Siirry pääsisältöön

Tammikuussa 2016 luetut



Suosituksiksi nousevat:

Jonathan Franzen: Purity.

Bernard Malamud: Tuomittu.


Lukukokemuksina säilyvät

Italo Calvino: Paroni puussa (1957 Tammi, 248 s). Italo Calvino –projektini osa 3/12; tavoitteena lukea italialaiskirjailijan koko suomennettu tuotanto. Kirjoitan lopuksi niistä enemmän. Ihastuttava kirja, sujuva ja mukaansatempaava. Biagio kertoo puuhun muuttaneen veljensä ja koko perheensä tarinan 1700-luvun aatelisessa Italiassa. Tässä on paljon pinnan alla ja varmasti jokaisella lukijalla on oma tulkintansa, mistä tarinassa on kyse.

Joel Haahtela: Lumipäiväkirja (2008 Otava, 190 s). Oikeusoppinut keski-ikäinen mies kamppailee elämänhallintansa kanssa. Hän ajautuu kohtaamaan länsisaksalaisen 1970-luvun terroriliikkeen entisen rakastettunsa kautta. Ensimmäinen Haahtelan kirja, jonka luin. Pidin kielestä ja henkilökuvauksesta, mutta kokonaisuus jäi etäiseksi. En saanut riittävästi otetta.

Gary Imlach: My Father And Other Working-Class Football Heroes (2005 Yellow Jersey Press, 232 s). Kirjoittaja kiinnostuu isänsä Stewart Imlachin äkillisen kuoleman jälkeen tämän jalkapallourasta. Skotlantilainen Imlach pelasi lyhyehkön uran huipputasolla 1950- ja -60 –luvuilla. Tarinasta tulee viehättävä matka sen ajan Englantiin. Jalkapallo oli työläisammatti muiden joukossa, mutta sitä tehtiin suurella intohimolla.

Audrey Magee: Sopimus.

Jo Nesbo: Verta lumella II (2015 Johnny Kniga, 272 s). Verta lumella -sarjan itsenäisenäkin teoksena toimiva kakkososa oli ensimmäistä parempi. Huumekuviohuijaukset, palkkamurhaajat, ajojahti, piiloutuminen, väkivalta ja ovelat käänteet ovat ehtaa jännäriainesta. Kirja nousi mielenkiintoisen kerronnan ja hyvin kuvatun pohjoisen miljöön ansiosta lajityyppinsä hyväksi edustajaksi.


Unohduksiin painuu

Tuomas Nyholm: Jarkko Ruutu. Jumalainen näytelmä (2015 Otava, 463 s). Kiistanalaisen jääkiekkoilijan urheilu-uran tilinpäätös oli kiinnostavaa luettavaa. Muistin ison osan tapahtumista, ja olisinkin kaivannut vähemmän niiden kertaamista, enemmän sellaista mitä ei ole aiemmin kerrottu. Jumalaista näytelmää on mainostettu poikkeukselliseksi urheilukirjaksi, mutta olen eri mieltä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…