Siirry pääsisältöön

Kesäkuussa 2016 luetut



Suositukseksi nousee

Simon Kuper & Stefan Szymanski: Soccernomics


Lukukokemuksina säilyvät

Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari (1973, suom. Juhani Lindholm 2015 Teos, 999 s). On hieman epäselvää, mitä viimeisen kahden kuukauden aikana tuli luettua. Thomas Pynchon ja erinomainen suomentaja Juhani Lindholm kuljettivat minua pitkin sodanaikaista ja -jälkeistä Eurooppaa. Matkalla kohtasimme valtavasti tapahtumia, henkilöitä, olentoja, kohtauksia, vaikka mitä. Aina en tiennyt missä olen.

Painovoiman sateenkaari on monessa mielessä suuri kirja. Ei se koko mitaltaan ole erinomaista, viihdyttävää tai edes hyvää tekstiä. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin kertalukemisena välillä vähän liukuhihnamaisesti luetut kolmesataasivuiset perusromaanit. Tuskin jaksan koskaan lukea Painovoiman sateenkaarta kokonaan uudelleen, mutta varmasti palaan sen sivuille. Oikeastaan aika lailla sama, mihin kohtaan.

Ja jos jossain vaiheessa tuntuikin tuskaiselta ja turhauttavalta, sivulle 985 kannatti edetä monestakin syystä. Siitä alkavat Tiina Käkelä-Puumalan hienot jälkisanat.


Keltaiset esseet: Keltainen kirjasto tutkijoiden silmin. Toimittaneet Heta Pyrhönen, Sanna Nyqvist & Päivi Koivisto (2016 Tammi, 221 s). Kirjallisuustieteen jatko-opiskelijat pureutuvat esseissään Tammen Keltaisen kirjaston 13 maineikkaaseen romaaniin. Näkökulmat ovat virkistäviä, mutta kokoelman kiinnostavuus vaihtelee valitettavan paljon. Kirja kuitenkin onnistui yhdessä tavoitteessaan: tekee mieli paikata omia lukuisia aukkoja Keltaisen kirjaston katalogista.

Unohduksiin painuu

Veikko Huovinen: Siintävät vuoret (1959 WSOY, 87 s). Vahvasti symbolinen ja luonnonläheinen Kainuun erämaihin sijoittuva pienoisromaani pojan ja tytön matkasta vaarojen yli. Samaan Suuren Suomalaisen Kirjakerhon niteeseen (vuodelta 1981) kuuluu aiemmin lukemani erinomainen Koirankynnen leikkaaja. Valitettavasti Siintävät vuoret on päässyt sitä pahemmin vanhenemaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…