Siirry pääsisältöön

Bernard Malamud: Tuomittu

Bernard Malamud: Tuomittu (1966 Gummerus, 315 s, suom. Eero Raassina ja Risto Lehmusoksa)


Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan kirjavarastosta löytyy vaatimattoman näköinen sininen nide. Kansilehtiä ei ole ehkä koskaan ollutkaan, kellertyneillä sivuilla on virkailijoiden lyijykynämerkintöjä, ja mitä kaikkea sivuihin onkaan vuosien aikana tahriutunut. Murusia putoilee syliin sivuja käännellessä, ja lukemisen jälkeen tekee mieli käydä pesemässä kädet.


Mad Men –televisiosarjan Don Draper ei ensisijaisesti ollut lukumiehiä, mutta sarjan kulkuun kuului upottaa kulttuurisia signaaleja ajankuviksi sekä kertomaan katsojille, missä vuodessa mennään. Mad Menin viidennen tuotantokauden seitsemännessä jaksossa eletään vuotta 1967. Donilla on iltalukemisena Bernard Malamudin The Fixer (Tuomittu), joka oli samana vuonna voittanut National Book Awardin ja Pulitzer-palkinnon.

Kirjavalinta oli mielestäni sarjan käsikirjoittajilta taitava. Sinällään aika ilmeinen, koska samoin kuin esimerkiksi Beatlesin musiikki toisessa kohdassa, myös Tuomittu ankkuroi kohtauksen tukevasti aikaansa. Toisaalta, kun kerran Tuomittu oli noinkin tunnustettu ja menestynyt teos, tuntuu sisältä tyhjän Don Draperin loogiselta lukea juuri kirjaa, jota vuonna 1967 kuuluukin lukea.

Jakov Bok on köyhä työmies, joka kokee häpeää vaimonsa ja omaisuutensa menettämisestä ja lähtee kotikylänsä juutalaiskorttelista Kiovaan etsimään parempaa elämää. Eletään tsaarin ajan Venäjällä ensimmäisen maailmansodan alla. Juutalaisvainot ovat kiivaimmillaan.

”Remonttimiestä vaivasi enemmän kuin hän halusi itselleen myöntää sellainen tunne, että hänellä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa lähtemiseensä. Hänen harvat ystävänsä olivat jääneet taakse. Hänen tottumuksensa, häneen parhaat muistonsa – niitäkin oli – olivat takanapäin. Mutta niin oli myös hänen häpeänsä.”

Kiovassa puhdasuskoisen ja oikeudenmukaisuuteen luottavan Jakovin juutalaisuus johtaa työpaikan menettämiseen. Samalla hänet vangitaan liitettynä rituaalimaisia piirteitä sisältäneeseen pienen pojan murhaan. Murhaoikeudenkäynnin odotus tutkintavankeudessa on pitkä, ja Jakov rikoksineen edustaa kaikkea, mitä juutalaisuudessa pelätään. Kaikki ovat Jakovia vastaan ja monet yrittävät huijata. Miehen on mahdotonta puolustautua.

”Teidän osuutenne tässä murhajutussa oli meille tuttu jo ennen kuin suoritimme pidätyksen. Olitte ainoa sillä alueella asuva juutalainen lukuun ottamatta Mandelbaumia ja Litvinovia (…) Epäilimme heti juutalaista, koska kukaan venäläinen ei voinut mitenkään tehdä kyseisenlaista rikosta.”

Tuomitun teksti on konstailematonta ja selkeää, tarina hyvin suoraviivaista asioiden ja tapahtuminen pelkistettyä kertomista. Alkuun se tuntuu – vanhahtavan suomennoksen maustamana – hieman liiankin yksinkertaiselta, mutta kehittyy sivujen edetessä kirjailijan taidonnäytteeksi. Lukija saa Malamudin kirjasta tekstiä suuremman lukukokemuksen.

”Jakov laski. Hän laski aikaa, vaikka koetti olla laskematta. Laskeminen edellytti laskemisen loppua, ainakin sellaisen miehen kohdalla, joka käytti vain pieniä lukuja. Kuinka monesti hän oli laskenut sataan elämässään? Kuka voi laskea ikuisesti? Sellainen kerrostaa aikaa.”

Tuomittu on suorasukainen ja säälimätön tarina yksinäisyydestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja toivottomuudesta. Kirja toimii myös yksilön vapauden kautta kerrottuna lyhyenä oppituntina Itä-Euroopan juutalaisvainojen historiasta. Hyvä kirja, hieno lukukokemus.

”Jakov olisi ollut iloinen, jos asiat olisivat vielä olleet niin kuin ennen. Hän toivoi, että olisi saanut nauttia hieman mukavuudesta, vapaudesta – niin kuin silloin. Kahleissa kaikki mikä oli jäljellä vapaudesta oli elämä, vain olemassaolo; mutta olemassaolo ilman pienintäkään valinnan mahdollisuutta oli samaa kuin kuolema.”





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maiju Lassila: Kuolleista herännyt & Pirttipohjalaiset

Algot Untolan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Untolan tuotantoa ja kohtaloa esiin nostanut Juha Hurme sanoo sen olevan nyt yksi perkele, kun tasavuosia ei ole noteerattu millään tavalla eikä asia tunnu kiinnostavan ketään. Untolan tunnetuimmat kirjailijanimet ovat Maiju Lassila ja Irmari Rantamala, ja erilaisia kirjailijanimiä hänellä tiedetään olleen peräti kymmenkunta.

Kirjailija ja tutkija Markku Eskelinen kiittää sitä, että Untolan kirjallinen mustamaalaaminen ja aktiivinen unohtaminen on sentään päättynyt, ja että hänen tuotantoaan on uudelleenjulkaistu ja sitä pidetään merkittävänä. Siitä huolimatta Untola on Eskelisenkin mukaan edelleen jollain tapaa henkipaton asemassa: esimerkiksi koko hänen laajaa tuotantoaan ei ole painettu tai saatettu, saati digitoitu edes tutkijoiden käyttöön.

Untola tuotti 1910-luvulla hurjan määrän tekstiä, parhaimpana vuotenaan yhdeksän kirjaa. Yhden romaaninsa hän kirjoitti 19 tunnissa. Pääosan myöhäistuotannost…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…