Siirry pääsisältöön

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015 Gummerus, 222 s).


Hannele-äiti kuolee, kun kesken pihatöiden hänen päähänsä putoaa taivaalta jääkimpale. Annu-täti voittaa kaksi kertaa lotossa jättipotin. Salama osuu viisi kertaa skotlantilaiseen kalastajaan Hamish MacKayhin.

Koska äiti kuolee, Pekka-isä ei hymyile pitkään aikaan, Sahanpurutalon remontti jää kesken ja talon seinä kostuu piloille. Täti ostaa rahoillaan ison, vanhan Kartanon, jonka tornihuoneessa vain nukkuu monta viikkoa. Annu ja Hamish MacKay käyvät kirjeenvaihdon elämän sattumanvaraisuudesta.

Ihmiset suojautuvat kaikelta mahdolliselta, mutta sattuman oikusta vaara iskee sellaiselta suunnalta, mihin ei ole voinut varautua. Isä pelkää kosteusvauriota ja huolehtii huolehtimasta päästyään, mutta tyhjästä putoaa jäätä, joka tappaa vaimon ja hajottaa perheen.

Kertoja on Hannelen tytär Saara, joka asuu ensin Sahanpurutalossa, sitten Kartanossa ja lopulta taas Sahanpurutalossa. Saara ei oikein ymmärrä, mitä hänen maailmassaan tapahtuu. Silti kun Saara katselee maailmaa hieman erilaisesta näkövinkkelistä kuin aikuiset, hän näkee paljon sellaista mitä aikuiset eivät pidä näkemisen arvoisena.

”Isä sanoo, että aika-parantaa on paskaa. Isän mukaan niin sanovat vain ne, jotka eivät mitään mistään ymmärrä eivätkä ole mitään ikinä joutuneet kokemaan. Ja minun harmaat aivosoluni ajattelevat, että isä saattaa olla oikeassa, sillä ainakaan vielä mikään ei ole parantunut, vaikka kesäloma on jo alkanut.”

Yksi läpi kirjan kulkevia teemoja on lapsen tapa käsitellä äidin kuolemaa. Saara painaa mieleensä muistikuvia äidistä erilaisissa arjen tilanteissa ja yrittää hellittämättä ratkaista tämän sattumanvaraisen kuoleman arvoitusta. Myöhemmin äiti palaa kummituksena Saaran ajatuksiin. Lopulta, takaisin Sahanpuruntalon kotiin palattuaan teini-ikää lähestyvä Saara pystyy päästämään irti äidistä.

On ihmisiä, joiden on vaikea lukea fiktiota. He pitävät tietokirjallisuutta tai vähintään faktoihin perustuvaa tarinaa parempana ja uskottavampana. Heidän ei kannata vaivautua lukemaan Taivaalta tippuvia asioita. Lienee elämänkulun mahdollisuuksien rajoissa, mitä Hannelelle, Annulle tai Hamishille tapahtui. Myönnän varsin epätodennäköiseksi, että näiden tapahtumien ihmisten tarinat kohtaavat. Selja Ahavan kirjassa näin kuitenkin käy, ja lopputulos on kiehtova.

Kirjaa on helppo moittia epäuskottavaksi, mutta ensisivulta lähtien se vie mennessään. Sattumat, kaipaus, ilo ja elämänkulku jäävät mieleen pitkiksi ajoiksi, vaikka itse lukukokemus on aika nopea. Tätä kirjaa ei malta päästää käsistään.

Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat oli Finlandia-ehdokkaana viime vuonna. Se jäi vähälle huomiolle. Kaikkia ehdokkaita en ole vielä ehtinyt lukea, mutta tämä on lukemistani miellyttävin. Viehättävä tarina on samalla myös toistaiseksi paras tänä vuonna lukemani kirja. Ahavan teksti on hyvin laadukasta.

”Arvon rouva Heiskanen,
Olen kalastaja. Pyydän hummereita ja merirapuja. Asun vaimoni kanssa pienessä talossa, ja pihallamme kasvaa palkopapuja, perunaa, kolmenlaisia kaaleja ja kurpitsaa.
Te pyydätte selitystä, mutta luulen että teidän itsenne on löydettävä se. Oman kokemukseni mukaan muiden antamista selityksistä ei ole mitään hyötyä kuitenkaan.
Terveisin
Hamish MacKay”




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…