen. Tuttuus löytyy vielä kosketuksesta. Saunalla on ollut hyvä vaikutus, vaikka Täti ei siellä muista käyneensä.”
Olemme Merjan kanssa samassa työpaikassa. Tiesin hänen julkaisevan esikoiskirjansa tänä vuonna ja lupasin ilomielin lukea kirjan ja kertoa mielipiteeni. Uskon, ettei Merja tiennyt, että kirjoitan siitä tänne. Lukiessani kirjaa lokakuun loppupuolella tapasimme Merjan kanssa työasioissa muutaman kerran. Kirjasta emme puhuneet, mutta itse havahduin tarkkailemasta omaa suhtautumistani häneen. Katsoinko tuttua työkaveria eri lailla, kun luin hänen esikoisromaaniaan? Minua taisi vähän jännittääkin, koska luin kirjaa huolellisesti ja oli keksittävä tapa kirjoittaa myös puutteista.
Kaksoissidoksessa on kaksi kerronnan tasoa. Minä-muodossa Paula on lapsi, joka asuu äitinsä ja isänsä kanssa. Ankaran ja lämpimiin tunteisiin kykenemättömän äitinsä takia Paula viettää paljon aikaa tätinsä ja setänsä luona. Maria-äidin ja Aino-tädin välejä on pysyvästi jäänyt hiertämään heidän oman äitinsä kykenemättömyys olla tasapuolinen äiti molemmille tyttärilleen.
Ulkopuolisen kertojan kuvaamassa nykyajassa keski-ikäinen Paula työskentelee leikkipuistossa Helsingissä. Välit äitiin ja omiin sisaruksiin ovat pysyneet etäisinä, jopa vihamielisinä, ja Paulan roolina on ryhtyä Lappeenrannassa asuvan tädin omaishoitajaksi. Iäkäs täti jää leskeksi, ja hänen toimintakykynsä heikkenee nopeasti.
Tarina kertoo hyvin suoraviivaisesti ja selkeäsanaisesti yhden suvun naisista. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja etenemistahti on nopea. Merja Svensk tuo selvästi esiin, mitä on tapahtunut, mitä tapahtumassa ja paikoin liikaakin tulkitsee asioita lukijan puolesta.
Kaksoissidos on kirja naisista. Miehet ovat sivuosissa; setinä, veljinä ja isinä taustalla. Renttuina, kuolleina, toteutumattomina haaveina. Sähköpostiystävinä. Jopa Paulan työpaikalla on vakituisina työntekijöinä vain naisia, ainoa mies on määräaikainen.
Kaksoissidoksessa on paljon yksityiskohtia. Niistä selviää, että Svenskillä on sisällöllinen termistö hallussaan. Hän tuntee alan ja aiheen ja tietää, mistä kirjoittaa. Yksityiskohtien kuvailussa ja tarinan kannalta irrelevanttien asioiden esittelyssä mennään välillä liiallisuuksiin. Ajattelen, että kyseessä on esikoisromaaniin liittyvä tyypillinen oireilu. Kerrottavaa on kertynyt vuosien aikana paljon. Kaksoissidoksessa on myös hienoja ja harkittuja, tarinaa tukevia ja sitä lisää valottavia yksityiskohtia. Niiden oleellisten olisin suonut pääsevän enemmän esiin.
Svenskin teksti sisältää paljon kysymysmerkkejä. Minua ne häiritsivät. Paikoin tuntui, että merkillä osoitetut kysymykset riistivät minulta mahdollisuuden oivaltaa ne itse. Olisin toivonut, että Svensk olisi kirjoittanut kirjan teemat ja kysymykset tekstin sisään. Niitä olisi voinut käyttää Paulan mielensisäisten liikkeiden ja ajatusten kuvaamisessa, tunteiden verbalisoinnissa, koska niissä on mielestäni kirjoittajan suurin kehittämisen kohde.
Vaikka tarinan konteksti ja kirjan asetelma sijoittuvat minua vähemmän kiinnostavaan vanhustenhoitoon, kirjoittajan avaama teema on tärkeä ja ajankohtainen: Nuoremmat hoitavat iäkkäämpiä, mutta kyseessä eivät nykypäivänä ole välttämättä enää heidän omat vanhempansa. Yhteiskunnan kyky huolehtia ihmisistä heikentyy koko ajan. Siteet ovat löystyneet ja katkenneet, toisten elämistä ei tiedetä enää juuri mitään, vaikka vain vähän aikaa sitten oltiin yhtä perhettä. Perheen ja suvun sisäinen jännite, katkerat muistot ja puhumattomuus heijastuvat pitkälle tuleviin sukupolviin. Svensk liittää tämän taitavasti muistisairauteen, Alzheimerin taudin etenemiseen, muistin menettämisen tragediaan ja armollisuuteen.
”Toiset kadottavat muistamisen kyvyn ja menettävät sen myötä minuutensa, kaiken sen, josta he ovat omaksi itsekseen tulleet. Toiset haluaisivat olla muistamatta, koska pelkäävät löytää todellisen itsensä. Kunpa ihmiset voisivat valita, mistä muistoista itsensä ja elämänsä haluavat koostaa.”
Kiitos Merja lukukokemuksesta. Toivottavasti kirjoitat lisää.
