Siirry pääsisältöön

Heidi Köngäs: Hertta

Heidi Köngäs: Hertta (2015 Otava, 285 s).



Heidi Köngäksen Hertan resepti on erinomainen: sopivassa suhteessa todellista historiaa ja mahdollista fiktiota. Tarina on todellinen. Se kertoo suomalaisista huippupoliitikoista aikana, jona maamme kohtalo oli vaakalaudalla. Mahdollista fiktiota ovat henkilöiden ajatukset ja motiivit, tunteet toisiaan kohtaan. Ne tuntuvat uskottavilta, mutta tulkinta on tietysti kirjailijan. Pienen ihmisen inhimilliset murheet sekoittuvat valtiotason maailmanpolitiikan tapahtumiin.

”Vaikeinta oli kestää tätä päämäärätöntä vankeutta. Se on kuin taikinaa, joka ei nouse. Kun olisikin joku tietty päivä, jota kohti aika kulkisi vääjäämättä, omalla painollaan. Seuraan sotatapahtumia, välillä yritin jopa piirtää omaa karttaa tapahtumista itärintamalla, mutta se löydettiin, ja istuin siitäkin. Nyt en enää jaksa seurata rintamaliikkeitäkään tarkkaan. Minulle riittää, että puna-armeija tulee, mutta kuinka pian.
Siitä kun näin mieheni viimeksi on kulunut kolme vuotta ja seitsemän kuukautta ja kuusitoista päivää. En laske päiviä, kärsin ne puutteenalaisena yhden kerrallaan.”

Kirjan kolmen näkökulman kerrontatekniikka toimii hyvin ja sujuvasti. Ääneen pääsevät lähes vuorotahtiin Hertta ja Leino, ja hieman harvemmin Riekki. He ovat kaikki todellisia historian henkilöitä. Kappaleet ovat lyhyitä ja teräviä, mutta muutamassa sivussa on paljon sisältöä.

Hertta on Hertta Kuusinen (1904-1974). Hän on jättänyt lapsensa Neuvostoliittoon, viettänyt Suomessa vuosia vankeudessa ja turvasäilössä ja noussut sitten maamme politiikan huipulle. Leino on Yrjö Leino (1897-1961), sittemmin rappiolle ajautunut ja unohdettu kommunistiministeri, joka hetken aikaa oli huipulla hallituksessa ja Hertta Kuusisen aviomiehenä. Riekki on Esko Riekki (1891-1973), kivenkova jääkäri, Valkoisen Suomen puolustaja ja kommunistien jahtaaja.

”Sanoin viimeksi Riekille, ettei tästä tule mitään, että lopetan, mutta hän ei päästä minua vaikkei itse enää edes ole Etsivän keskuspoliisin johdossa, vai mikä sen puljun nimi nyt on, joku Valtiollinen joku. Hän työnsi kainalooni sanomalehden, jonka välissä oli rahakuori ja vaati minua pysymään niin lähellä Herttaa kuin vain mahdollista.”

Tarina tekee siellä täällä vaivihkaisia selittäviä siirtymiä ajassa taaksepäin, mutta pääsääntöisesti edetään kronologisesti. Käsittelyssä ovat sotien ja vaaran vuodet, ja tapahtumat alkavat Hertan vapauduttua maanpetostuomiostaan vuonna 1939. Kirja päättyy vuoteen 1948.

Hertta on tarina rakkaudesta sekä oman elämän uhrauksista ja kuvaus kovista poliittisista ajoista. Kirjan vuosina politiikka ei ollut peliä, vaan siinä olivat kyseessä urat, vapaudet ja elämät. Heidi Köngäs tavoittaa mielestäni erinomaisesti ajan ilmapiirin. Nämä inhimilliset ihmiset olivat yhtäkkiä tilanteessa, joissa vaakalaudalla saattoi olla koko kansakunnan tulevaisuus. Samalla he olivat itse konkreettisessa hengenvaarassa. Silti vaikuttaa, että aate ja puolue menivät kaiken edelle.

Tiesin tietysti, miten Suomelle ja Neuvostoliitolle kävi noina vuosina. Muistin myös pääpiirteissään Hertta Kuusisen henkilöhistorian ja jotakin Yrjö Leinosta. Silti minua jännitti lukiessa. Heidi Köngäksen Hertta ei ollut viime vuonna Finlandia-ehdokkaana. En tiedä, miksi ei.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…