Siirry pääsisältöön

Lukuvuosi 2015




En ole aina pitänyt systemaattisesti kirjaa lukemisistani. Vuosittain olen kuitenkin listannut parhaat lukukokemukseni ja ollut suurin piirtein ajan tasalla lukemieni kirjojen määrästä: noin yksi viikossa. Vuonna 2014 luin 46 kirjaa.

2015 on ollut monella tavalla erittäin hyvä lukuvuosi. Olen aika iloinen, että lopulta rohkaistuin kirjoittamaan ajatuksiani tälle sivulle. Olin ehkä jo jonkin aikaa hakenut minulle sopivaa kirjoittamisen kanavaa, ja oikeat kannusteet ja rohkaisut johtivat tämän uuden harrastuksen aloittamiseen kesällä 2015.

Tulen tänä vuonna lukeneeksi 68 kirjaa, enemmän kuin koskaan. Päätös blogin avaamisesta syntyi lähes tasan keskellä vuotta, ja määrällisesti se näkyy niin, että alkupuolella vuotta luin 28 kirjaa ja loppupuoliskolla 40. Laadullisestikin lukemisessa tapahtui muutos: Yhtäältä syksyllä tuli ainakin aloitettua kirjoja tarkemmin ja siten, että periaatteessa kaikista niistä olisi pitänyt jotakin voida kirjoittaakin. Toisaalta tuli ehkä ahnehdittua liikaakin kirjoja, ja jos jostakin teoksesta syntyi nopeasti päätös olla kirjoittamatta, lukukokemuskin muuttui ylimalkaisemmaksi. Kaiken kaikkiaan blogin perustaminen on rikastuttanut lukuharrastustani paljon.

Uusista kirjoista kirjoittaminen, sellaisista jotka täyttävät blogit muutenkin, on vaikeaa. Olen saanut viisaita neuvoja profiloida tekstejäni kirjoihin, jotka eivät ehkä muuten ole niin laajalti tunnettuja. Mikä enemmän voisikaan motivoida kirjoittamaan kuin kuulla jonkun löytäneen lukukokemuksen tätä kautta.

Kiitos Piippuhyllyllä-blogin sisältöön vaikuttaneille ja tekstien lukijoille. On ollut erittäin lämmittävää huomata eri yhteyksistä jonkun lukeneen tekstejäni. Osa on kommentoinutkin suoraan minulle, kommenttikenttään tai Facebook-linkityksiin. Joku sanoi, että kirjoitan rohkeammin kuin puhun. En tiedä, mutta mielestäni se ainakin sujuu suullista ilmaisua paremmin, tämä on minulle luonteva tapa.

Listojen tekeminen on tärkeää. Listat auttavat jäsentämään maailmaa ja omaa tekemistä, niillä saa toimintaan ryhtiä ja järjestystä. Erityisen oleellista on koota vuoden lopun kokemukset. Tietenkin on niin, että lista samalla armottomasti ja usein epäreilustikin arvottaa listoilla esiintyjiä suhteessa toisiinsa. Mutta toistaiseksi en ole keksinyt reilumpaakaan tapaa.

Alla on kolme erilaista rankinglistaa lukuvuodesta 2015. Jo lyhyen hetken kuluttua saatan olla itseni kanssa eri mieltä. Siksi on kiva ensin palauttaa mieliin vuoden 2014 parhaat lukukokemukset; niistä en näe edelleenkään syytä olla eri mieltä. Ne olivat Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, Jhumpa Lahirin Tulvaniitty, Mikko Rimmisen Pölkky, Juha Itkosen Ajo ja David Foster Wallacen Infinite Jest.

Lukuvuosi 2015 oli suomalaisten naiskirjailijoiden. Viiden parhaan kirjan tekijöistä naiset jatkanevat edelleen julkaisemista, kaksi miestä eivät. (Pahoittelen, että parhaista kirjoista vain yhdestä syyspuolella luetusta on kirjoitus.)

Vuonna 2015 parhaat lukemani kirjat
1) Eeva-Kaarina Aronen: Edda
2) Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
3) John Williams: Stoner
4) Katri Lipson: Jäätelökauppias
5) Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1-3

Piippuhyllyllä-blogin viisi luetuinta tekstiä
1) Adam Langer: California Avenue
2) David Walsh: Seven Deadly Sins 
3) Pyöräilykausi 2015 ja Muistolaattabongarin opas
4) Rosa Liksom: Väliaikainen
5) Colson Whitehead: Balladi John Henrystä

Piippuhyllyllä-blogin viisi mielestäni onnistuneinta tekstiä
1) David Walsh: Seven Deadly Sins
2) Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
3) Katja Kettu: Yöperhonen 
4) Rosa Liksom: Väliaikainen
5) Katri Lipson: Jäätelökauppias

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Lukuvuosi 2017

Luin vuonna 2017 liikaa: 113 sivua päivässä. Lukemieni kirjojen listalla on pikavilkaisulla parikymmentä, joista en pysty palauttamaan mieleeni oikeastaan minkäänlaista muistikuvaa. Toisaalta lukuvuoden aikana löytyi uusia suosikkeja, kirjavarastojen pölyistä löysin luettavaksi ajatonta neroutta, kotimaiseen runouteen perehdyin urakalla.