”Siinä sitä istutaan, ollaan yhdessä, samassa huoneessa. Kumpikin omissa muistoissaan, eri ajassa, sokeina tähän yhteiseen hetkeen. Tuttuus löytyy vielä kosketuksesta. Saunalla on ollut hyvä vaikutus, vaikka Täti ei siellä muista käyneensä.”
Olemme Merjan kanssa samassa työpaikassa. Tiesin hänen julkaisevan esikoiskirjansa tänä vuonna ja lupasin ilomielin lukea kirjan ja kertoa mielipiteeni. Uskon, ettei Merja tiennyt, että kirjoitan siitä tänne. Lukiessani kirjaa lokakuun loppupuolella tapasimme Merjan kanssa työasioissa muutaman kerran. Kirjasta emme puhuneet, mutta itse havahduin tarkkailemasta omaa suhtautumistani häneen. Katsoinko tuttua työkaveria eri lailla, kun luin hänen esikoisromaaniaan? Minua taisi vähän jännittääkin, koska luin kirjaa huolellisesti ja oli keksittävä tapa kirjoittaa myös puutteista.
Kaksoissidoksessa on kaksi kerronnan tasoa. Minä-muodossa Paula on lapsi, joka asuu äitinsä ja isänsä kanssa. Ankaran ja lämpimiin tunteisiin kykenemättömän äitinsä takia Paula viettää paljon aikaa tätinsä ja setänsä luona. Maria-äidin ja Aino-tädin välejä on pysyvästi jäänyt hiertämään heidän oman äitinsä kykenemättömyys olla tasapuolinen äiti molemmille tyttärilleen.
Ulkopuolisen kertojan kuvaamassa nykyajassa keski-ikäinen Paula työskentelee leikkipuistossa Helsingissä. Välit äitiin ja omiin sisaruksiin ovat pysyneet etäisinä, jopa vihamielisinä, ja Paulan roolina on ryhtyä Lappeenrannassa asuvan tädin omaishoitajaksi. Iäkäs täti jää leskeksi, ja hänen toimintakykynsä heikkenee nopeasti.
Tarina kertoo hyvin suoraviivaisesti ja selkeäsanaisesti yhden suvun naisista. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja etenemistahti on nopea. Merja Svensk tuo selvästi esiin, mitä on tapahtunut, mitä tapahtumassa ja paikoin liikaakin tulkitsee asioita lukijan puolesta.
Kaksoissidos on kirja naisista. Miehet ovat sivuosissa; setinä, veljinä ja isinä taustalla. Renttuina, kuolleina, toteutumattomina haaveina. Sähköpostiystävinä. Jopa Paulan työpaikalla on vakituisina työntekijöinä vain naisia, ainoa mies on määräaikainen.
Kaksoissidoksessa on paljon yksityiskohtia. Niistä selviää, että Svenskillä on sisällöllinen termistö hallussaan. Hän tuntee alan ja aiheen ja tietää, mistä kirjoittaa. Yksityiskohtien kuvailussa ja tarinan kannalta irrelevanttien asioiden esittelyssä mennään välillä liiallisuuksiin. Ajattelen, että kyseessä on esikoisromaaniin liittyvä tyypillinen oireilu. Kerrottavaa on kertynyt vuosien aikana paljon. Kaksoissidoksessa on myös hienoja ja harkittuja, tarinaa tukevia ja sitä lisää valottavia yksityiskohtia. Niiden oleellisten olisin suonut pääsevän enemmän esiin.
Svenskin teksti sisältää paljon kysymysmerkkejä. Minua ne häiritsivät. Paikoin tuntui, että merkillä osoitetut kysymykset riistivät minulta mahdollisuuden oivaltaa ne itse. Olisin toivonut, että Svensk olisi kirjoittanut kirjan teemat ja kysymykset tekstin sisään. Niitä olisi voinut käyttää Paulan mielensisäisten liikkeiden ja ajatusten kuvaamisessa, tunteiden verbalisoinnissa, koska niissä on mielestäni kirjoittajan suurin kehittämisen kohde.
Vaikka tarinan konteksti ja kirjan asetelma sijoittuvat minua vähemmän kiinnostavaan vanhustenhoitoon, kirjoittajan avaama teema on tärkeä ja ajankohtainen: Nuoremmat hoitavat iäkkäämpiä, mutta kyseessä eivät nykypäivänä ole välttämättä enää heidän omat vanhempansa. Yhteiskunnan kyky huolehtia ihmisistä heikentyy koko ajan. Siteet ovat löystyneet ja katkenneet, toisten elämistä ei tiedetä enää juuri mitään, vaikka vain vähän aikaa sitten oltiin yhtä perhettä. Perheen ja suvun sisäinen jännite, katkerat muistot ja puhumattomuus heijastuvat pitkälle tuleviin sukupolviin. Svensk liittää tämän taitavasti muistisairauteen, Alzheimerin taudin etenemiseen, muistin menettämisen tragediaan ja armollisuuteen.
”Toiset kadottavat muistamisen kyvyn ja menettävät sen myötä minuutensa, kaiken sen, josta he ovat omaksi itsekseen tulleet. Toiset haluaisivat olla muistamatta, koska pelkäävät löytää todellisen itsensä. Kunpa ihmiset voisivat valita, mistä muistoista itsensä ja elämänsä haluavat koostaa.”
Kiitos Merja lukukokemuksesta. Toivottavasti kirjoitat lisää.
Kommentit
Lähetä kommentti