Siirry pääsisältöön

Elokuussa 2016 luetut

Suosituksiksi nousevat


Italo Calvino: Marcovaldo, eli vuodenajat kaupungissa (1958 Tammi, 193 s). Italo Calvino -projektini osa 6/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. 20 lyhyen novellin kokoelma muodosti hienon kokonaisuuden. Nyt alkoi ensimmäisen kerran tuntua siltä kuin olisin pääsemässä Calvinon kyytiin mukaan. Sympaattisia, viisaita, arkisen tavallisia, mutta kuitenkin hyvin erikoisia tarinoita. Italo Calvino houkuttaa lukijaansa katsomaan maailmaa toisin.


Elena Ferrante: Loistava ystäväni 



Alice Munro: Kallis elämä (2012 Tammi, suom. Kristiina Rikman, 319 s). Olen viritellyt tuttavuutta Alice Munron kanssa, mutta joku etäisyys välillämme on. Vaikka Munron novellit ovat kiistatta korkeatasoista laatukirjallisuutta, niin jotakin puuttuu. Niitä lukiessa mikään ei muutu. Periaatteessa minun puoleltani estettä ystävyydelle ei ole: teksti on hienoa, tarinat maanläheisiä, arkisia ja viisaita. En osaa siis sanoa, mikä on vikana, jos mikään. Kenties vika on minussa novellilukijana: romaanimitassa Munro varmasti kypsentäisi tarinansa ja henkilönsä vielä pidemmälle. Yhtä kaikki, lisää novelleja ja lisää Munroa on suunnitelmani.


Lukukokemuksina säilyvät


Helen Macdonald: H niin kuin haukka (Gummerus 2014, 360 s, suom Irmeli Ruuska). Helen Macdonaldin isä menehtyy äkillisesti. Helen päätyy tekemään surutyötään ja oikeastaan peilaamaan koko elämänfilosofiaansa Mabelin, kanahaukkansa kautta. H niin kuin haukka on sukellus haukankasvatuksen ja ihmiskunnan sivistyksen historiaan. Mikä asetelma tämä olikaan, ja mikä pettymys, etten lumoutunut.


Edward St Aubyn: Never mind (Picador 1992, 197 s). Niin kutsuttujen Patrick Melrose -romaanien osa 1/5. Patrick on viisivuotias ja asuu vanhempiensa luona Ranskassa. Vanhemmat ja heidän ystäväpiirinsä ovat omalaatuista, taloudellisesti toimeentulevaa kulttuuriporukkaa. St Aubyn maalailee sivuillaan jonkinlaista idylliä, mutta iskee yhtäkkiä palleaan kertomalla kauheuksia perheen elämästä. Mielenkiintoinen ja helppolukuinen aloitus. Kokonaisuudesta saattaa tulla aikanaan oma kirjoitus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…