Siirry pääsisältöön

Pet Shop Boys esiintyy Flow-festivaaleilla ensi lauantaina


1980-luvulla ja alkuun 90-lukua en voinut kuunnella Pet Shop Boysia, koska se oli konemusaa. Tiesin ja tunsin toki soitetuimmat kappaleet, mutta aika ja minä olimme kypsiä vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla. Eivät ne kaikkein suosituimmat diskohitit sen houkuttelevammilta kuulostaneet kuin aikaisemminkaan. Niiden tuolta puolen avautuu kuitenkin edelleen lähes pohjattomalta tuntuva pop-aarteisto.

Being Boring oli kappale, jonka ansiosta pääsin Pet Shop Boysin maailmaan. Majesteettisen melankolinen, kaunis ja haikea Being Boring saattaa olla pophistorian paras kappale. Se ei kuitenkaan ole Pet Shop Boysin paras.


Pet Shop Boys on julkaissut lukuisia covereita toisten kappaleista. Eikä ole vain tyytynyt esittämään niitä uudestaan. Madnessin alkuperäinen My Girl kertoo nuoresta miehestä, jolle tulee yhtenä iltana riita tyttöystävänsä kanssa. Tyttö haluaisi lähteä leffaan pojan viihtyessä paremmin itsekseen kotona töllön ääressä. No, riidat unohtuvat nopeasti, huomenna on uusi päivä, aurinko paistaa, kaverit odottavat jo lädiämme kadunkulmassa. Tyttökin leppyy.


Chris Lowe ja Neil Tennant muuttavat Our House –mixillään My Girlin tulkinnaksi nykyajan suurkaupunkien kasvottomuudesta. Sama tarina muuttuu synkäksi kuvaukseksi modernien hauraiden ihmissuhteiden haasteista. Ulkona on aina vaan pimeää ja sateista.


Pet Shop Boysin paras kappale on King’s Cross. Se herättää aina kovan kaipauksen Lontooseen, vaikkei turististatuksella matkustavalla heteromiehellä voi olla hajuakaan, mitä aseman kulmilla öisin tapahtuu.

” The man at the back of the que was sent
To feel the smack of firm government
Lingered by the fly poster for a fight
It’s the same story every night”



My Girliä tuskin kuullaan lauantaina, mutta minun valintani 10 kappaleen biisilistaksi olisi:

We’re The Pet Shop Boys
Fluorescent
Rent
I Made My Excuses And Left
Memory Of The Future
I’m Not Scared
The Way It Used To Be
King’s Cross
Go West
Being Boring


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2017 Tammi, suom. Arto Schroderus, 937 s).
Kustantajalta saatu ennakkolukukappale.


Hanya Yanagiharan 2015 ilmestynyt kohuttu ja kehuttu romaani on Tammen Keltaisen kirjaston kevään 2017 uutuus. Tarina seuraa newyorkilaisten ystävysten elämää. Päähenkilöt ovat tarinan alkaessa kolmissakymmenissä, ja kirja päättyy noin 25 vuotta myöhemmin.

Willem Ragnarsson on skandinaavisukuinen komea ja menestynyt näyttelijä. Hän on vanhempansa menettänyt kiltti ja auttavainen, juureton poika.

Arkkitehti Malcolm Irvine kuuluu etniseen vähemmistöön ja on kotoisin varakkaasta perheestä. Malcolm on epävarma rodullisesta, seksuaalisesta ja ammatillisesta identiteetistään.

Jean-Baptiste Marion on haitilaissukuinen kuvataiteilija. JB tekee taidettaan tinkimättömästi ja kärsii oman elämän hallinnan vaikeuksista.

Jude St. Francis on mysteeri. Hän on liikuntaesteinen lakimies. Jude on täynnä vihaa ja pelkoa itseään ja muita kohtaan. Työssään Jude on menestynyt, mutta sisältä hän …

Volter Kilpi ja Juha Hurme

”Merkillisen hiljaista semmoisessa tuvassa, jossa istuu kaksi puhumatonta ihmistä, vielä hiljaisempaa kuin silloin, kun on tuvassa yksin askareineen.”



Sain Volter Kilven Saaristolais-sarjan päätökseen. Sarjaan kuuluvat novellikokoelma Pitäjän pienempiä, kaksiosainen romaani Alastalon salissa sekä Kirkolle-romaani. Luettavaa näissä on yhteensä 1681 sivua.
Kilven tuotantoa kohtaan koetaan intoa ja kiinnostusta, mutta siihen voi olla vaikea päästä kiinni. Urakka tuntuu ylivoimaiselta. Moni ottaa Alastalon salin kesälomalukemisekseen, mutta se jää helposti kesken.
En ole elitistisen tai vaikean kirjallisuuden ystävä. Kyllästyn helposti ja tuskastun, ellen ymmärrä lukemaani. Pidän syvyyksiin luotaavista klassikoista, mutta olen myös antanut Shakespearen tuotannolle huonoja arvioita, pitkästynyt Dostojevskiin, vienyt Hemingwayt kierrätyshyllyyn. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että olen tutustunut Volter Kilven kirjoihin.
Jos pääsee Kilven yksittäisten sanojen ja lauseiden muodostaman rämeikö…

Muumipappa ja minä

Oli minun vuoroni soutaa, ja Muumipappa punkesi kömpelösti perätuhdolle.
– Kirjoitit sitten muistelmasi, sanoin sillä tavalla kysyvästi, että Muumipappa jatkaisi siitä, mihin oli jäänyt.
– Niin, aloitin silloin, kun kurkkuni oli pahasti kipeänä, Muumipappa muisteli. – Kai ajattelin, että jos kuolen tähän, kukaan ei tiedä merenvahasta tehdystä raitiovaunustani.
– Mikä se on?
– Et ole lukenut muistelmiani, Muumipappa tokaisi terävästi. – Kaikkien yli nelikymppisten pitäisi kirjoittaa muistelmansa, ainakin niiden, jotka ovat saaneet aikaan jotakin hyvää.
Kiristin hieman tahtia, vene kulki nopeammin ja Muumipappa sai taas juonesta kiinni.
– Minut jätettiin löytölasten kodin ovelle paperipussissa, vaikka olisin toivonut, että edes korissa.
– Millaista siellä kodissa oli?
– Suurimman osan ajasta mietin, miksi oli niin kuin oli eikä päinvastoin, Muumipappa pohti. – Ja miksi minä olin minä enkä joku muu.
– Mitä ne muut löytölapset näistä pohdinnoista tuumasivat, kysyin arkaillen ja vastausta…