Siirry pääsisältöön

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (2011 WSOY, 362 s, suom. Helinä Kangas).


Kuusikymppinen Lila on kadonnut jäljettömiin Napolissa. Torinossa asuva Elena tietää, mistä on kyse: on kuin hän olisi odottanut tätä tapahtuvaksi. Elena alkaa kirjoittaa naisten elinikäisen suhteen tarinaa. Loistava ystäväni kertoo tyttöjen yhteisestä lapsuudesta ja nuoruudesta sodanjälkeisessä Napolissa.

”Lilassa oli jo silloin jotakin, minkä vuoksi en voinut jättää häntä. En tuntenut häntä hyvin, emme olleet koskaan vaihtaneet sanaakaan, vaikka kilpailimme jatkuvasti niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Mutta vaistosin, että jos olisin juossut karkuun muiden tyttöjen kanssa, olisin jättänyt hänelle jotakin omaani, mitä hän ei enää antaisi minulle takaisin.”

Tyttöjen ystävyydestä muodostuu kompleksinen asetelma. Siihen kietoutuu luottamusta ja rakkautta, mutta yhtä lailla kilpailua ja kateutta.

”Oliko se mahdollista? Oliko hän raahannut minut mukaansa toivoen, että rangaistukseksi vanhempani eivät päästäisi minua keskikouluun? Vai oliko hän tuonut minut kiireesti takaisin, jotta välttäisin sen rangaistuksen? Vai – mietin nyt – oliko hän halunnut vuorotellen kumpaakin?”

Tarinan edetessä lapsuus kääntyy nuoruuden epävarmuuksiin, ja Elenan ja Lilan ystävyys syvenee ja monimutkaistuu.

”Kaipasin vain Lilaa, joka ei vastannut kirjeisiini. Pelkäsin, että hänelle tapahtuisi kaikenlaista minun poissa ollessani, niin hyvää kuin pahaakin. Se oli vanha pelko, joka ei koskaan hälvennyt: pelko, että menettäessäni palasia hänen elämästään minunkin elämästäni katoaisi jotakin tärkeää.”

Napoli ja sodanjälkeisen Italian yhteiskunnan muutos ovat kirjassa tärkeässä osassa. Kaupunki ja ajanjakso toimivat likaisena, armottomana, pelottavana ja väkivaltaisena kasvuympäristönä tytöille mutta myös kirjan yhtenä pääelementeistä. Käsityöläisammatit ovat katoamassa ja kirjan vähävaraiset henkilöt tavoittelevat sosiaalista ja taloudellista nousua. Samalla yhteisö pitää tiukasti kiinni perinteisistä asetelmista.

”Aloin tehdä lähtöä, totta puhuen vähän säikähtäneenä. Jos Oliviero todellakin menisi puhumaan isälle ja äidille, että heidän pitäisi antaa minun jatkaa koulunkäyntiä, siitä seuraisi taas riitoja, joita en nyt millään jaksanut. Oli parempi, että kaikki pysyisi entisellään: auttaisin äitiäni, menisin paperikauppaan töihin, hyväksyisin ruman finnisen naamani, olisin terve, nätin pulska, kuten maestra Oliviero sanoi, ja raataisin kurjuudessa.”

Lukija katselee napolilaisen lähiön asukkaita tyttöjen silmin ja ymmärtää asioita heidän kanssaan samaan aikaan. Lapsille ei ole olemassa aikaa ennen heidän omaa olemassaoloaan. Tytöt ottavat naapurustonsa moninaiset jännitteet annettuina: yhtä naapuria pelätään ja toisen kanssa ei tulla toimeen, mutta lapsi ei pysähdy kysymään, miksi. Iän myötä tytöille alkaa valjeta, että sodan aikaan naapurusto on ollut jakautuneena eri leireihin. Se on jättänyt aikuisiin traumat, jotka siirretään sukupolvelta toiselle.

Salanimen takana operoiva Elena Ferrante saattaa kirjoittaa omaelämäkerrallista tarinaa. Joka tapauksessa hänen tekstinsä on elämänmakuista ja rosoista, karua ja karheaa. Loistava ystäväni on hyvin sujuvaa luettavaa. Se on niin kutsutun Napolilaissarjan ensimmäinen osa. Toivottavasti kolme seuraavaakin suomennetaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…