Siirry pääsisältöön

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (2011 WSOY, 157 s, suom. Kersti Juva).


”Englannin katumusta merkitsevän sanan remorse etymologia viittaa uuteen puraisuun, ja totisesti se tunne puree.”

Julian Barnesin Man Booker -palkitun romaanin Kuin jokin päättyisi päähenkilö Tony Webster muistelee nuoruuttaan 1960-luvun Lontoossa. Hän oli nuorempana hyvin epävarma itsestään ja tekemisistään, eikä tuntenut oloaan lainkaan kodikkaaksi ajan hengessä.

”Saatatte nyt kysyä: mutta eikö tämä ollut 60-lukua? Oli, oli, mutta vain joillekin ihmisille, vain joissakin osissa maata.”

Tony ja hänen koulutoverinsa Colin, Alex ja Adrian lähestyvät kasvuiän ilmiöitä filosofisella ja lukeneella otteella. Yhdessä heistä, Adrianissa, on jotakin, mikä erottaa hänet koulun muista oppilaista.

”Moni veti henkeä ja jokunen käänsi uhkarohkeasti päätä. Mutta kuten muutkin opettajat Hunt salli Adrianille erityisaseman. Kun me muut yritimme provokaatiota, se kuitattiin lapsellisena kyynisyytenä – josta siitäkin me kasvaisimme ulos. Adrianin provokaatiot, kas kummaa, otettiin vastaan hapuilevana totuuden etsintänä.”

Koulun jälkeen Tonyn, Adrianin ja muiden poikien yhteys katoaa kunkin lähtiessä omia teitään. Koska kirja on lyhyt, tapahtumien etenemisen tahti on välillä hurjaa. Puolentoista aukeaman aikana Tony lähtee kotoa työharjoitteluun ja päätyy ainoaksi eloonjääneeksi, kertomaan tarinaa.

”Onhan se elämä. On ollut saavutuksia ja on ollut pettymyksiä. Minut se on pitänyt liikkeellä, mutta en pane vastaan enkä hämmästy, jos muut näkevät asian toisin. Ehkäpä Adrian tavallaan tiesi mitä teki. Ei silti puhettakaan, että minä olisin mistään hinnasta jättänyt elämääni väliin, älkää käsittäkö väärin.”

Kaksiosaisen kirjan toinen puoli vie samaa tarinaa eteenpäin, mutta sävy muuttuu. Tony ei enää muistele vanhoja vaan yrittää nykyajassa selvittää, mitä oikein tapahtui. Kirjasta tulee paikoin armoton ajan kulumisen, kadonneen nuoruuden ja katumuksen tilitys.

”Ja nyt aloin ensimmäisen kerran tuntea yleisempääkin katumusta – jotakin itsesäälin ja itseinhon väliltä – koko eletystä elämästä. Alusta loppuun. Olin hukannut nuoruuteni ystävät. Olin menettänyt vaimoni rakkauden. Olin hylännyt kunnianhimoiset haaveeni. Olin karttanut elämässä kaikkea riesaa ja onnistunut – ja voi miten säälittävää se oli.”

Kuin jokin päättyisi on erinomaisesti rytmitetty tarina. Se etenee, mutta malttaa myös pysähtyä tärkeiden teemojensa äärelle. Henkilöhahmojen pohdinnat saivat minut myös nauramaan ääneen. Kirjan lyhyys väistämättä kuitenkin karsi Barnesin mahdollisuuksia kuvata henkilöitään, moni jäi maininnan tasolle. Se oli tietysti tarkoituskin, koska kirja kertoo ajan kulumisesta ja yhden miehen katumuksesta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…