Siirry pääsisältöön

Vuoden 1918 tapahtumat


Vuonna 1918 suomalaiset tappoivat toisiaan. Inhimilliset ja yhteiskunnalliset tragediat ovat kulkeneet läpi vuosikymmenten. Mukana olleista moni on kantanut salaisuutta, syyllisyyttä ja häpeää.

Maallikkolukijana on luvallista leikitellä käsitteillä. Ymmärrän intertekstuaalisuuden kirjoitusten välisinä viittauksina, mutta käytän sitä myös löyhemmin ja luultavasti väärin: kuvaamaan havaintoa, kun sama tapahtuma tulee vastaan eri kirjoissa. Se on aina ilahtumisen ja oivalluksen hetki.

Kesäkuussa 1975 tasavallan presidentti Urho Kekkonen paljasti salaisuuden luottotoimittajalleen Maarit Tyrkölle.

”Kävelin samaa matkaa presidentin kanssa, jolloin hän pyysi, että ottaisin nauhurini ja tulisin vielä hetkeksi hänen hyttiinsä. Presidentti haluaisi kertoa minulle erään tarinan syvälle mieleensä jääneistä vuoden 1918 tapahtumista.
Presidentti kertoi:
Toukokuussa 1918, kun olin 17-vuotias, koin elämäni kauheimmat hetket. Olen joutunut kantamaan kuvia niistä silmieni edessä läpi elämäni. En ole voinut puhua asiasta kenellekään, sillä jo ääneen kertominen on minulle hyvin vaikeaa.
Olin Haminassa. Kävelin torilla, kun yksi kaveri tuli ja komensi minut toimeenpanemaan teloitusta. Kaveri oli jääkäri Koistinen. Valkoiset olivat vanginneet kymmenen pahinta punaista ja ne oli seisotettu valmiiksi kaivettujen hautojen eteen. En tuntenut heistä ketään. Yhden nimen kuulin: Nieminen.
Minun piti sanoa vain, että ’nyt’. Toiset pojat ampuivat. ---
--- Olet ainoa, jolle olen kertonut, jolle olen voinut kertoa tästä. Toivon, että kerrot tämän kuoltuani, jos en ehdi toteuttaa päätöstäni ja tilittää näitä asioita muistelmissani mahdollisimman pian.”

Kekkonen ehti. Vuonna 1981 ilmestyivät hänen muistelmansa, Vuosisatani 1.

”Kävelin kerran Haminan tyhjähköllä torilla, kun näin, että sotilasjoukko kuljettaa keskellään kymmenkuntaa siviilihenkilöä. Sotilaiden johtajana oli komppaniamme päällikkö, jääkäri Taskisen nimellä tunnettu mies, joka oli ollut Kajaanissa syksystä 1917 saakka vapaaehtoisten kouluttajana. Nähtyään minut Taskinen komensi minut miesryhmään. Matkamme jatkui Haminan valleille. Siviilimiehet pantiin riviin ja kiväärein varustetut suojeluskuntalaiset parin kolmenkymmenen metrin päähän heitä vastaan. Nyt vasta oivalsin, että kyseessä oli kuolemantuomion täytäntöönpano. Taskinen määräsi minut antamaan ampumiskäskyn.”



Jari Tervon romaanin Myyrä (2004) päähenkilö ja yksi kertojista on Presidentti.

”Muistan sen toukokuun päivän, kun minusta tuli murhamies Haminan valleilla. Seitsemän miehen kohtalo on painanut tuntoani yli puoli vuosisataa eivätkä he jätä minua rauhaan. He eivät armahda eivätkä sääli. Nuoruuden ja miehuuden vuodet elin murhista piittaamatta, mutta elämän illassa tuo vihan päivä tuntuu sijaitsevan menneisyyden sijasta tulevaisuudessa. Kuljen sitä kohti kankein askelin ja se yksityiskohtaistuu kuin teos gallerian seinällä. Se avautuu ja minä katoan maalaukseen pinnan värähtämättä. ---
--- He olivat tavallisia työmiehiä, joukossa myös pari parratonta pojanriukua. He ilmestyvät öisin tarkoin vartioidun vuoteeni äärelle ja kuiskailevat minut hereille ja heillä kaikilla on ainutlaatuinen tarinansa. He haluavat kertoa sen yhä uudestaan ja yhteistä heillä on luodinreikä otsassa.”

Kirjailija Väinö Linna sai Urho Kekkoselta virallisia tunnustuksia ja miehet olivat ilmeisesti läheisissä väleissä muutenkin. Linna kosketti vuonna 1960 kansan syviä tuntoja teoksessaan Täällä pohjantähden alla 2, kun vei Akseli ja Elina Koskelan nuoret pojat Akun ja Aleksiksen teloituskomppanian eteen vuoden 1918 kahakoissa.

”Polku kuusikossa oli vahvasti tallattu, ja sen rutaisesta pohjasta pisti esiin paljastuneita puunjuuria. Erääseen pehmeään kohtaan oli jäänyt kenkä. Polun varressa kiilteli kiväärinhylsyjä. ---
--- Eteen ilmestyi musta rutainen kaivanto. Puiden kyljet sen ympärillä olivat luotien repimiä. Joku höpötti rukousta ja joku päästi tukahtuneen kirkaisun nähdessään konekiväärin ja sitä sormeilevan miehen. –Tästä poikki. Toiset jäävät tähän ja kääntyvät selin. ---
--- Kaikki eivät kyenneet menemään. Heitä tönittiin ja raahattiin kaivannon reunalle.”

Kekkonen kantoi omaa salaisuuttaan vielä viisitoista vuotta Linnan teoksen julkaisun jälkeen.


Lähteitä:

Urho Kekkonen: Vuosisatani 1 (1981 Otava)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 2 (1960 WSOY)
Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (1960 Otava)
Jari Tervo: Myyrä (2004 WSOY)
Maarit Tyrkkö: Tyttö ja nauhuri (2014 WSOY)
presidentti.fi
wikipedia.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…