Siirry pääsisältöön

Syyskuussa 2015 luetut





Suositukseksi nousee

Kari Hotakainen: Henkireikä (2015 Siltala, 200 s). Kari Hotakaisen tuotanto on ollut aina läsnä.  Nyt on taas oikein hyvän kirjan vuoro. Se kertoo epätoivosta, yksinäisyydestä ja rikoksesta. Kuin vanhat liekit roihahtaisivat uudestaan Hotakainen kuvatessa, kuinka me kaikki voisimme syyllistyä tappoon, ei murhaan.


Lukukokemuksina säilyvät

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha (2015 Like, 216 s). Suoraviivainen ja kursailematon tarina teatterista, eroperheistä, yksinäisyydestä, ruumiin ja mielen kontrollista. Ala-Harjasta on tullut vuosien saatossa eräänlainen luottokirjailijani; taso säilyy vakaana, ja ehkä jonakin päivänä tulee nappisuoritus.

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (2013 Gummerus, 288 s). Lapsen ja nuoren tarkastelukulmasta kirjoitettu siirtolais- ja kasvuromaani Zimbabwen slummeista Amerikan collegeihin. Kun kieli on erinomaista, asetelma taitava, henkilöt hyvin kuvattu, niin miten ihmeessä lopputuloksena on vain keskitason kirja?



Unohduksiin painuvat

Roope Lipasti: Linnan juhlat (2015 Atena, 283 s). Mainioiden, arkisten, tarkkanäköisten, erittäin hauskojen Rajanaapurin ja Perunkirjoituksen jälkeen Linnan juhlat tuntui valjulta. Asetelma oli mielestäni liian keinotekoinen.

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana (2014 Noxboox, 213 s). Traaginen tarina, joka yrittää filosofiaa ja kasvukertomusta yhdistämällä selittää kouluampumiseen johtavia tapahtumia. Yrittää ehkä liikaa, eikä siksi oikein avautunut minulle.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…