Siirry pääsisältöön

Audrey Magee: Sopimus

Audrey Magee: Sopimus (2015 Atena, 332 s, suom. Heli Naski)


Eletään 1940-luvun Natsi-Saksassa. Peter Faber on nuori opettaja, joka on määrätty voitokkaasti etenevän Saksan armeijan jalkaväkeen ensin Ranskan rintamalle ja nyt valtaamaan Neuvostoliittoa. Katharina Spinell on nuori berliiniläinen, joka asuu äitinsä ja isänsä talossa. Tohtori Weinart on Natsipuolueen mahtimies Berliinissä. Hän on ottanut Spinellin perheen suosioonsa.

Spinellien hyvä asema natsismin uhoa uhkuvassa Berliinissä perustuu osin Katharinan ja Peterin sopimukseen. Vaikka he eivät ole koskaan tavanneet, nuoret päättävät solmia avioliiton. Peter saadakseen pidemmän loman itärintaman kauheuksista; Katharina turvatakseen elämänlaatunsa ja saadakseen mahdollisesti myöhemmin sotasankarin leskeneläkkeen. Puolueen rodunjalostusohjelma mahdollistaa järjestelyn.

Peter ja Katharina tapaavat kerran, ihastuvat ja rakastuvatkin. Pääasiassa tarinaa kerrotaan kuitenkin reaaliaikaisesti kahdessa paikassa. Ensin ollaan voitokkaissa tunnelmissa, kun rintamalinja työntyy kohti itää ja toisaalla Berliinissä nautitaan natsismin saavutuksista. Sitten kaikki muuttuu: Saksan ja Peterin sota muuttuu Staliningradin piirityksen kauheudeksi, ja lopulta liittoutuneiden joukot saavuttavat Berliininkin ja Spinellien kotioven.

Dialogi kuljettaa tarinaa, ja tapahtumat etenevät vauhdikkaasti. Audrey Mageen teksti on mielenkiintoista. Sodan käänteet, ihmisten ajatukset, riemut ja kauheudet paljastuvat vaivihkaa. Toisaalta, kun julmat ja järkyttävät asiat kerrotaan, ne ovat sivuilla kaunistelemattomina. Ratkaisu toimii hyvin: lukija tietää ja aavistaa enemmän kuin kertoja kertoo tai päähenkilöt osaavat kuvitella. Tarinassa on uhan tuntua. Berliinin juutalaisten kohtalo kuvataan ilman juutalaisia, mikä tekee siitä karmivamman.

Rannekellonipun alla hän näki kultakoristeisen, mustan täytekynän, jonka nipistimeen oli kaiverrettu nimi Samuel. 
”Voin poistaa nimen”, panttilainaaja sanoi.
”Sitten se olisi täydellinen.”
”Tahtoisitteko tilalle toisen nimen?”
”Peter.”
Hän antaisi sen Peterille jouluna.

Sopimus on aika simppeli kirja. Katharina on uskomattoman naiivi ja sotilaat epäaidon tuntuisia kyseenalaistaessaan oloaan syvällä itärintamalla, Venäjän arojen pakkasessa. Naiivius ja yksinkertainen kerronta on varmasti tarkoin valittu tyylikeino, ja etenkin alussa toimiikin hyvin. Myöhemmin se alkaa kyllästyttää, vähän ärsyttääkin. Arvioisin, että kirjasta jopa yhdeksänkymmentä prosenttia on dialogia, mikä on omaan makuuni liikaa.

”Minulle se on tärkeää.”
”Miksi se on sinulle niin pirun tärkeää?”
”Meidän täälläoloomme on syy, eikö niin?”
”Kyllä, se, että olemme sotilaita.”
”Ei, Fuchs, me olemme täällä hävittämässä kommunistit ja juutalaiset Venäjältä. Jotta minun vaimollani ja lapsellani on parempi tulevaisuus.”
”Ei se ole niin yksinkertaista.”
”Helvetti, tee siitä niin yksinkertaista.”

Kirjan hurjan dramaattinen loppu saa henkilökuvauksen tuntumaan syvällisemmältä kuin edeltävillä sivulla. Loppu muistuttaa lukijaa, mistä tarinassa oli kyse, sopimuksesta. Loppu jätti minut kirjan puutteista huolimatta pohtimaan, oliko Sopimus sittenkin parempi kirja kuin lukiessa tuntui. Ainakin Katharina ja Peter jäivät vahvasti mieleen.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Leeni Peltonen: Valvomo

Leeni Peltonen: Valvomo. Kuinka uneton oppi nukkumaan (2016 Otava, 240 s).

”Uni vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki vaikuttaa uneen.”


Pidän jääkiekosta ja Pohjois-Amerikan ammattilaissarja NHL:n seuraamisesta. Vaikka yhä useampi sen otteluista lähetetäänkin Suomen aikaa illalla, on tavallisin pelien alkamisaika 2.05. NHL:stä onkin tullut minulle maaginen kirjainyhdistelmä, rakas yöllinen seuralainen.

Diagnoosimääritelmän perusteella olen ollut unihäiriöinen kymmenisen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeutta nukahtaa iltaisin. Mutta aikaiset heräämiset, ne ovat piinaa. Usein klo 03-jotakin, pahimpina aikoina heti puolen yön jälkeen jo hereille. En ole tarvinnut herätyskelloa.

Kiinnostuin Leeni Peltosen juuri ilmestyneestä Valvomosta ja sainkin sen luettavakseni aika nopeasti. Päätettyäni kirjoittaa kirjasta tänne toivon kuitenkin välttäväni unihäiriöisen valitustilitys –sävyn. Haluan kirjoittaa Leeni Peltosen hyvästä kirjasta ja peilata sitä omiin kokemuksiini. Valvomossa Peltonen kert…

Rosa Liksom: Väliaikainen

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like 175 s).


Olen aina pitänyt Rosa Liksomin tekstistä. Väliaikaisen sisäkannen silmäily paljastaa kuitenkin armottoman totuuden: 30 vuoden uralle listatuista 18 teoksesta olen lukenut neljä. Siihen tulee muutos.




Tunnustaudun mieluiten pidemmän proosan ystäväksi, mutta Rosa Liksom osoittaa uutuudellaan, että ison tarinan ja kirjavan kuvauksen voi luoda myös pienistä paloista, sirpaleittain. Väliaikainen koostuu kolmesta osasta: Muu maailma, Kaspar Hauser ja Pohjoinen. Niissä on yhteensä 63 kertomusta, ja väleihin Liksom on sijoittanut neljä omituista eläintarinaa. Lyhyet kertomukset eivät juonen osalta liity toisiinsa ja satunnaisesti toistuvat tutut nimetkin kertonevat eri henkilöistä. Nämä puolen, yhden ja kahden sivun kertomukset muodostavat kuitenkin hienon kokonaisuuden.




Teen karkean jaon: 70 ensimmäistä sivua ollaan etelän lähiöissä, loput 100 Pohjois-Suomessa. Myös teksti muuttuu. Pystyn korkeintaan tyydyttävästi arvioimaan Liksomin lähiökieltä, en…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…