Siirry pääsisältöön

Lokakuussa 2016 luetut

Lukukokemuksina säilyvät

Marja Björk: Lainaa vain 

Anja Kauranen: Syysprinssi (1996 WSOY, 126 s).
Hieno Anja Kaurasen ja Harri Sirolan rakkaustarina. Kirjan alkupuolella olin aivan tarinan lumoissa ja kuin punk-ajan Helsingissä sekä myöhemmin Lapinlahden sairaalan rantatiellä. Kuitenkin kirja jätti lopulta syvemmin koskettamatta, vaikka mitään lisääkään en olisi siihen kaivannut.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (2016 WSOY, 178 s).
Eurooppalaiset unet on kiehtova erillisistä, mutta toisiinsa linkittyvistä tarinoista rakentuva kokonaisuus. Emma Puikkonen vie lukijan Euroopan eri osiin vuosina 1980–2027 sivuten monia lähihistorian keskeisiä käännekohtia. Lyhyet tarinan toimivat periaatteessa itsenäisinäkin kuvauksina tapahtumista, mutta oivaltava lukukokemus syntyy tarinoiden välisten yhteyksien tajuamisesta. Kokonaisuutena Emma Puikkonen onnistuu kirjoittamaan jotain oleellista eurooppalaisuudesta ja nykymaailmasta. Silti jäin kaipaamaan kirjalle selkeämpää perusviestiä.


Unohduksiin painuu

Te-Nehisi Coates: Between The World And Me (2015 Spiegel & Grau, 152 s).
Toimittaja-kirjailija kirjoittaa 15-vuotiaalle pojalleen kirjeen. Asetelma on kiinnostava, mutta kirjeestä muodostuu Amerikan Yhdysvaltojen rotuhistorian pamfletti. Tunnustan puutteeni aihealueella ja niinpä lukukokemuksesta tuli aika ulkokohtainen. Mutta oliko tämä todella ilmestymisvuotensa paras non-fiction -teos, kuten National Book Award -valitsijat päättivät?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…