Siirry pääsisältöön

Toukokuussa 2016 luetut



Suositukseksi nousee

John Williams: Butcher’s Crossing (1960 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro, 334 s). Enpä ole ihan tällaisen kirjaan usein törmännyt. Kysymyksessä on neljän miehen biisoninmetsästysretki. Ehtaa länkkäriainesta, kun ollaan 1800-luvun keskilännessä ja henkilöt ovat kuin lajityypin karikatyyrejä. Matkakertomuksesta tulee lopulta kuin uudelleensyntymiskokemus, jotakin ihmistä suurempaa, voiko sanoa jopa raamatullista. John Williams ei Butcher’s Crossingilla mielestäni aivan päässyt Stonerin maagisuuden tasolle, mutta voi miten hienon kirjailijan maailma hänessä aikanaan jättikään noteeraamatta.

Lukukokemuksina säilyvät

Julian Barnes: The noise of time (2016 Jonathan Cape 180 s). Hieno kertomus säveltäjä Dimitri Sostakovitsista Vallan, eli Neuvostoliiton, Stalinin ja puolueen ikeessä. Julian Barnes yhdistää faktaa ja fiktiota ja onnistuu piirtämään mystisen kuvan miehestä, jolla oli ristiriitainen ja kaksijakoinen suhde oikeastaan koko elämäänsä. Odotan kovasti myös suomennosta, josta tulen luultavasti saamaan vielä enemmän irti.

Jeff Connor: Wide-eyed and legless. Inside the Tour de France (1988 Simon and Schuster, 192 s). Kevään Italian ympäriajo meni jo ja Tour de Franceenkin on enää kuukausi. Korkea aika siis avata myös pyöräilykirjojen kausi. Jeff Connor seurasi brittiläisen ANC-Halfords-tallin matkaa vuoden 1987 kilpailussa. Talli ei kuulunut ennakkosuosikkeihin ja yhdeksästä ajajasta lopulta vain neljä selvisi maaliin saakka. Kiva ja sympaattinen kirja ajalta, jona ammattilaispyöräily oli nykyistä vaatimattomampaa, viattomampaa ja legendaarisempaa.

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset (2016 Otava 415 s). Markkinoitu jatko-osa Anna minun rakastaa enemmälle (2005). Saatan vaihtaa mielipidettäni, jos Juha Itkonen kirjoittaa Antin ja Suvin tarinalle kolmannen osan vuonna 2025, mutta tässä kakkososassa heidän tarinansa ei ole kiinnostava. Teksti on taattua Itkosen laatua, ja hänestä on kehittynyt eturivin sukupolvikuvausten kirjoittaja. Henkilöhahmot kantavat tarinasta toiseen.
Populaarimusiikkikulttuurin merkkien asettelijana Itkonen on runsassanainen, hyvä ja uskottava. Itkosen tyyliä lainatakseni teen vertauksen pop-musiikin ja kirjallisuuden välillä: tuntuu, että Juha Itkosen tekstiä vaivaa sama kuin Arcade Firen musiikkia. Kaikki on kohdillaan, jälki paikoin erinomaista, mutta joku tosikkomaisuus vaivaa; mestariluokkaan pääsisi, jos tuotanto hengittäisi paremmin, avautuisi keveyteen, ei ottaisi itseään niin hirveän vakavasti.
Kirjasta on myös kattava Spotify-soittolista. 


Unohduksiin painuvat

Italo Calvino: Tämä vaikea elämä (1960-63 Tammi, 206 s). Italo Calvino -projektini osa 5/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. Kolmen erillisen kertomuksen kokoelma liikkui edeltäjiään maltillisemmissa ja realistisemmissa maisemissa. Tammen painos on koottu kahdesta tai kolmesta eri lähteestä ja hieman välityön maku tästä jäi suuhun. Perussuoritus.

Elizabeth Strout: My name is Lucy Barton (2016 Viking, 191 s). Hienon Olive Kitteridgen kirjoittajan uusi pienoisromaani kertoo naisesta, joka leikkauksesta sairaalasängyssä toipuessaan viettää ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla aikaa oman äitinsä kanssa. Läpi tulevat käydyiksi perheen salaisuudet. Kirja on hyvin kirjoitettu, mutta varsin tavanomainen. Siksi lukukokemus jäi vähän etäiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (1957 Otava, suom. Kai Kaila, saatesanat Jyrki Vainonen (2000), 146 s).


”Piikkiherne kukki, verenpisara-aidat olivat jo nupulla, vihreitä kukkuloita, turveläjiä, niin, vihreä on Irlanti, hyvin vihreä, mutta se ei ole yksinomaan  niittyjen vaan myös sammalen väri, varsinkin täällä.”

Lukeminen on pohjattoman hieno harrastus. Olin viime kuussa Rikhardinkadun kirjastossa Helsingin kaupunginkirjaston ja Suomen Mielenterveysseuran Toivoa kirjallisuudesta -illassa. Tilaisuudessa haastateltavana ollut kirjailija Olli Jalonen kertoi saaneensa toivoa Heinrich Böllin tuotannosta, ja erityisen tärkeä hänelle oli Päiväkirja vihreältä saarelta. Böllin tiesin Nobel-kirjailijaksi, mutten ollut miehen tuotantoa koskaan lukenut. Tätä kirjaa en tiennyt edes nimeltä. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Päiväkirja vihreältä saarelta on vuoden tärkeimpiä lukukokemuksiani.

Böll perheineen matkustaa vuonna 1957 Irlantiin, ja kirjailija kertoo 5-15–sivuisissa teksteissä kok…