Siirry pääsisältöön

Maaliskuussa 2016 luetut



Suosituksiksi nousevat 

Tommi Kinnunen: Lopotti (2016 WSOY, 364 s). Väistämätön vertailu Neljäntienristeykseen tuntuu epäreilulta. Se oli kaksi vuotta sitten niin lähellä täysosumaa, ja yksi huhtikuinen viikonloppu meni silloin muissa maailmoissa. Ihan samaan ei Lopotti nyt päässyt. Lopotista on kirjoitettu niin paljon, että jätän tässä kuvaamatta kirjan sisältöä. Nämä kaksi kirjaa kannattaa lukea, koska Tommi Kinnunen kirjoittaa poikkeuksellisen hienoa tekstiä.

Heidi Köngäs: Hertta

José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri


Lukukokemuksina säilyvät

Rosa Liksom: Maa (2006 WSOY, 132 s). Rosa Liksomin lyhytproosa toimii, ja Maa koostuu lyhyistä 1-3 sivun tarinoista. Ne ovat hyviä, mutta koska väistämättä vertailen Maata erinomaiseen Väliaikaiseen, jää se hieman vaisummaksi. Tarinat ovat yksioikoisempia ja aika lohduttomia, koko kirja on harmaa. Hieman jäin kaipaamaan eri värejä.

Kalle Lähde: Happotesti (2015 Otava, 269 s). Aito ja verestävä kertomus siitä, kuinka alkoholi on ottamassa miehestä lopullisen vallan. Kaoottista, säälittävää, karmivaa, mutta myös erittäin hauskaa ja ironisessa itse-analyysissään osuvaa tekstiä. Älä lue Happotestiä, jos et kestä kuvausta viinan, oluen ja lääkkeiden runnoman suoliston toiminnasta. Lue Happotesti, jos olet joskus kuvitellut, että ryyppääminen ja rappio olisivat jotakin hauskaa ja romanttista.

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä (2003 Tammi, 846 s, suom. Kaijamari Sivill). Iso kirja, ja minulla monien lukemieni blogikirjoitusten myötä lähes valtavat odotukset. Linnuntietä kertoo 1960-luvulta alkavan perhetarinan. Se on murhamysteeri, yksilökokemus idän ja lännen kilpavarustelusta, ajankuva 1960-luvun perheestä ja yhteisöstä. Kaikki on kohdallaan, mutta oma kokemukseni jäi vajaaksi. Harmittaa.

Markku Pääskynen: Sielut (2015 Tammi, 254 s). Finlandia-ehdokkaana ollut yhden päivän romaani 1980-luvun Mikkelistä. Koululainen Maija katoaa, ja etsintöjen täyttämän päivän kulkua kerrotaan monen eri henkilön kantilta. Pääosissa ovat pojat Taito ja Ilari. Itse tarina oli kiinnostava, ja Pääskysen kieli on hyvää. Mutta kokonaisuuteen sisältyi niin paljon elementtejä, että minä en saanut niistä kaikista kiinni. Ne tuntuivat paikoin liian irrallisilta eivätkä nivoutuneet tarinaan.


Unohduksiin painuvat

Italo Calvino: Ritari, jota ei ollut olemassa (1959 Tammi, 127 s). Italo Calvino -projektini osa 4/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. Samanhenkinen teos kuin Paroni puussa ja Halkaistu varakreivi, mutta niitä heppoisempi. Tarina ritarikunnasta on allegoria rakkaudesta, uskollisuudesta ja kunniasta sekä ilmeisesti myös julkaisuaikansa yhteiskunnasta. Ei auennut minulle, mutta projekti jatkuu.

Pekka Hiltunen: Varo minua (2015 WSOY, 447 s). Pekka Hiltunen kirjoittaa vetävää kotimaista jännityskirjallisuutta. Lontooseen sijoittuvan Studio-sarjan kolmas osa oli kuitenkin edellisiä (Vilpittömästi sinun ja Sysipimeää) tylsempi. Sarjan muodostavissa kirjoissa parasta on usein side, joka päähenkilöihin syntyy. Niin on käynyt näissäkin kirjoissa.

Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (1960 Otava, 191 s). Pätkittäinen ja kaoottinen, ihan kuten varmasti sotakin, kuvaus muutamasta päivästä sisällissodan loppuvaiheista. Pidän Veijo Meren tavasta kirjoittaa, mutta en saanut tarinasta tai henkilöistä mitään otetta. Parasta tässä vuoden 2006 uusintapainoksessa olivat Juha Hurmeen jälkisanat.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…