Siirry pääsisältöön

Katri Lipson: Detroit

Katri Lipson: Detroit (2016 Tammi, 375 s).

” ’Eniten maailmassa rakastamme poikaamme. Hän on älykäs, huumorintajuinen, herkkä, lämminsydäminen, monella tavalla lahjakas.’ Nämä ominaisuudet on lueteltava, koska tohtorilla voi olla ennakkoluuloja jääkiekkoilijoita kohtaan.”


Mitä kohtalokkaassa laitataklauksessa tapahtui? Videokuvan perusteella näyttää kuin Timothy ehtisi huomata järkälemäisen vastustajan lähestyvän takaviistosta. Miksi hän ei suojaudu ja ota taklausta turvallisesti vastaan, vaan kääntää katseensa toisaalle? Pelikellon ajassa 57:23 päättyy yhden lupaavan NHL-kiekkoilijan ura ja vähän sen jälkeen myös toisen.

”Sitä on paha katsella. Katsoja tuntee sen omassa niskassaan, sormet kokeilevat vaivihkaa liikkuvatko vielä. Mutta taklaustakin pahempaa on katsoa jäälle lysähtäneen Callahanin mykkää liikkumattomuutta ja jäähallin kattoa tapittavia silmiä.”

Parikymppinen Timothy Callahan makaa neliraajahalvaantuneena nevadalaisessa kuntoutuslaitoksessa. Timothy seuraa tiiviisti entisen pelikaverinsa Nathan Delormen edesottamuksia. Nathaninkin ura on päättymässä hyvin nuorena. Hän on palkannut seurakseen sokean ilotytön Janet van Dyken. He viettävät viskinhuuruista aikaa motellihuoneissa, tien päällä ja aavikolla.

Timothy odottaa, mutta Nathan ei tule häntä katsomaan. Nathan lupasi aina suojella Timothya, ottaa vastaan tämänkin mustelmat. He ovat molemmat pudonneita, pohjaan kolahtaneita. Timothy liikuttaa vain päätään ja hartioitaan. Nathanin syöksykierre on jyrkkä ja sitä sävyttää välinpitämättömyys, kaiken tuhoava mielen tyhjyys.

”Timothy tulee kärsimään karmeita tuskia Nathanin takia. Sekä henkisiä että ruumiillisia. Eivätkö he muka tienneet sitä heti jo siellä pukuhuoneessa.”

Moni on kirjoittanut, että Detroit on kirja jääkiekosta. Olen eri mieltä, vaikka avaintapahtumat sijoittuvatkin päätypleksin edustalle ja joukkueen illanviettoon. Detroit on kirja ystävyydestä ja tuhotuista unelmista.

Katri Lipson vie kolmannen romaaninsa tapahtumat uusille areenoille. Taakse jäävät Kosmonautin ja Jäätelökauppiaan Itä-Eurooppa. Neuvostoliitosta ja Tsekkoslovakiasta siirrytään nykyajan USA:han ja Kanadaan. Itäblokin köyhyys, kylmyys ja kaaliruoat vaihtuvat prameisiin halleihin, autiomaan paahteeseen ja miljoonasopimuksiin.

Detroitista oli lupa odottaa Jäätelökauppiasta helppolukuisempaa, vähemmän vaikeaselkoista. Se toteutui, mutta samalla aavistuksen verotti Katri Lipsonin kirjojen omalaatuista tunnelmaa. Paikoin jopa arvasin, mitä tulee tapahtumaan.

Detroitin dialogi ja ihmisten eleiden kuvaaminen vuorovaikutuksen aikana on vähäeläistä, kirkasta ja täyteläistä. Lipsonin kieli on uskottavaa ja luonnollista. Hän ei käytä turhia sanoja. Dialogi, tarkat havainnot ja ihmisten ajattelun kuvaaminen rytmittyvät taitavasti.

”Hän pelkäsi niin kovasti, hän pelkäsi aina, että poika loukkaantuisi pahasti. Pienet kolhut olivat parempia kuin ei kolhuja ollenkaan, koska hänestä tuntui, että kolhut ovat kuin velkaa, jota pitää lyhentää säännöllisesti, koska rästiin jäänyt velka ei koskaan unohdu vaan ynnätään seuraavaan summaan.”

Jo Kosmonautissa Katri Lipson kirjoitti hienosti jääkiekosta, ja Detroit vahvistaa, että hän pienistä epätarkkuuksista ja muutamista termien kömpelyyksistä huolimatta tuntee lajin. Ammattinsa puolesta hän tuntee myös lääketieteen. Kaikissa Lipsonin kirjoissa on ollut tarkkoja havaintoja ihmisen anatomiasta ja kehon toiminnoista.  Hän ujuttaa asiantuntemustaan luontevasti vaivihkaisina annoksina – ei kirjoita lääketieteestä, vaan käyttää sitä taitavasti hyväkseen kuvatessaan henkilöitään.

Kosmonautti oli vuonna 2008 paras lukemani kirja, Jäätelökauppiaan (2012) olen lukenut toistaiseksi kahdesti, ja Detroit meni näin huhtikuun alussa vuoden 2016 lukukokemusteni kärkeen. Katri Lipson taitaa olla suosikkikirjailijani.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…