Siirry pääsisältöön

Pertti Lassila: Ihmisten asiat

Pertti Lassila: Ihmisten asiat (2013 Teos, 167 s).


Toimittaja Suvi Aholan esitellessä viime syksynä Finlandia-ehdokkaita tulkitsin, että hänen oma suosikkinsa oli Pertti Lassilan Armain aika. Minäkin pidin siitä paljon, ja halusin heti lukea myös Lassilan esikoisromaanin.

Ihmisten asioiden kertoja on nimeämättömäksi jäävä vanha leskirouva. Hän on juuri haudannut miehensä Jarnon, eikä heillä ollut lapsia. Ainoasta ystäväpariskunnasta Ritva on jo kuollut, ja tämän miehen Teuvon kanssa ei oikeastaan koskaan ole ollut paljoakaan yhteistä puhuttavaa. Jarnolle ei järjestetä muistotilaisuutta.

Leskirouva käy ajatuksissaan ja muistoissaan läpi elämäänsä. Ajalliset kiintopisteet kiinnittävät elämäntapahtumat menneisiin vuosikymmeniin. Leskirouva luopuu ja poistuu elämästä asteittain ja vääjäämättä.

”Jos ei katso ulos maailmaan, voi katsoa sisään itseensä. Minä katselen ja näen kuvia elämästäni, asioista, jotka satun muistamaan. Ihmiselämä, kun sitä katsoo, mitä siitä on jäänyt, se on kuin valokuvia, jotka ovat piirongin laatikossa päällekkäin ja lomittain monissa asennoissa, ei niillä ole tekemistä toistensa kanssa.”

Pertti Lassila kirjoittaa tarkkoja kuvauksia hyvästä elämästä ja elämän hyvistä hetkistä. Kuten Armaimmassa ajassa, myös Ihmisten asioissa havainnot luonnosta ja ihmisten elämänkulusta soljuvat ja lomittuvat luontevasti toisiinsa. Ihmisten asiat on kirjan nimenä nerokkaan yksinkertainen, sillä niistä tarina myös kertoo. Ihan tavallisten ihmisten tavallisesta elämästä.

”Emme muuttaneet koskaan muualle, ei ollut mitään aihetta. Viihdyimme Munkkiniemessä, kauppoja oli lähellä, keskustaan pääsi kätevästi raitiovaunulla tai bussilla, mutta talo oli silti rauhallinen. Asunto on neljännessä kerroksessa, josta näkyy pihaa ja puistoa, ja siinä on myös parveke. Aikanaan taloyhtiössä päätettiin lasittaa parvekkeet, joten parvekkeesta tuli kuin ylimääräinen kesähuone tuoleineen ja pöytineen.”

Pertti Lassilan kieli on yksinkertaista ja hänen sanavalintansa sisältävät paljon. Haikeus ja kauneus ovat tekstissä sisällä, eikä niitä ole tarvetta tuoda erikseen esiin. Lauseet ovat samanaikaisesti raskaita ja kepeitä. Niitä on helppo lukea, vaikka kaikki tuntuu hyvin merkitykselliseltä.

Elämä on katoavaista, ja elämä on vain mennyt.

”Ihan niin eivät asiat menneet, vaikka eivät huonostikaan menneet. Niitä iloisia ystäviä ei ollut helppo löytää, eikä se nuori mieskään ollut sellainen, jollaista olin ajatellut, vaan koko elämästä tuli lopulta aivan muuta.”

Niin kokenut kirjallisuuden ammattilainen kuin Pertti Lassila onkin, hän on mielestäni kehittynyt kirjailijana kahden romaaninsa välillä. Armain aika (2015) ja Ihmisten asiat ovat samanhenkisiä, hienoja kirjoja molemmat, mutta uudemmassa ilmaisu on esikoista kehittyneempää ja koostuneempaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…