Siirry pääsisältöön

Toukokuussa 2016 luetut



Suositukseksi nousee

John Williams: Butcher’s Crossing (1960 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro, 334 s). Enpä ole ihan tällaisen kirjaan usein törmännyt. Kysymyksessä on neljän miehen biisoninmetsästysretki. Ehtaa länkkäriainesta, kun ollaan 1800-luvun keskilännessä ja henkilöt ovat kuin lajityypin karikatyyrejä. Matkakertomuksesta tulee lopulta kuin uudelleensyntymiskokemus, jotakin ihmistä suurempaa, voiko sanoa jopa raamatullista. John Williams ei Butcher’s Crossingilla mielestäni aivan päässyt Stonerin maagisuuden tasolle, mutta voi miten hienon kirjailijan maailma hänessä aikanaan jättikään noteeraamatta.

Lukukokemuksina säilyvät

Julian Barnes: The noise of time (2016 Jonathan Cape 180 s). Hieno kertomus säveltäjä Dimitri Sostakovitsista Vallan, eli Neuvostoliiton, Stalinin ja puolueen ikeessä. Julian Barnes yhdistää faktaa ja fiktiota ja onnistuu piirtämään mystisen kuvan miehestä, jolla oli ristiriitainen ja kaksijakoinen suhde oikeastaan koko elämäänsä. Odotan kovasti myös suomennosta, josta tulen luultavasti saamaan vielä enemmän irti.

Jeff Connor: Wide-eyed and legless. Inside the Tour de France (1988 Simon and Schuster, 192 s). Kevään Italian ympäriajo meni jo ja Tour de Franceenkin on enää kuukausi. Korkea aika siis avata myös pyöräilykirjojen kausi. Jeff Connor seurasi brittiläisen ANC-Halfords-tallin matkaa vuoden 1987 kilpailussa. Talli ei kuulunut ennakkosuosikkeihin ja yhdeksästä ajajasta lopulta vain neljä selvisi maaliin saakka. Kiva ja sympaattinen kirja ajalta, jona ammattilaispyöräily oli nykyistä vaatimattomampaa, viattomampaa ja legendaarisempaa.

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset (2016 Otava 415 s). Markkinoitu jatko-osa Anna minun rakastaa enemmälle (2005). Saatan vaihtaa mielipidettäni, jos Juha Itkonen kirjoittaa Antin ja Suvin tarinalle kolmannen osan vuonna 2025, mutta tässä kakkososassa heidän tarinansa ei ole kiinnostava. Teksti on taattua Itkosen laatua, ja hänestä on kehittynyt eturivin sukupolvikuvausten kirjoittaja. Henkilöhahmot kantavat tarinasta toiseen.
Populaarimusiikkikulttuurin merkkien asettelijana Itkonen on runsassanainen, hyvä ja uskottava. Itkosen tyyliä lainatakseni teen vertauksen pop-musiikin ja kirjallisuuden välillä: tuntuu, että Juha Itkosen tekstiä vaivaa sama kuin Arcade Firen musiikkia. Kaikki on kohdillaan, jälki paikoin erinomaista, mutta joku tosikkomaisuus vaivaa; mestariluokkaan pääsisi, jos tuotanto hengittäisi paremmin, avautuisi keveyteen, ei ottaisi itseään niin hirveän vakavasti.
Kirjasta on myös kattava Spotify-soittolista. 


Unohduksiin painuvat

Italo Calvino: Tämä vaikea elämä (1960-63 Tammi, 206 s). Italo Calvino -projektini osa 5/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. Kolmen erillisen kertomuksen kokoelma liikkui edeltäjiään maltillisemmissa ja realistisemmissa maisemissa. Tammen painos on koottu kahdesta tai kolmesta eri lähteestä ja hieman välityön maku tästä jäi suuhun. Perussuoritus.

Elizabeth Strout: My name is Lucy Barton (2016 Viking, 191 s). Hienon Olive Kitteridgen kirjoittajan uusi pienoisromaani kertoo naisesta, joka leikkauksesta sairaalasängyssä toipuessaan viettää ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla aikaa oman äitinsä kanssa. Läpi tulevat käydyiksi perheen salaisuudet. Kirja on hyvin kirjoitettu, mutta varsin tavanomainen. Siksi lukukokemus jäi vähän etäiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…