Siirry pääsisältöön

Merja Svensk: Kaksoissidos

Merja Svensk: Kaksoissidos (2016 Robustos, 309 s).

”Siinä sitä istutaan, ollaan yhdessä, samassa huoneessa. Kumpikin omissa muistoissaan, eri ajassa, sokeina tähän yhteiseen hetkeen. Tuttuus löytyy vielä kosketuksesta. Saunalla on ollut hyvä vaikutus, vaikka Täti ei siellä muista käyneensä.”


Olemme Merjan kanssa samassa työpaikassa. Tiesin hänen julkaisevan esikoiskirjansa tänä vuonna ja lupasin ilomielin lukea kirjan ja kertoa mielipiteeni. Uskon, ettei Merja tiennyt, että kirjoitan siitä tänne. Lukiessani kirjaa lokakuun loppupuolella tapasimme Merjan kanssa työasioissa muutaman kerran. Kirjasta emme puhuneet, mutta itse havahduin tarkkailemasta omaa suhtautumistani häneen. Katsoinko tuttua työkaveria eri lailla, kun luin hänen esikoisromaaniaan? Minua taisi vähän jännittääkin, koska luin kirjaa huolellisesti ja oli keksittävä tapa kirjoittaa myös puutteista.

Kaksoissidoksessa on kaksi kerronnan tasoa. Minä-muodossa Paula on lapsi, joka asuu äitinsä ja isänsä kanssa. Ankaran ja lämpimiin tunteisiin kykenemättömän äitinsä takia Paula viettää paljon aikaa tätinsä ja setänsä luona. Maria-äidin ja Aino-tädin välejä on pysyvästi jäänyt hiertämään heidän oman äitinsä kykenemättömyys olla tasapuolinen äiti molemmille tyttärilleen.

Ulkopuolisen kertojan kuvaamassa nykyajassa keski-ikäinen Paula työskentelee leikkipuistossa Helsingissä. Välit äitiin ja omiin sisaruksiin ovat pysyneet etäisinä, jopa vihamielisinä, ja Paulan roolina on ryhtyä Lappeenrannassa asuvan tädin omaishoitajaksi. Iäkäs täti jää leskeksi, ja hänen toimintakykynsä heikkenee nopeasti.

Tarina kertoo hyvin suoraviivaisesti ja selkeäsanaisesti yhden suvun naisista. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja etenemistahti on nopea. Merja Svensk tuo selvästi esiin, mitä on tapahtunut, mitä tapahtumassa ja paikoin liikaakin tulkitsee asioita lukijan puolesta.

Kaksoissidos on kirja naisista. Miehet ovat sivuosissa; setinä, veljinä ja isinä taustalla. Renttuina, kuolleina, toteutumattomina haaveina. Sähköpostiystävinä. Jopa Paulan työpaikalla on vakituisina työntekijöinä vain naisia, ainoa mies on määräaikainen.

Kaksoissidoksessa on paljon yksityiskohtia. Niistä selviää, että Svenskillä on sisällöllinen termistö hallussaan. Hän tuntee alan ja aiheen ja tietää, mistä kirjoittaa. Yksityiskohtien kuvailussa ja tarinan kannalta irrelevanttien asioiden esittelyssä mennään välillä liiallisuuksiin. Ajattelen, että kyseessä on esikoisromaaniin liittyvä tyypillinen oireilu. Kerrottavaa on kertynyt vuosien aikana paljon. Kaksoissidoksessa on myös hienoja ja harkittuja, tarinaa tukevia ja sitä lisää valottavia yksityiskohtia. Niiden oleellisten olisin suonut pääsevän enemmän esiin.

Svenskin teksti sisältää paljon kysymysmerkkejä. Minua ne häiritsivät. Paikoin tuntui, että merkillä osoitetut kysymykset riistivät minulta mahdollisuuden oivaltaa ne itse. Olisin toivonut, että Svensk olisi kirjoittanut kirjan teemat ja kysymykset tekstin sisään. Niitä olisi voinut käyttää Paulan mielensisäisten liikkeiden ja ajatusten kuvaamisessa, tunteiden verbalisoinnissa, koska niissä on mielestäni kirjoittajan suurin kehittämisen kohde.

Vaikka tarinan konteksti ja kirjan asetelma sijoittuvat minua vähemmän kiinnostavaan vanhustenhoitoon, kirjoittajan avaama teema on tärkeä ja ajankohtainen: Nuoremmat hoitavat iäkkäämpiä, mutta kyseessä eivät nykypäivänä ole välttämättä enää heidän omat vanhempansa. Yhteiskunnan kyky huolehtia ihmisistä heikentyy koko ajan. Siteet ovat löystyneet ja katkenneet, toisten elämistä ei tiedetä enää juuri mitään, vaikka vain vähän aikaa sitten oltiin yhtä perhettä. Perheen ja suvun sisäinen jännite, katkerat muistot ja puhumattomuus heijastuvat pitkälle tuleviin sukupolviin. Svensk liittää tämän taitavasti muistisairauteen, Alzheimerin taudin etenemiseen, muistin menettämisen tragediaan ja armollisuuteen.

”Toiset kadottavat muistamisen kyvyn ja menettävät sen myötä minuutensa, kaiken sen, josta he ovat omaksi itsekseen tulleet. Toiset haluaisivat olla muistamatta, koska pelkäävät löytää todellisen itsensä. Kunpa ihmiset voisivat valita, mistä muistoista itsensä ja elämänsä haluavat koostaa.”

Kiitos Merja lukukokemuksesta. Toivottavasti kirjoitat lisää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…