Siirry pääsisältöön

Pertti Lassila: Ihmisten asiat

Pertti Lassila: Ihmisten asiat (2013 Teos, 167 s).


Toimittaja Suvi Aholan esitellessä viime syksynä Finlandia-ehdokkaita tulkitsin, että hänen oma suosikkinsa oli Pertti Lassilan Armain aika. Minäkin pidin siitä paljon, ja halusin heti lukea myös Lassilan esikoisromaanin.

Ihmisten asioiden kertoja on nimeämättömäksi jäävä vanha leskirouva. Hän on juuri haudannut miehensä Jarnon, eikä heillä ollut lapsia. Ainoasta ystäväpariskunnasta Ritva on jo kuollut, ja tämän miehen Teuvon kanssa ei oikeastaan koskaan ole ollut paljoakaan yhteistä puhuttavaa. Jarnolle ei järjestetä muistotilaisuutta.

Leskirouva käy ajatuksissaan ja muistoissaan läpi elämäänsä. Ajalliset kiintopisteet kiinnittävät elämäntapahtumat menneisiin vuosikymmeniin. Leskirouva luopuu ja poistuu elämästä asteittain ja vääjäämättä.

”Jos ei katso ulos maailmaan, voi katsoa sisään itseensä. Minä katselen ja näen kuvia elämästäni, asioista, jotka satun muistamaan. Ihmiselämä, kun sitä katsoo, mitä siitä on jäänyt, se on kuin valokuvia, jotka ovat piirongin laatikossa päällekkäin ja lomittain monissa asennoissa, ei niillä ole tekemistä toistensa kanssa.”

Pertti Lassila kirjoittaa tarkkoja kuvauksia hyvästä elämästä ja elämän hyvistä hetkistä. Kuten Armaimmassa ajassa, myös Ihmisten asioissa havainnot luonnosta ja ihmisten elämänkulusta soljuvat ja lomittuvat luontevasti toisiinsa. Ihmisten asiat on kirjan nimenä nerokkaan yksinkertainen, sillä niistä tarina myös kertoo. Ihan tavallisten ihmisten tavallisesta elämästä.

”Emme muuttaneet koskaan muualle, ei ollut mitään aihetta. Viihdyimme Munkkiniemessä, kauppoja oli lähellä, keskustaan pääsi kätevästi raitiovaunulla tai bussilla, mutta talo oli silti rauhallinen. Asunto on neljännessä kerroksessa, josta näkyy pihaa ja puistoa, ja siinä on myös parveke. Aikanaan taloyhtiössä päätettiin lasittaa parvekkeet, joten parvekkeesta tuli kuin ylimääräinen kesähuone tuoleineen ja pöytineen.”

Pertti Lassilan kieli on yksinkertaista ja hänen sanavalintansa sisältävät paljon. Haikeus ja kauneus ovat tekstissä sisällä, eikä niitä ole tarvetta tuoda erikseen esiin. Lauseet ovat samanaikaisesti raskaita ja kepeitä. Niitä on helppo lukea, vaikka kaikki tuntuu hyvin merkitykselliseltä.

Elämä on katoavaista, ja elämä on vain mennyt.

”Ihan niin eivät asiat menneet, vaikka eivät huonostikaan menneet. Niitä iloisia ystäviä ei ollut helppo löytää, eikä se nuori mieskään ollut sellainen, jollaista olin ajatellut, vaan koko elämästä tuli lopulta aivan muuta.”

Niin kokenut kirjallisuuden ammattilainen kuin Pertti Lassila onkin, hän on mielestäni kehittynyt kirjailijana kahden romaaninsa välillä. Armain aika (2015) ja Ihmisten asiat ovat samanhenkisiä, hienoja kirjoja molemmat, mutta uudemmassa ilmaisu on esikoista kehittyneempää ja koostuneempaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Arvokas ja perinteinen englantilainen hovimestari Stevens lähtee automatkalle. Sen päällimmäinen tarkoitus on koota uusi henkilökunta kartanon uuden omistajan, rikkaan amerikkalaisen liikemiehen palvelukseen. Kaikesta henkii luovuttaminen ja haikeus, koska aiemmin lordi Darlingtonin omistaessa kartanon kaikki oli paremmin ja henkilökuntaakin moninkertaisesti enemmän.

Rekrytointimatka on samalla vanhentuneen Stevensin ensimmäinen tutustumismatka omaan itseensä sekä Englantiin, jota ei enää ole olemassa. Stevens haluaa uudelleen palvelukseensa neiti Kentonin, joka kerran lähti kartanosta mennäkseen naimisiin jonkun muun kuin Stevensin kanssa.

”Minä, kuten monet meistä, olen luonnollisesti haluton muuttamaan vanhoja tapoja liian paljon. Mutta ei ole liioin mikään hyve takertua johonkin vanhaan traditioon vain tradition itsensä nähden.”

Stevens kertoo matkastaan ja muistelee samalla vuosikymmenien tapahtumia. Hän tekee tyylikkäitä kertomuksen kannalta tarkoituksenmukaisia siirtymiä ajass…

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Usein tulee luettua kirjoja, joissa juonen tasolla vähät välitän, mitä henkilöille tapahtuu. Siksi juonipaljastuksen, tosin hyvin ilmeisen, uhallakin kerron järkyttyneeni ja surreeni, kun Marsipaanisotilaassa yksi Kummelin perheen jäsenistä kuolee sodassa. Ulla-Lena Lundberg on tehnyt tämän minulle ennenkin, Jää (2013) kertoo saman perheen vaiheista, ja siinä kuolee toinen perheenjäsen. Länsiuusmaalaisia Kummeleita on kaikkiaan kuusi, opettajapariskunta ja neljä lasta ja vaikka nuorin tytär ei toistaiseksi ole ollut juuri esillä, ovat kaikki lukijalle kuin lihaa ja verta; moniulotteisia, luonteikkaita, kehittyviä henkilöhahmoja. Mestarillista kirjailijantyötä.

Vapaudenristillä palkittavista Kummelin upseeripojista ovat Marsipaanisotilaassa fokuksessa Göran, kaunis pullamössöpoika ja naistenmies, sekä Frej, taiteilija ja tiukan paikan tullen särmä ja armoton myös itseään kohtaan. He taistelevat eri rintamilla ja pitävät yhteyttä toisiinsa ja kotiin, mutta kirjeissään kaunistelevat til…

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …