Siirry pääsisältöön

Marja Björk: Lainaa vain

Marja Björk: Lainaa vain (2016 Like, 265 s).



”Raija-Liisa ei ollut tietääkseen, kun elinkeinoasiamies pölähti tiskille pitkä takki auki tekemään vekseliä Pattayan reissua varten, jonne hän oli lähdössä miesporukalla. Elinkeinoasiamies oli varma, että matkarahat järjestyisivät.”

Olen kaivannut suurta suomalaista lamaromaania. 1990-luvun talouden syöksystä alkaa olla neljännesvuosisata. Sen vaikutukset yhteiskuntaan, suomalaiseen sielunmaisemaan ja kokonaisen sukupolven kasvuun ovat voimakkaat. Tuntuu omituiselta, ettei isoa tarinaa ajasta ole tietääkseni vielä syntynyt. Voi tietysti olla, että isojen tarinoiden ja kokonaisia aikakausia tulkitsevien romaanien aika on ohi. Lama, sen ajan Suomi ja talouden vaikutukset ihmisiin ovat toki olleet ansiokkaasti esillä esimerkiksi Juha Itkosen, Hannu Raittilan ja Jussi Valtosen tuotannossa.

Marja Björk iskee houkuttelevasti suoraan teemaan. Lainaa vain sijoittuu 1980-luvun löysän rahan vuosiin sekä seuraavan vuosikymmenen alun romahdukseen. Tarinan puitteina ovat Suomen taloustilanne ja pankkien Helsingin pääkonttoreista ohjaama ihmisten lainanotto.

Björkin tarinan päähenkilö on Eeva, Mikkelistä Helsinkiin muuttanut oikeustieteiden opiskelija, joka työskentelee pankin lainatiskillä. Anja-täti on jäänyt kotiseudulle huoltamoyrittäjäksi, ja vieraillessaan Anjan luona Eeva rakastuu paikalliseen reppanaan, Sakariin, jonka kanssa päätyy hankkimaan yhteisen kodin kuihtuvasta pitäjästä.

”Pesänrakennusvietin vallassa olin johdattanut meidät tänne ja tähän tilaan. Sakari oli rukoillut Jumalalta johdatusta ja apua ja jättänyt isot asiat Isän käsiin. Tässä sitä nyt oltiin. Näin pitkälle minä olin osannut suunnitella tulevaisuuteni.”

Lamaromaanin etsinnässä en ole keskittynyt siihen, mitä ratkaisuja Suomessa tehtiin, minkälaista politiikkaa noudatettiin, kuka teki virheitä. Nekin kiinnostavat, mutta aiheesta on ilmestynyt jo lukuisia muistelmia, elämäkertoja ja muita tulkintoja. Haluan lukea, minkä näköistä silloin oli, mitä ihmiset ajattelivat, miten tekivät ratkaisujaan. Kaipaan kuvausta ajan elämästä ja tunnelmasta, kulttuurisista ja sosiaalisista merkityksistä.

”Kun vertasin Virpin tyyliä omaani, tajusin, että näytin kauhealta. Sovin kyllä muiden pankkivirkailijoiden joukkoon, ja toisetkin tilasivat puseronsa ja hameensa Anttilasta. Lukioaikaiset vaatteeni olivat olleet suurimmaksi osaksi sieltä.”

Marja Björk onnistuu ajankuvauksessaan ihan hyvin. 1990-luvun alussa Suomessa oli varmasti välillä myös aurinkoista, mutta Björkin tavoin minunkin mielessäni aikakausi näyttää harmaalta ja loskaiselta. Björkin ihmiset ovat sairaita ja vararikossa, ruokavaliot epäterveellisiä, huoltoasemalla on saastaista, seinät homehtuvat ja lattiat mädäntyvät.

Vaikka Björkin ajan ja tilanteiden kuvaaminen on sinällään onnistunutta, varsinkin dialogi kompastuu paikoin latistavaan ja alleviivaavaan loppulauseeseen; yhteenvetoon, jonka pois jättämällä viesti olisi ollut vahvempi. Tarina on tiivis ja tapahtumat etenevät nopeasti, mutta välillä tulee kiirehtimisen tunne. Kuin tarina olisi alun perin ollut pidempi ja sitä olisi väkivaltaisesti lyhennetty.

Puutteistaan huolimatta Björkin kirja on vahva teos, jossa yhteiskunnan heikosta taloustilanteesta kasvaa lohduton perheiden ja ihmisten tragedia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…