Lukuvuoteni 2017 jääkin mieleen kotimaisen kirjallisuuden teemavuotena. Lukemistani 191 kirjasta peräti 147 oli suomalaisia. Vinouma suomalaisen kirjallisuuden suuntaan selittyy kotimaisen kirjallisuuden opinnoillani, Suomi 100 –teemavuodella sekä kotimaisen lyriikan vyöryllä. Projektini lukea Yleisradion Kirjojen Suomen 101 teosta kaikilta itsenäisyyden vuosilta ei kuitenkaan toteutunut lähimainkaan (27/101), mutta se jatkuu edelleen. Tavoitteena vuodelle 2018 on lukea enemmän ulkomaista kirjallisuutta. Hyvä tavoite on myös lukea määrällisesti vähemmän.


Kiitos jälleen kaikille kirjoituksiani lukeneille, niitä kommentoineille, peukuttaneille, jakanei…

W.G. Sebald: Austerlitz

Ensin tärkein asia: Austerlitz on suurenmoinen kirja. Sen sivuilla on koskettava tarina, paljon tietoa, kokemusta ja viisautta.

Päähenkilö on Jacques Austerlitz, vuonna 1934 syntynyt eurooppalainen. Tapaamme hänet aikuisena Antwerpenin asemalla. Miehen tarinaa aletaan keriä auki Euroopan historian ja eurooppalaisten paikkojen kautta. Austerlitz hakee juuriaan ja haluaa selvittää vanhempiensa kohtalon. Avainkokemus on se, kun viisivuotias Austerlitz ja monet muut lapset kuljetettiin turvaan miehitetystä Prahasta.

”Silloin huomasin, sanoi Austerlitz, etten osannut juuri ollenkaan muistella ja että minä päinvastoin olinkin aina pyrkinyt olemaan muistamatta menneitä ja väistelemään kaikkea, mikä tavalla tai toisella liittyi minun omaan tuntemattomaan syntyperääni.”

Kertojasta, henkilöstä joka tapaa Austerlitzin 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla ei lukija tiedä paljon. Hän kuvaa tilanteita ja kertoo tarkasti, mitä Austerlitz on tapaamisilla sanonut. Kertoja on koko ajan läsnä, mutta oman jätt…

Nikolai Ostrovski: Kuinka teräs karaistui

Vuonna 1934 julkaistua teosta, joka kantaa nimeä Kuinka teräs karaistui ja joka luokitellaan sosialistiseksi realismiksi tai neuvostoproosaksi, ei mielestäni voi jättää lukematta. Ahjon kuumuutta ja hiilloksen hehkua lisäävät vielä kannen kuvitus, kustannusyhtiö Kansankulttuuri Oy sekä tieto, että kirja on ollut pakollista luettavaa neuvostokouluissa.

Kuinka teräs karaistui ei oikein vertaudu mihinkään aiemmin lukemaani, se kuuluu aivan erilaiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat nykyisen Ukrainan alueelle 1920-luvun taitteeseen, eli vallankumouksien, sisällissodan ja Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu pääosin rautatiemiljöössä, ja välillä tuntuukin, että maailmanhistorian käänteet näkyvät ukrainalaisella asemalaiturilla lähes reaaliaikaisina: tsaari kukistuu, samoin kaarti, saksalaiset tulevat ja menevät, sitten alkavat vainot, valkopuolalaiset hyökkäävät, vihdoin saapuvat puna-armeija ja neuvostoliittolaiset.

”Nuorisoliittolaisten laulu…

Aaro Hellaakoski: Jääpeili

Oululaislähtöinen runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952) oli koulutukseltaan luonnontieteilijä ja opettaja. Hellaakoski harrasti kuvataiteita. Hänellä oli hyvin omakohtainen ja syvä suhde suomalaiseen luontoon. Hellaakoski julkaisi 13 runokokoelmaa sekä lisäksi romaanin, novellikokoelman ja esseitä. Jääpeili on hänen seitsemäs runokokoelmansa.

Niin kutsuttujen tulenkantajien katsotaan muodostaneen 1920-luvulla kokonaisen uuden nuoren runoilijasukupolven. Tulenkantajien tuotanto irtisanoutui perinteistä, avautui uusille vaikutteille, mutta toisaalta uskoi suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen. Aaro Hellaakosken ei katsota kuuluneen tulenkantajiin, vaikka hän olikin aikalaisena uudistamassa aikakauden lyriikkaa. Hellaakoski pidättäytyi myös vanhassa ja perinteisessä.

Hellaakosken tuotannolle, erityisesti Jääpeilille on tyypillistä kokeilunhalu. Jääpeilin runojen typografiset ratkaisut olivat suomalaisessa lyriikassa aivan uutta. Esimerkiksi runossa ”Sade” esiintyy sana ”sataa” kahdeksa…